Jaako
Lisätty sivulle: 2017-06-28
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Urospentu, 5kk
3.7.2017 Jaako on ollut nyt viikon verran kotihoidossa ja kovasti reipastunut. Jaako on leppoisa ja tulee kunnolla tutustuttuaan toimeen ihmisten kanssa, tosin Jaako haukkuu ja vahtii ääniä ja vieraita ensin. Jaako osaa jonkin verran jo peruskäskyjä, kuten istu ja maahan, mutta näitäkin täytyy vielä hioa. Jaako tarvitsee myös paljon rohkaisua, jotta oppisi kohtaamaan sille uusia asioita mutta Jaako on myös todella iloinen ja leikkisä, ja olisikin toivottavaa että Jaakon uudessa kodissa olisi sosiaalinen koirakaveri. Jaako tulee toimeen myös kissojen kanssa hyvin. Jaako osaa olla jo yksin kotosalla, kunhan löytyy mukavaa tekemistä tai yksinjäämisen hetki osuu päiväuniaikaan. Toki voi kenkä tai pöydänjalkakin maistua, jos ei kukaan ole paikalla kertomassa mikä on sallittua ja mikä ei.
28.6.2017 Jaako ja 5 muuta pentua tulivat yhdistykselle kotiaetsimään yksityisen perheen kautta, sillä heillä ei ollut mahdollisuuksia huolehtia pennuista. RekkuRescue tuo hyvin harvoin pentuja Viron puolelta Suomeen, sillä ne saavat yleensä hyvin koteja myös paikallisesti, mutta tässä tapauksessa päätimme auttaa.
Jaako on ujo mutta reipas poika, joka tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, mutta ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa ja useamman tapaamiskerran. Jaako vahtii haukkumalla ovea sekä ääniä ja vieraat ihmiset tai pelottavat esineetkin saavat osansa haukuista. Jaako tarvitseekin kodin, jolla on kokemusta aroista koirista ja osaamista sekä peruskoulutuksesta että positivisesta vahvistamisesta ja sosialistamisesta. Jaako ei sovi lapsiperheeseen eikä ensimmäiseksi koiraksi, mutta avoin ja leikkisä koirakaveri olisi Jaakolle varmasti mieleen. Jaako painaa tällä hetkellä 8kg ja on 40 cm korkea.
Jaako on kotihoidossa Hattulassa.
KULUKORVAUS 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja nelosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






