03.08.2020 Jeppe sai kodin
06.07.2020 Jeppe odottelee edelleen omaa kotiaan. Poika on rohkaistunut kovasti hoitopaikassaan ja eteenpäin mennään jatkuvasti arkuuden lievittämisessä. Aiemmassa sijaispaikassa Jepellä oli hieman stressiä mutta siirryttyään ainoaksi eläimeksi toiseen sijaiskotiin on stressi poissa ja ruoka on alkanut maistumaan oikein hyvällä vauhdilla.
18.06.2020 Monirotuinen Jeppe etsii koirakokemusta omaavaa kotia. Jeppe on luonteeltaan
arahko ja vieraisiin ihmisiin poika tulee tutustumaan pienen harkinnan jälkeen varovaisesti. Tuttuja ihmisiä kohtaan poika on vapautuneempi ja kovinkin läheisyyttä kaipaava. Jeppe ei oikein tule toimeen toisten koirien kanssa joten sijoitetaan ainoaksi eläimeksi. Kissoihin suhtautumisesta ei ole tietoa. Jeppe on aiemmin asunut lapsiperheessä mutta stressaa herkästi lasten leikeistä ja touhuista, tästä syystä Jepelle haetaan aikuiskotia jossa elämä on jo rauhallista. Autossa matkustaminen sujuu hyvin, osaa olla hienosti omassa tilassa. Hihnassa vetää hieman joten tähän tarvitsee koulutusta. Samoin hoitotoimenpiteisiin kuten kynsienleikkuuseen tarvitsee harjoitusta, ei mielellään anna tassuihin koskea ja yrittääkin jatkuvasti nykiä niitä pois. Jepelle haetaan kotia rivi-tai omakotitalosta rauhalliselta asuinalueelta ja tulevalta kodilta toivotaan kokemusta aroista koirista sekä kykyä ohjata koiraa positiivisella vahvistamisella eri tilanteissa. Korkeutta Jepellä on noin 50m. Jeppe on sisäsiisti ja sijaiskodissa Haminassa jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan.