Jaro
Lisätty sivulle: 2015-03-01
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
3.2.2016 Jarollahan oli vähän vaikea alku, mutta päivä kerrallaan menty eteenpäin, kunnon lihotus- ja lisäravinnekuurit alusta saakka päälle ja koiran ehtojen mukaisesti liikuntaa niin edistystä alkoi hiljalleen näkyä. Silloinen n. 26kg ontuva tuholainen on nyt n. 40g painoinen,iloinen ja reipas sylikoira. Jalkojen”kuntoutus” tehosi ja jalat tulivat reippaasti parempaan kuntoon – Lievää ontumista näkyy ajoittain vieläkin, esimerkiksi pitkien lenkkien jälkeen, mutta Jaro ei kuitenkaan pitkään aikaan enää ole mitenkään kipuillut ja vauhtia löytyy reippaasti enemmän kuin ennen. Aluksihan Jaro ei meinannut päästä lattialta ylös, mutta nykyään hän pystyy esimerkiksi hyppäämään sohvalle ja sänkyyn vauhtia ottamatta ja juoksentelee ulkona iloisesti leikkien. Myös käytösongelmat on hallinnassa – Jaro tulee nykyään mainiosti toimeen kaikkien (ihmisten ja eläinten) kanssa ja ylimääräinen uhittelu ja komentelu on jäänyt historiaan. Toki alussa esimerkiksi kengät ja puinen lapsiportti saivat uuden ulkomuodon, mutta niihin touhuihin tuli nopeasti stoppi ja nykyään ainut tuhottava asia on puukepit ja omat lelut. Jarosta on tullut kova pusuttelija ja poika myös hakeutuu syliin paijattavaksi.
Jaron lisäksi meiltä löytyy myös Pirjo ja Dana, joista Pirjo on kauttanne v. 2012 meille muuttanut rescue. Pirjolla (=Pipa) on kaikki sujunut alusta asti hyvin, vaikkakin pentuna erinäisten asioiden (siis ihan minkä tahansa…) syöminen oli parasta viihdettä ikinä. Pipa on herttainen sylipallo, joka sulattaa kenen tahansa sydämen heittäytymällä syliin rapsutettavaksi. Nykyään myös agilitykentillä viihtyvä neitonen on todella nopea oppimaan uusia asioita ja virtaakin riittää enemmän kuin tarpeeksi. Kesäisin aikaa kulutetaan agikenttien lisäksi paljon järvessä, sillä uintia parempaa viihdettä ei olekaan! Hänelle hankittiin jopa oma pieni uima-allas pihalle niitä tilanteita varten, kun järvelle ei ollut mahdollisuutta päästä. Pipankin hyvän käytöksen takana on varmasti talon kolmas koira, kleinspitzneiti Dana, joka on alusta asti hoitanut Pipaa kuin omaa pentuaan ja kouluttanut myös Jaroa samalla tutulla lempeydellä ja päättäväisyydellä, mihin Pipakin aikoinaan tottui.
Kaiken kaikkiaan ollaan erittäin tyytyväisiä etenkin Jaron kohentuneeseen vointiin mutta myös ylipäätään näihin meidän karvatassuihin. Koko tämä karvainen klaani lähettää terkkuja Rekku Rescuen väelle ja toivottaa hyvää kevättä!
***
Leikattu uros, noin 10 kk kodinvaihtaja, Pieksämäellä
26.06.2015 Jaro etsii uutta kotia elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Jaro on energinen pentu joka tarvitsee koulutusta, aktivointia ja liikuntaa jottei turhautuessaan pureskele huonekaluja tai muuttele omatoimisesti kodin sisustusta. Jaro tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja osaa istua ja käydä maahan käskystä. Hihnassa kulkeminen sujuu hyvin, mutta ohitustilanteissa saattaa yrittää mennä leikkimään toisten koirien kanssa. Jaro painaa noin 25kg ja säkäkorkeus on noin 70cm.
***
7.3.2015 Jaro sai kodin.
***
Leikattu uros, noin 6 kk
28.2.2015 Jaro on noin 6 kuukauden ikäinen, leikattu uros kotihoidossa Somerniemellä (Somerolla).
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se on tuotu Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Kulukorvaus 100 euroa.






