Ipa

2009 Ipa sai kodin Espoosta.

***

Uros, noin 1,5v.

Hei! Olen kastroimaton uros nimeltä Ipa, tai Ipanaksi nuo mua haukkuvat. Mä oon (tammikuussa 2009) 1v 4 kk vanha saksanpaimenkoiran ja collien sekoitus. Mä tykkään kovasti kaikista koirista ja ihmisistä ja leikkiminen on maailman paras juttu! Kuten myös aidot luut!

Mua ei kuulemma anneta kissakotiin mulle ois kaksi kotia jo löytynytkin, jos niissä ei olisi ollut kissoja. Mä kun tahtoisin metsästää kissat paistiksi, hyvistä hoitokodin opetusyrityksistä huolimatta eli helpompaa mennä kissattomaan kotiin. Mun tulevassa perheessä ei myöskään ole alle 10-v lapsia, koska mä olen kokenut kovia ensimmäisessä perheessä ja jos koen jonkun uhaksi niin saatan puolustaa itseäni, tosin toisessa kodissani oli lapsia ja ennemmin alistuin heille eli menin maahan vaikka säikähdin kepin heittoa. Suojelen myös aitoja luitani, tässä mua on kyllä opetettu paljon hoitokodissa eli osaan luovuttaa jo luunkin kun tiedän, että saan palkaksi jotain vielä ihanampaa kuten isomman luun. Väkisin multa ei saa luita viedä pois.

Hoitokodin kaikkiin koiriin mä oon kans tutustunut ja kovin tykästynyt, mutta se oma koti olisi kiva löytää. Mun tulevassa kodissa voi siis olla muita koiria, kunhan ei ihan samanikäistä urosta nyt ihan mielellään. Vaikkakin hoitokodin Joki-uroskoiran (tammikuussa 1v8kk) kanssa painitaan eli leikitään noissa kuvissa eli ollaan kamuja, pikkuisen joskus on tullut sanomista mutta ei me vakavasti tapella koskaan.

Mulla on kiire omaan kotiin, koska hoitokodin koiralla puhkesi epilepsian oireita, eikä saisi olla stressiä nyt kun lääkitys aloitettu ja mä oon aika vauhdikas ja stressaan sitä narttua kun haluan leikkiä paljon ja stressaan perhettä kun haluaisin jahdata kissoja. Eli uusi koti pitäisi löytyä pian!

Mulla on aikas karu tarina kerrottavana. Olin alun perin kodissa yhdellä miehellä maaseudulla, eikä mulla ollut edes omaa nimeä. Kyllä se mua paijasikin, mutta kyllä kurittikin kovalla kädellä, eli opin pelkäämään nousevaa kättä. Se mies sitten aika ajoin unohti mut yksin kotiin useaksi päiväksikin ja naapuri mua kävi ruokkimassa. Naapurin avulla mulle etsittiin uusi koti pääkaupunkiseudulta. Siellä asuin puoli vuotta tammikuun 2009 alkuun saakka. Peruskoulutusta mulle ei oikein osattu antaa, esimerkiksi vedin hirmuisesti hihnassa ja halusin kiskoa kaikkien koirien luo leikkimään, kun ei mulle muunlaista käytöstapaa oltu osattu opettaa.

Perhe kyllä paijasi mua, mutta se opetus jäi siis liian vähälle. Opin esimerkiksi että ihmisten päälle hyppiminen on kannattavaa. Uudessa perheessä oli pieniä lapsia ja tulin niiden kanssa juttuun hyvin, ennemmin alistuin maahan tai pissasin alleni, jos jotain pelkään, kuin että kävisin päälle. Asuin rivitalossa ja osaan olla yksin. Hoitokodissa olen kyllä puolustanut ärhäkästi luitani ja siitä tavasta mua on opetettu pois, mutta varmuuden varalta mua ei anneta ihan pienten lasten kotiin vaikka lapsista mä siis kyllä tykkään.

Uusivuosi oli mulle maanpäällinen helvetti ja sitä ei uusi kotini ymmärtänyt. Stressasin koko illan, kun aivan kodin vieressä ammuttiin koko ajan raketteja ja sitten mut vietiin pissalle vielä heti puolenyön jälkeen, mikä laukaisi mulle shokkitilan. Kotiin päästyä olin aivan läähätysvöhötyspaniikissa ja kun mua yritettiin komentaa rauhoittumaan, näykkäisin miestä ja naista varoitukseksi. Uudenvuoden aaton jälkeen olin taas oma itseni, halinalle, mutta perhe halusi silti viedä mut piikille. Lääkäriasema kieltäytyi ja kehotti ottamaan yhteyttä Rekku Rescuen Miiraan (joka on ongelmakoirakouluttajakin) ja Miira ja Tommi ottivat mut hoiviinsa, eli tällä säästyin viimeiseltä piikiltä, mikä pelastus!

Miira ja Tommi ovat kovin tykästyneitä muhun, niiden mielestä mä olen ihanan sosiaalinen halinalle, mutta jonka peruskoulutus on siis kesken. Mutta mä en ole mikään ongelmakoira. Se vain täytyy ymmärtää, että mä oikeesti pelkään sairaanloisesti ilotulitteita ja muita yllättäviä paukkeita, mutta onneksi uusivuosi on vain kerran vuodessa, eli sitä ennen on paljon aikaa treenata vastaehdollistamalla paukkeisiin. Tossa yks ilta Miira ja Tommi vei mut ja muut hoitokodin omat koirat koirapuistoon ja lähellä pauhakhti kaksi kertaa joko ilotulite tai pakoputki. Mä säikähdin ja aloin läähättää stressiäni ja hakeuduin itse portille ja takaisin autoon, mutta missään määrin en ollut agressiivinen vaan paremminkin hain turvaa.

Miira ja Tommi opettivat mulle jo viikossa, että hyppimällä ei saakaan asioita, vaan kannattaa ennemmin istua odottamaan, ottaa katsekontaktia ihmiseen ja odottaa lupasanaa, ennen kuin ovesta tulijaa tervehditään, tai saa mennä ovesta ulos lenkille tai saa mennä ruokakupille. Luoksetuloa reenataan ja hihnakävelyäkin pikkuhiljaa. Alkuun mua pidettiin vaan vapaana pihalla ja laskettiin stressitasoja mm antamalla mulle virikkeistämispuuhaa, ja että mä muuten rakastan aitoja luita, iiiihania! Enkä mä muutenkaan ronkeli ole ruuan suhteen, päin vastoin, eli namit ja leikki käy mulle hyvin palkkioina koulutuksessa.

Uuden kodin tulee ymmärtää, että mulla on voimaa ja haluan tosi paljon hihnalenkillä vetää muiden koirien luo tutustumaan ja leikkimään, eli siinä asiassa mua pitää opettaa vielä paljon ja olla kärsivällinen. Mä en oo juurikaan vahtinut taloa äänekkäästi, paitsi joitain kertoja haukahtanut kovempaa kun joku on liikkunut yllättäen takametsässä. Pihalla hoitomamin kanssa mä tiedän jo, että ei tarvii vahtia mitään, mami hoitaa sen homman. Hoitokodissa on tosiaan sekä uroksia että narttuja, ja mä oon niiden kamu

Noi Miira ja Tommi hoitaa puhumisen mun puolesta eli niille saa soittaa, paremmin pystyvät vastaamaan viikolla päivällä (Miiraa kannattaa kysyä ensin), kun illat ne kouluttaa muita koiranomistajia olemaan hienosti eläintensä kanssa. Jos emme pysty vastaamaan, niin soitathan itse uudestaan, kiitos.

Kulukorvauksena musta otetaan yhdistyksen käytäntöjen mukaan 150e, joka korvaa mun juuri saamat rokotukset ja loishäädöt ja peruslääkärintarkastuksen eli mun mukana tulee rokotuspassi. Hoitokoti on mua ruokkinut omaan piikkinsä ja hoidattivat mun etutassun kuntoon (60e), kun astuin lasinsiruun ulkona.

Ootko sä mun lopullinen hoivaaja, joka sitoutuu sekä kouluttamaan mua arkeen ja antamaan mulle rakkautta kuten perheenjäsenelle kuuluu Miira ja Tommi voivat neuvoa koulutuksessa, kun kerran sitä työkseen