Härma

Lisätty sivulle: 2013-02-14

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Härma
5.1.2014 Härma sai kodin Ruovedeltä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

18.7.2014 Puoli vuotta on Härman kanssa vierähtänyt nopeasti! Kaiken kaikkiaan asiat ovat sujuneet täällä hyvin. Härma sopeutui meille nopeasti eikä eroahdistuksen merkkejä tai esim. tavaroiden tuhoamista ollut. Suurin ongelma Härman kanssa oli autoja/pyöriä/muuta liikkuvaa pyörällistä kohti hyökkäily ja haukkuminen. Tämän kanssa ollaan kovasti tehty töitä ja nyt puolen vuoden jälkeen voin todeta, että vihdoinkin lenkillä käyminen on rentouttavaa sekä koirille että lenkittäjälle. Härma ei siis enää hyöki autoja kohti, välillä saattaa hieman tuijottaa ja välillä taas käyttäytyy kuin koko autoa ei olisi olemassakaan. Poikkeuksena ovat vielä mopot, traktorit ja peräkärrylliset autot. Eli kaikki mitkä pitävät hieman normaalia kovempaa ääntä. Tässäkin asiassa tapahtuu kuitenkin onneksi koko ajan pientä edistystä :)

Alussa yksi lenkin mukavuuteen vaikuttava tekijä oli myös Härman kova vetäminen. Tänä päivänä hihna ei kiristy lähes ollenkaan, poika jolkottelee nätisti vierellä ja ottaa katsekontaktia. Härman meille tullessa, kotihoitaja kertoi, että oli käynyt koirapuistossa ja Härma vaikuttaisi siltä että pysyy kiltisti mukana vapaanakin. Täällä käytiinkin kovasti metsälenkeillä ja hienosti sujui vapaana meno. Joka kerta tultiin luokse kun pyydettiin ja monesti käytiin luona vaikkei edes kutsuttu. Tästä palkkasimme Härman joka kerta eli asiat tehtiin alusta asti oikein. Kuitenkin tästä huolimatta noin 2kk meille tulemisen jälkeen Härma alkoi lenkeillä lähtemään omille reiteilleen eikä tullut vaikka kuinka huudettiin. Tällaisestahan tuli kova huoli, jos löytää tielle ja menee autojen sekaan räksyttämään :/ Muutaman saman kaltaisen metsälenkin jälkeen päätettiin, että muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin pitää Härma kiinni. Reilu 2kk vierähti niin, että Härmaa ei pidetty vapaana. Tämän 2kk aikana aloitimme Härman kanssa myös agilitykoulutuksen, lähtien ihan perus asioista kuten katsekontaktista ja ohjaajan seuraamisesta. Ostimme noin kuukausi sitten 15m pitkän liinan, jonka kanssa aloimme uudestaan harjoittelemaan vapaana oloa. Liina raahasi koiran perässä ja siitä sai kätevästi kiinni, jos poika meinasi lähteä taas omille reissuilleen. Ja nyt Härmaa on taas pidetty vapaana. Tosin vaihtelevin tuloksin :D Aina välillä on niitä kertoja kun välimatka vaan kasvaa ja kasvaa… Ja sitten saakin jo alkaa huutelemaan ja meluamaan. Onneksi kuitenkin useimmiten Härma tulee kiltisti lähellä ja käy luona vähän väliä.

Härman kanssa tosiaan aloitettiin agility, mitä ollaan tuon russelin kanssa jo harrastettu. Ja täytyy myöntää, että poika on aika taitava! Se hoksaa jokaisen uuden asian kerrasta ja suorittaa esteet kovalla vauhdilla. Ohjaajaa hiukan ehkä hirvittää, että kuinkahan pysyy perässä tuossa vauhdissa… :D Agility on tehnyt Härmalle hyvää. Se on oppinut olemaan enemmän yhteydessä ohjaajaansa ja tottakai saa hyvää aivotyöskentelyä aina uusia esteitä/temppuja pähkäillessä.

Härma ja Tatti ovat muodostaneet vahvan siteen keskenään. Kaikki tehdään yhdessä ja myös lelut sekä luut ovat yhteisiä. Muiden koirien kanssa lenkkeiltäessä olemme huomanneet, että “ulkopuolisten” koirien kanssa Härma on kepeistä/leluista/herkuista hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen. Tämä hiukan hankaloittaa toimintaa. Onneksi porukasta löytyy muutama Härmaa isompi koira, joilta edes Härma ei viitsi keppiä viedä. Mukana iso nippu kuvia, mitä kaikkea täällä on puuhattu (metsälenkeillä, luistelemassa, uimassa, treenausta jne.) Lisää agility ja uintikuvia tulossa pian.
Kesäisin terveisin Ada ja Markku :)

20.1.2014 Härma tulee loistavasti toimeen kodin toisen koiran, Tatin kanssa. Lisätty kuvia :)

***

Uros, noin 2v. Kotihoidossa Suomessa.

1.12.2013 Härma on ollut kotihoidossa muutaman viikon. Poika on sopeutunut kotioloihin hienosti ja valloittanut hoitokodin ihmiset sekä lähellä asustavat koirakaverit. Härma sopisi mainiosti kotiin, josta löytyy ainakin yksi koira.

Härman hoitokoti on kerrostalossa, jossa poika satunnaisesti haukahtelee rappukäytävän äänille. Räksyttäjä Härma ei kuitenkaan ole. Paras asuinmuoto olisi hieman rauhallisemmalla alueella. Lenkillä Härma vielä haukahtelee ohimeneville autoille, mutta on kuitenkin hyvin koulutettavissa.

Härmasta on kuoriutunut hyvin sosiaalinen ja iloinen koira, joka tykkää olla kaikessa mukana. Poika kulkee välillä hoitajansa mukana myös töihin. Siellä Härmalla on tapana valloittaa kaikki tapaamansa ihmiset. :-)

18.11.2013 Härma matkusti Helsinkiin kotihoitoon. Kuulumisia tulossa.

16.7.2013 Lisätty Härmalle kuvia. Iloinen Härma on aikamoinen vesipeto, vesiastiastakin tuli pojan uima-allas.

7.7.2013 Härma odottelee edelleen uutta kotia tarhalla. Kävimme Härman kanssa läheisellä rannalla, ja siellä pojasta paljastuikin melkoinen vesipeto :) Reissussa oli mukana myös Sandra-koira, jonka kanssa Härma tuli hienosti juttuun.

Lenkillä Härma haukkui vastaantulevat autot ja pyöräilijät, joten poika kaipaa itselleen kotia rauhalliselta seudulta.

17.5.2013 Energinen Härma rakastaa leikkimistä ja juoksemista. Se ei pysy hetkeäkään paikallaan juoksuaitauksessa ja tarhan työntekijöiden mukaan poika saattaa touhuta aitauksessa jopa parikin tuntia tauotta. Myös hihnan päässä Härma menee sata lasissa, mutta pienen koonsa takia poika on helposti hallittavissa. Härma rakastaa huomiota sekä rapsuttelua, ja syliin tämä ikiliikkuja jaksaakin hetkeksi rauhoittua :)
Härman toiveissa on löytää itselleen erittäin aktiivinen ja liikunnallinen koti. Kaiken kruunaisi vielä leikkisä koirakaveri ja oma, aidattu piha jossa touhuta :)

21.4.2013 Lisätty Härmalle uusia kuvia.

16.2.2013 Härma on erittäin menevä ja aktiivinen “pikkumies”. Härmalle etsitäänkin aktiivista ja mielellään koirakaverillista kotia.

Härma on vielä melkoisen stressaantunut tarhalle joutumisesta ja meno lenkillä onkin melkoista kilpajuoksua hajujen perässä. Koiriin Härma puolestaan menee oma-aloitteisesti tutustumaan ja varsinkin nuoren Stella-nartun kanssa Härma tuli loistavasti toimeen.
Säkäkorkeus arviolta noin 40 senttimetriä.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä kastroituna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa
 video P326_zpsd9d32c3c.mp4