Hannes

05.03.2023

Alkuperä: Venäjä

15.01.2024  Upea Hannes sai kodin

07.12.2023

Upea, nuori cane corsomix Hannes etsii uutta kotia. Hannes on uusia ihmisiä kohdatessaan hieman epäileväinen, helpoiten kaveriksi pääsee kun antaa Hanneksen itse tulla tutustumaan eikä tyrkytä itseään pojan lähelle, namit kelpaavat kyllä ja hetken päästä ollaankin jo vanhoja tuttuja. Luonteeltaan ystävällinen ja avoin, lähtee vieraan mukaan luottavaisin mielin ja hännäntöpö heiluu innokkaasti.
Hannes tulee tällä hetkellä toimeen toisten koirien kanssa mutta vanhemmiten voi tähänkin tulla muutos. On käynyt koirapuistossa leikkimässä ja poikaa on sosiaalistettu runsaasti sekä totutettu erilaisiin tilanteisiin. Hannes matkustaa autossa hienosti, hypähtää omalle paikalleen makoilemaan eikä pidä meteliä tai voi pahoin matkan aikana. Poika on tutustunut myös julkisiin kulkuneuvoihin eikä metrossa matkustaminen ollut mikään ihmeellinen juttu tälle pojalle. Kävelee hienosti hihnassa, ei hauku vastaantuleville koirille, katselee toisia ohitustilanteessa ja tassuttelee taluttajansa vieressä vetämättä.
Hanneksella on ollut eroahdistusta ja sijaiskodissa on harjoiteltu yksinoloa pienin askelin. Tällä hetkellä poika pystyy olemaan muutaman tunnin yksinään ilman ongelmia, vielä ei ole kuitenkaan täyden työpäivän aikaa yksin ollut. Tulevan kodin tulee sitoutua jatkamaan yksinolo harjoituksia koiran kotiuduttua.
Hannekselle etsitään koirakokemusta, mieluiten rotutuntemusta omaavaa kotia, ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Sijaiskotiaikana poika on tavannut kouluikäisiä lapsia ja tapaaminen on sujunut hyvin.
Tulevan kodin tulee sitoutua huolehtimaan koiran päivittäisestä runsaasta koulutuksen, liikunnan ja aktivoinnin määrästä.
Hannes on alun perin Venäjältä ja se on tuotu yksityisesti Suomeen, koiralta löytyy lemmikkipassi.
Hannes on sisäsiisti ja sijaiskodissa Helsingissä jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan.