18.3.2021 Hilma lähti enkelikoiraksi vanhuuden terveysvaivojen vuoksi.
4.10.2018 Hilma sai kodin.
10.8.2018
Hilma on kotihoitoaikana tutustunut mm. rottiin, eikä ole niistä minällänsäkään, joten tulevassa kodissa voi olla esimerkiksi jyrsijöitä, mutta kissoista Hilmalla ei ole kokemusta eikä toiset koirat sovi Hilman kanssa saman katon alle, vaikka ulkosalla Hilma suvaitsee hyvin kaikenlaiset ja -kokoiset koirat.Hilma ole ollenkaan haukkuherkkä, joten kerrostalokin voisi Hilman tulevana kotina olla, kunhan käytettävissä on hissi, sillä Hilma pelkää rappusia. Hilma on herttainen ja ihmisystävällinen koira, joka sopisi hyvin rauhallista koiraa etsivälle omistajalle.
4.7.2018
Hilma etsii uutta kotia rauhallisesta perheestä mielellään rivi- tai omakotitalosta. Hilma tulee toimen lasten kanssa, mutta stressaantuu pienten lasten keskellä elämisestä, joten paras koti Hilmalle olisi saada olla ainoana koirana lapsettomassa, tai jo yli 10- vuotiaan lapsen perheessä. Hilma tulee ulkona hienosti toisten koirien kanssa toimeen, mutta sisätiloissa vartioi omia resurssejaan. Hilma osaa olla yksin kotona, matkustaa rauhallisesti autossa ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti. Hilma lenkkeilee muuten nätisti, mutta rullaluistelijat, pyöräilijät ja muut nopeasti liikkuvat teidenkäyttäjät saattavat saada Hilman kierroksille ja hyökkimään. Hilma on sijaiskodissa Helsingissä.