06.06.2021 Fami sai kodin
06.05.2021
Hellyyttävä bordercolliemix Fami etsii uutta kotia. Fami on todella ystävällinen tyttö joka ottaa kaikki vastaan iloisesti häntää heiluttaen. Toisten koirien kanssa tulee toimeen koosta riippumatta, varovaisesti tutkii itseään pienemmät ja perääntyy heti jos toinen osoittaa haluavansa turvaväliä. Kissan kanssa yhteiselo sujuu myös mikäli kissa on koiriin tottunut. Hihnassa kulkee reippaasti, omaa jonkin verran riistaviettiä ja innostuukin kovasti joistakin hajuista jolloin vetää hihnassa hajua kohti. On kuitenkin hallittavissa ja kuuntelee kyllä käskyjä parin toiston jälkeen. Tulee toimeen kouluikäisten lasten kanssa, lasten tuleee olla koiriin tottuneita jotta osaavat antaa koiralle oman tarvittavan tilan ja rauhan. Pienten lasten perheeseen tyttöä ei ikänsä vuoksi sijoiteta. Fami matkustaa autolla oikein mallikkaasti, hypähtää autoon innokkaasti ja makoilee omalla paikallaan nätisti. Yksinolossa on ollut haasteita, Fami itkee perään ja raapii ovea päästäkseen ihmisen perään. Yksinolo harjoituksia on sijaiskodissa harjoiteltu hyvin tuloksin ja tulevan kodin tulee myös olla sitoutunut jatkamaan harjoittelua. Toisten koirien läsnäolo on auttanut Famin ahdistukseen joten tulevassa kodissa olisi hyvä olla rauhallinen uroskoira kaverina. Täysin yksin jäädessään tyttö ahdistuu ja pyrkii perään. Famille etsitään kotia rauhalliselta asuinalueelta rivi-tai omakotitalosta. Fami on sisäsiisti ja sijaiskodissa Uudellamaalla jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Korkeutta Familla on n. 47cm ja painoa 16kg.