Jacky-J
Lisätty sivulle: 2011-10-18
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
17.7.2012 Lisätty kuvia kodista
***
Kastroitu uros, noin 4v.
2.2.2012 Ystävällinen Jacky on selvästi rauhoittunut hoitokodissa ja yksinolokaan ei ole enää tuottanut ongelmia. Jacky tulee hoitajan mukaan erittäin hyvin toimeen lasten kanssa joten Jackya voisi hyvin ajatella myös lapsiperheen lemmikiksi.
20.1.2012 Jacky kastroitiin ja samalla hampaat putsattiin hammaskivestä :)
23.11.2011 Jacky on siirtynyt Virossa hoitokotiin. Lisätty uusia kuvia.
23.10.2011 Jacky-J on 4 vuotias uroskoira hoitokodissa Pärnussa.
Ystävällinen ja energinen Jacky-J etsii uutta kotia. Jackyn tämänhetkisellä kodilla ei ole aikaa tälle aktiiviselle koiralle ja lisäksi Jacky on alkanut ulvomaan yksinjäädessään, ilmeisesti turhautuneisuuttaan. Jackylle etsitäänkin sitoutunutta ja harrastavaa kotia, mielellään omakotitalosta. Omistajan mukaan Jacky muistuttaa hieman bordercollieta niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin. Jackysta voisi saada oivan kaverin esimerkiksi agilityyn. Jacky tulee hyvin toimeen narttukoirien kanssa.
Jacky-J on noin polvenkorkuinen.
Jacky-J luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi pojalla on EU-lemmikkipassi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa Jackyn Tallinnasta. Kulukorvaus 250 euroa.






