Gismo 1
Lisätty sivulle: 2007-01-02
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
Meillähän on mennyt vallan mainosti. Käydään nykyisin treenaamassa pelastusraunioita ja Gismo on todellinen luonnonlahjakkuus, vielä kun itse oppisi ohjaamaan koiraa sellaisella tahdilla, kun se oppii työskentelemään ;) Sittenhän me myöskin harrastetaan tottista ja jäljestystä, jotka myöskin näyttävät olevan “verissä” Gismolla. Oikeasti en ole kyllä koskaan tavannut noin älykästä koiraa, kuin Gismo! Melkeinpä mikä tahansa “temppu” uppoaa sen kalloon jo parilla toistolla. (vaikkakin omaa koiraahan on aina helppo kehua) Täydellinen “harrastuskoira”: kotioloissa rauhallinen, mutta kun ruvetaan töihin niin tehdään täysillä! Ja vielä kun kovuutta löytyy sen verta, ettei ihan pienestä hätkähdä, niin toimintakyky on loistava!!!
Käytöksessä ainoa miinuspuoli on tuo riistavietti :( Jänö kun juoksee ohi niin korvat muuttuvat täysin koriste-esineiksi, joten “hermoheikkona” ihmisenä en oikeastaan koskaan pidä sitä vapaana (siis vapaana-vapaana, työskentely on toki eri asia) ja ikävä kyllä Gismo on aika ärhäkkä vieraille koirille, varsinkin kun olen molempien koirien kanssa liikkeellä. (minullahan on myös Pelastetaan Koirat ry:n kautta tullut Greta) Greta kun on aika arkajalka ja pelkonsa vuoksi räyhää muille koirille ja Gismo taas on suojeleva, pitäähän pikku-bokseria puolustaa, joten voin vain kuvitella kuinka pelottava näky me ollaan: hento naisimmeinen, jolla on narujen päässä kuusikymmentä kiloa “raivokasta” koiran lihaa :) No, jokainen päivä on uusi harjoituspäivä, tuskin nuo koskaan tulevat käyttäytymään “niinkuin elokuvissa”, mutta yrittänyttä ei laiteta…
Tervekin Gismo on ollu. Kaksi kertaa ollaan eläinlääkärillä käyty: toisella kerralla pallien poistossa ja toisella kerralla rokottamassa ja laitattamassa mikrosiru, eli sairaskäyntejä ei ole ollut. (Toisin kuin tuolla Greta- bokserilla, jolla on kokoajan jotain vikaa jossain, tosin tiesinhän minä sairaan koiran ottavani sitä hakiessani)
Siinä kai ne tärkeimmät asiat… Terveisin: Satu ja rakit :)
Lähdin Varjupaikkiin viikonlopuksi (22.-23.3.2003) Annan ja Sannan kanssa tarkoituksena tutustua vähän paikkaan ja mahdollisesti katsella itselleni karvaista kaveria!
Koiratarha oli täynnä toinen toistaan hurmaavampia haukkuja, mutta kohdalle ei osunut ketään, jonka olisin välittömästi raahannut kotiin! Toimme tullessamme Suomeen Nyytin, Repen ja Gismon, joille oli jo kaikille koti valmiina. Tiistaina Anna sitten pyysikin, että ottaisin Gismon hoitoon, kun uusilla omistajilla oli ilmennyt allergiaa.
Alkuperäinen “suunnitelma” oli, että se olisi ollut meillä kunnes löytää oman kodin… Mutta perjantaina soitin Annalle, että ei ole mitään syytä etsiä Gismolle enää kotia, sillä hänellä on jo koti täällä meidän luona! Tuijotettuani koiraa pitkään olen tullut siihen tulokseen, että Gismo on Saksanpaimenkoira-Labradorinnoutaja-Pystykorva!? Eli Virolainen kuramaanseisoja!! =)
Gismo on suoranainen rauhallisuuden perikuva! Hyvin me tullaan juttuun, eikä voisi ehkä olla mitään söpömpää kuin Gismo, kun se tarkkaavaisena kuuntelee pää kallellaan, kun minä sille jotain sössötän! Gismo tykkää mielettömästi lenkkeilyistä ja jatkaisikin mielellään paljon pidempään kun minun kuntoni kestää. Mutta onneksi minulla on toisinaan käytössä kulkuneuvo nimeltään hevonen ja Gismo pääsee juoksemaan sydämensä kyllyydestä ratsukkomme perässä. Alkuunsa hevoset oli pelottavia ja vielä pelottavampaa oli kun nousin hevosen selkään, mutta äkkiä äijä siihen tottui! Nykyisin, jos hevonen menee Gismon mielestä liian kovaa, niin Gismossa herää paimenkoiranvaisto ja se koittaa pysäyttää hevosen. Ulkona herra käyttäytyy yleisesti hyvin siivosti, eikä ole koskaan vetänyt!
Alkuunsa luulin, että Gismo on täysin mykkä, kun ei ikinä haukkunut, mutta kyllä siitä on nyt pari haukahdusta kuulunut. Ja normaalin koiran tavoin Gismo vihaa posteljoonia!! Kotona sen paikalla oloa tuskin huomaa muuta kuin silloin kun se kaipaa rapsutusta ja tulee läppäämään tassullaan! Lapsiinkin Gismo suhtautuu hyvin neutraalisti, eihän se ole huomaavinaankaan noita mini-ihmisiä!! Kaiken kaikkiaan Gismo on tasapainoinen ja iloinen veitikka. Eihän kukaan voisi arvatakkaan, että Gismo olisi viettänyt varjoisempiakin päiviä elämässään!!
***
03/2003 Gismo sai kodin.






