Eragon (nyk. Kojo)

20.1.2009 Kojo sai kodin Imatralta.

***

Kuulumisia kodista:

5.2.2010 Nyt kun ensimmäinen yhteinen vuosi on kulunut, ajattelin kirjoittaa muutaman rivin Kojon kuulumisista. Kojohan on nyt siis ollut reilun vuoden uudessa kodissaan ja edelleenkään ei ole mitään erityisen huonoa kerrottavaa. Kaikki on mennyt suhteellisen hyvin. Kojo on ollut terve ja iloinen koira. Tosin on se osannut olla itsepäinen ja koiramaisesti hankala välillä. Huonoja päiviä sattunee koirillekin…

Kotiutuminen on sujunut (vähän liiankin) hyvin, koska se on nyt ottanut uuden kotinsa tiukasti reviirikseen ja varsinkin auton, jota se puolustaa välillä hampaat irvessä, mikäli sitä paikkaa joku yrittää siltä viedä. Viime kevään edetessä Kojo sai punkkien varalta lääkityksen, jota on jatketttiin kesän ajan. Nyt voi sanoa, ettei se nyt estä punkkien saamista tai sitä etteikö ne purisi, mutta ilmeisesti kuitenkin tämä Exspot toimii, koska sitä maistaneet punkit tippuvat itsestään. Tosin montaa punkkia ei ole päässyt kovin pitkälle, koskapa koiraa on harjattu ja kammattu varsin usein ja siinä yhteydessä usein kutsumaton vieras löytyy. Mökkielämästä Kojo piti erityisesti. Ilmeisesti siksi, että siellä se saa olla ja juosta vapaana. Sitä ei haittaa lokit tai muutkaan rannassa viihtyvät linnut, jotka saavat olla rauhassa. Paitsi aikaisin keväällä, kun jää vielä kantoi. Silloin oli kivaa juosta haukkuen lokkien perässä pitkin järvenselkää. Uimaan se ei myöskään halua mitenkään erityisesti. Vapaaehtoisesti Kojo ei ole´kertaakaan mennyt veteen. Keväällä myöhään jää petti kerran sen alta ja sai kylmän kylvyn, johtuneeko sitten siitä kokemuksesta. Veneeseen Kojon sentään saa, kunhan jaksaa maanitella tarpeeksi pitkään laiturin vieressä.

Kävelylenkit ja muut on sujuneet yleisesti ottaen hyvin. Edelleen esiintyy ajottaista vetämistä, mutta siihen liittyy yleensä jokin metsäneläin, useimmiten jänis, jonka jälkien tuoksu tuntuu suorastaan vastustamattomalta, saati sitten, jos siihen vielä on saanut näköyhteyden niin kuin kerran supikoiraan. Hihnaa on varmuudeksi pidettävä kireällä aina, kun joku muu ulkoilija tulee vastaan. Kojolla on ollut paha tapa heittäytyä liiankin tuttavalliseksi joidenkin kanssa ja vaikkei se tarkoita pahaa, tuon kokoinen koira osaa säikyttää. Ikävää sen sijaan on ollut se, että joihinkin vastaantulijoihin Kojo on suhtautunut varsin agressiivisesti. Hankalaksi asian tekee se, ettei etukäteen koskaan voi tietää, miten se käyttäytyy kenenkin kohdalla. Olenkin siksi pyrkinyt varautumaan pahimpaan kaiken varalta. Vaikka olen kovasti yrittänyt miettiä, mikä yhteinen tekijä asiassa olisi, ei sellaista ole löytynyt. Niin kuin sanoin, se on niin tapauskohtaista ja tämä pätee sekä muihin koiriin että ihmisiin. En kuitenkaan ole alkanut karttaa tai kiertää mitään reittejä tai muutenkaan, koska olen ajatellut, että toisto ja yotuttaminen muihinkin liikkujiin on parasta koulutusta.

Tämän vuoden alku on ainakin täällä Imatralla ollu huomattavasti tavanomaista kylmempi, joten lenkkejä on sovitettu sen mukaan. Kojo ei tunnu olevan erityisen kylmänarka. Ainoastaan tassujen nostelusta huomaa, että on kylmä. Silloinkin pakkasta saa olla yli -15 astetta. Yhteenvetona voisi todeta, että Kojosta on ollut paljon iloa enkä siitä missään tapauksessa luopuisi. Toivottavasti sekin ajattelee samoin :)

5.4.2009 Kojo on ollut talossa nyt kohta 2,5 kk. Aika on mennyt nopeasti ja rattoisasti. Mitään ongelmia ei ole ollut. Samat kujeet ovat jatkuneet, kuten lievä äijäily toisia koiria kohdatessa, mutta edelleenkin se on vain satunnaista. Muuten Kojo on sopeutunut erinomaisesti nykyisiin olosuhteisiin ja tuntuu viihtyvän hyvin. Kotona se viettää aikaa nukkumalla tai luuraamalla kulmiensa alta, mitä täällä puuhataan. Mielipaikoiksi ovat muodostuneet pöydän tai sängyn alla oleminen tai sitten ihan lattialla makaaminen. Tosin jos silmä välttää Kojo löytyy kyllä ihan sängystä…

Kojo on nyt sitten myös käytetty eläinlääkärin tarkastettavana ja samalla rokotettu. Tarkastuksessa ei ilmennyt mitään epänormaalia, vaan eläinlääkärikin kehui tervettä, komeaa ja hyvätapaista koiraa. :) Olen mietiskellyt Kojon pohjaa, ja yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä, että sen perimään vaikuttaa eniten lyhytkarvainen Belgian paimenkoira, malinois-alarotu siis. Kaikki täsmää ulkonäköä, luonnetta ja erittäin kehittynyttä hajuaistia myöten. Tai ainakin siinä voisi olla selitys, miksi Kojo on niin kuono kiinni maassa tai sitten kuono pystyssä menemässä.

Noihin hajuihin liittyy edelleen satunnainen hihnassa vetäminen, mutta asiat ovat siinä suhteessa kehittyneet tänä aikana ihan positiiviseen suuntaan. Yleensäkin Kojoon saa nykyisin otetta huomattavasti helpommin. Lisäksi Kojon erikoistuminen “pienriistaan”, kuten hiirulaisiin ym. on selvä. Lopetin saaliin laskemisen, mutta voi sanoa, että lähes jokaisella ulkoilukerralla jokin tarttuu mukaan. Eihän se niitä syö, muttei voi vastustaa saalistusviettiään vaan singahtaa yht´äkkiä tien poskeen jos hihna vaan antaa periksi. Pupujussitkin kiinnostaisivat, mutta niiden perään en ole sitä päästänyt sentään.

Muista rutiineista harjaaminen ja kynsien leikkuu sujuvat edelleen helposti, sen sijaan pesulla käynti edelleen hieman ahdistaa sekä Kojoa että muita paikalla olijoita; tosin siitäkin selvitään päättäväisyydellä. Harjaaminen onkin ollut viime aikoina tarpeen, sillä keväinen karvanvaihtoaika alkoi. Vaikea uskoa miten paljon niitä onkaan nyt sitten jokapaikassa. :D

31.1.2009 Hei vaan kaikille! Kojo on ollut uudessa kodissaan täällä Imatralla runsaan viikon ja ajattelin kertoa kokemuksia yhteisestä ajastamme.

Ensinnäkin: Kojo on juuri niin hyvätapainen ja kiltti koira kuin mitä oli annettu ymmärtääkin. Useimpiin asioihin Kojo ”kysyy” luvan (= katsoo anovasti); tavarat ovat saaneet olla rauhassa paikoillaan. Ainut, joka välillä saa hieman kyytiä, on Kojon oma pehmolelu.

Toiseksi: Kojo todellakin rakastaa autoilua, ja tämä isolla R:llä! Kun kävin hakemassa Kojoa hoitopaikasta, ei tarvinnut kuin avata auton takaluukku ja Kojo oli jo hypännyt sisälle. Pihasta lähdettäessä se katsoi hoitopaikkaansa kuin sanoakseen näkemiin hoitotädille ja Cara -koiralle. Sen jälkeen Kojo sitten makasi tyytyväisenä koko matkan. Vain silloin, kun jouduin hidastamaan tai pysähtymään risteyksiin sekä liikennevaloihin, Kojon pää nousi ylös katsomaan, missä sitä oikein ollaan menossa. Nyt tämän viikon aikana joka kerta, kun on autolla menty jonnekin, niin Kojo on ollut ensimmäisenä menossa kyytiin ja itse asiassa on ollut välillä vaikeaa saada sitä jopa auton kyydistä pois perillä. Niin hyvin Kojo autossa viihtyy. Lisäksi Kojo on oppinut huomaamaan, milloin ollaan menossa muuten vaan ulos ja milloin autolle. Silloin alkaa ”neliveto” jo ulko-ovelta kohti autotallia, niin ettei mitään rajaa. Olen ajatellut, että Kojon on pentuna täytynyt olla paljon autojen kanssa tekemisissä.

Lisäksi Kojo osaa peruskäskyt sekä tottelee (useimmiten) kertakomennolla, joten jonkinlaista koulutusta se on jonkun toimesta joskus saanut. Ainoat kerrat, kun komennot eivät todellakaan toimi ovat tuolla ulkoillessa, kun vastaan tulee mielenkiintoinen haju. Olipa se sitten (tyttö)koirasta lähtevä tai hiirten tms. jättämä, niin Kojo menee kuin ekstaasiin ja unohtaa koko muun maailman olemassaolon. Kojon hajuaistissa ei ainakaan ole mitään vikaa, se on tullut huomattua. Lisäksi sillä on luontaista metsästysvaistoa, joka kohdistuu hangen alla lymyäviin vipeltäjiin. Kaksi kertaa Kojo on jo onnistunut saamaan hiiren kiinnikin. Ja nämä siis ihan tien vierestä ojanpientareelta.

Ulkona Kojo ei juurikaan vedä hihnassa. Suurimman osan ajasta se kulkee ihan kiltisti, mutta kuten jo totesin, välillä hajut saavat sen villiintymään, ja silloin mennään kuin viimeistä päivää hihnasta huolimatta. Olen kuitenkin alkanut kouluttaa Kojoa yksinkertaisesti pysähtymällä joka kerta, kun menovaihde lähtee päälle. Nyt Kojo on oppinut jo pysähtymään, jos minäkin pysähdyn ja sitten jatketaan matkaa yhdessä. Jos yhä vedetään, niin pysähdytään uudelleen niin monta kertaa, että veto loppuu. Uskon tämän tuottavan tulosta ajan kanssa.

Muuten ulkoilut ovat sujuneet todella hyvin. Ainoat huomiot ovat olleet, että välillä joillekin koirille on ihan pakko pikkaisen murista, jos ne tulevat liian lähelle. Sama koskee juoksijoita, jotka tulevat suoraan kohti täyttä vauhtia. Sellaisia Kojo pitää joskus uhkina. Muita kanssakulkijoita kohtaan se vaan on utelias ja haluaa haistella. Lapset ovat Kojosta välillä niin mielenkiintoisia, että pitäisi päästä leikkimään.

Huomiota on kiinnittänyt myös, ettei Kojo myöskään hauku turhia. Ulkona saavat sekä toiset koirat että ihmiset olla rauhassa. Vaikka moni muu koira haukkuukin äänensä käheäksi, ei Kojo ole kertaakaan vastannut muuten kuin matalalla murinalla, siis jos joku uskaltautuu liian röyhkeäksi. Kotonakin ainoastaan postimies saa Kojon haukahtamaan muutaman kerran; tyyliin ”mitäs siellä rapussa oikein tapahtuu?!”

Olemme nyt lenkkeilleet 3 kertaa päivässä: heti aamulla ja sitten iltapäivällä noin tunnin mittaiset lenkkeilyt ja sitten vielä illalla runsaan 1,5 tunnin pituinen lenkki. Sen lisäksi olemme käyneet useana päivänä tuolla läheisen järven jäällä heittelemässä keppiä tai palloa sekä muuten juoksemassa. Tosin isäntä jää kyllä siinä vauhdissa helposti toiseksi, mutta Kojo rakastaa liikkumista, ja energiaa siitä tuntuu riittävän lähes joka lähtöön. Tämä onkin aikamoinen kontrasti sille, että sitten sisällä ollessa Kojon olemassaoloa tuskin huomaa. Kojo pysyttelee poissa huomatessaan, että on jotain muutakin tekemistä; mutta kun istun muuten vain, niin Kojo tulee viereen ja antautuu rapsuteltavaksi. Kojo pitää rapsuttamisesta sekä paijaamisesta yli kaiken tuhisten tyytyväisenä välillä selällään köllien ja maharapsutuksia kerjäten.

Iltaisin käydään kiltisti nukkumaan. Kojo tulisi sänkyynkin joka kerta, jos sille vaan antaisi luvan. Tosin vieressä Kojo on sitten ollut köllimässä siihen saakka, kunnes tulee kuuma. Sitten mennään lattialle. Nykyisin Kojo tekee usein niin, että kun se huomaa minun olevan menossa nukkumaan, niin Kojo ryömii valmiiksi sängyn alle asemiin. Vain häntä ja takajalat jäävät joskus näkyviin. Siellä Kojo sitten nukkuu maton päällä. Aamuisin Kojo käy useasti katsomassa vieressä, että jokos sitä ollaan herätty ja menee itsekin takaisin lepäämään, jos leikkii nukkuvaa.

Mitään erityistä eroahdistusta en ole huomannut. Olen elänyt aika normaalin rytmin mukaan, ja välillä Kojo on jätettävä yksin vähäksi aikaa, mutta minkäänlaista ongelmia ei ole nähnyt. Kauppaan mennessä Kojo jää mielellään autoon. Koira vain on löytynyt pari kertaa etuistuimelta takaisin tullessa, joten ilmeisesti pitää hankkia ihan koirakalteri farmarin perään nykyisen tavaraverkon lisäksi. Muualle mennessä Kojo jää kiltisti paikalleen, kunhan sanoo, että ”odota”! Silloin Kojo käy istumaan ja ilmeisesti myöhemmin makaamaan; sitten palatessa vastassa on iloinen ja venyttelevä koira. Minkäänlaista vinkumista tai muuta en ole vielä kertaakaan havainnut. Olin varautunut paljon hankalampaan tapaukseen, mutta ehkäpä hoitotäti sai sitten sitä asiaa vietyä juuri sopivasti oikeaan suuntaan.

Myöskään ruoan suhteen ei ole ollut ongelmia. Lähes kaikki menee ilman suurempia nirsoiluja. Jopa kuivaruokapapanat menevät mahaan ongelmitta, kunhan ensin turvottaa ne nesteessä ja sitten sotkee säilykeruuan kanssa sopivaksi mössöksi. Varsinkin härkä ja kana ovat sellaisia makuja, että kuppi nuollaan pohjia myöten.

Kojo on juuri nyt matokuurilla odottaessaan ensi viikolle varattua eläinlääkäriaikaa. Silloin Kojo saa tehosterokotukset ja terveydentila katsotaan yleisestikin. Sen jälkeen Kojolle otetaan vakuutukset, kun eläinlääkäri saa kirjoitettua vakuutusyhtiölle lausunnon terveydentilasta.

Kirjoittelen lisää kuulumisia Kojosta joku hetki, ohessa muutama tuore kuva.
Terveisin Markku + Kojo

***

Kuulumisia hoitopaikasta:

12.1.2008 Kultainen Kojo poika haluaisi pian oman kodin. Syynä kiireeseen on se, että koira raukka on joutunut ihmisten ajattelemattomuuden vuoksi vaihtamaan paikkaansa liian usein. Siksi olisi Kojon itsensä vuoksi paras, että hän pääsisi omaan kotiin mahdollisimman pian, kotiin, josta ei ikinä tarvisi lähteä pois. Tällä hetkellä Kojo kärsii hoitopaikassaan jonkun verran eroahdistuksesta, mutta Kojon kokemuksien jälkeen se ei ole mikään ihme.

Kotihoitaja kuitenkin työstää tällä hetkellä eroahdistusta, jota tulisi uudessa kodissa sitten jatkaa. Edistystä on jo tapahtunut, joten todennäköisesti eroahdistus kyllä hälvenee kokonaan kunhan poika saa ensin asettua. Muutoin Kojo on lähes täydellinen koira, tässä kotihoitajan kertomaa pojasta:

Kojo on osoittautunut aivan valloittavaksi koirapersoonaksi. Kojo on avoin ja luottavainen ihmisiä kohtaan sekä erittäin läheisyydenkipeä. Oman leikatun narttukoirani kanssa Kojo tulee loistavasti juttuun ja niistä on ehtinyt tulla hyvät kaverukset.

Kojo on sopeutunut nopeasti hoitokodin rutiineihin ja ottaa asiat leppoisasti. Uuden vuoden raketeista Kojo ei pahemmin välittänyt. Kovimman paukkeen ajaksi se työnsi päänsä nojatuolin alle piiloon ja jatkoi tyytyväisenä uniaan.

Kojo kulkee hihnassa melko rauhallisesti ja vetämättä. Välillä se tosin kiskoo sitä kiinnostavien hajujen perään, mutta lopettaa kyllä kun sitä kieltää. Kojolla on vähän taipumusta rähistä vastaantuleville toisille uroksille. Mikään remmirähjä se ei mielestäni kuitenkaan ole. Kojo tuntee hyvin nimensä ja siihen on helppo saada kontaksi, myös makupalat maistuvat. Uskonkin, että Kojolle on helppo opettaa uusia asioita ja käytösmalleja.

Autoilua Kojo rakastaa yli kaiken ja ihmisen läheisyys ja rapsutukset ovat sille kaikki kaikessa. Se kiintyy ja turvautuu ihmiseen täydestä sydämestään. Ensimmäisenä yönä se tuli viereeni nukkumaan ja seuraa nyt kotona minun jokaista askelta. Kojosta saa joku vielä todella uskollisen ystävän.

29.12.2008 Kojo on tällä hetkellä hoitopaikassa Lappeenrannassa. Kojo on osoittautunut erittäin kiltiksi ja ihanaksi koiraksi:)

***

15.12.2008 Kojo on luovutettu yhdistyksen tietämättä eteenpäin Kokkolaan, ja
tarvitsee pikaisesti kodin tai hoitopaikan, koska ei tule kodin toisen uroksen kanssa toimeen. Kojolla on passi, josta ilmenee sirutus ja rokotukset.

***

Kuulumisia kodista:

6.3.2008 Meillä on mennyt todella hyvin. Pojan kanssa ollaan opeteltu uusia asioita päivittäin, nyt ihan uutena juttuna tuli eilen hänelle tämä kuonopanta. Poika on alkanut ajan myötä vetää hihnassa melkoisesti ja eläinkaupassa suositeltiin kuonopantaa sen “hellyyden” vuoksi. Ja se on toiminut pojalla kuin unelma (vaikka ensimmäiset metrit poika käveli nenä maassa ja hinkkasi pantaa pois, mutta kun ei toiminut, niin hän tyytyi huokaisten kohtaloonsa)! Nyt kuljetaan hihnassa niin esimerkillisesti, että eräs mummu kysyi tänään, kuinka voi iso koira kulkea niin rauhallisesti ja ihan emännän vierellä vaikka hihna on aivan löysällä.. Olin koko sydämestäni niiiiiin ylpeä Kojosta <3 Muutenkin poika käyttäytyy todella hienosti. Rähisemistä ei esiinny lainkaan, paitsi että vieraille miehille on aivan pakko hieman murista illalla, pimeässä. Olemme myös kerran viikossa käyneet Ulvilassa pitkällä, noin 1,5-2 tunnin lenkillä ystäväni keskikokoisen snautserinartun kanssa, lähinnä metsässä ja pelloilla niin, että koirat saavat juosta miltei koko ajan vapaana. On aivan upeaa katsoa, kun Kojo juoksee pellolla ihan sydämensä kyllyydestä lumesta ja aurinkoisesta säästä nauttien ja leikkii toisen koiran kanssa. Yritän muistaa ottaa kuvia seuraavalla lenkillämme, jos sää sallii ja muistan ottaa kännykän tai kameran mukaan.

Yksinoloon poika ei voisi suhtautua paremmin, jos meidän työvuoromme osuvat sopivasti, voi hän joutua olemaan jopa 8 tuntia yksin kotona, mutta minkäänlaista pihausta ei kuulu. Ja kun tullaan kotiin Kojo venyttelee ja haukottelee, eli on selvästi ollut nukkumassa. Olemme koko loppusyksyn ja talven olleet hukkumassa pojasta lähteviin karvoihin, ja nyt poika onkin vaihtanut itselleen kiiltävän karvan joka on saanut myös huomattavasti karkeutta syksyn jälkeen. Olen pojasta niin todella ylpeä kävellessäni sen kanssa ulkona, hän on erittäin komea nuori mies. Monet ovat kysyneet, että onko hän ihan puhdasrotuinen kun on niin sopusuhtainen ja komea. Herrasmieheksi ovat monet kehuneet kun poika on niin hiljainen, ei hauku tai riehu toisia koiria tavatessa. Yritin saada hänestä hyvää sivukuvaa, josta olisi nähnyt karvan vaihdon tuloksen ja muutenkin sen kuinka hyvältä poika näyttää nykyään, mutta Kojo ei malttanut pysyä paikallaan. Koiratarhan vieressä on näet oja, jossa on talvella aivan mieletön määrä sorsia, koska oja pysyy sulana ympäri vuoden. Ja sekös on koirille mielenkiintoista katseltavaa :).

Poika on siis saanut myös tietenkin lihaa luidensa ympärille syksyn jälkeen. Ei todellakaan liikaa kuten kuvista näkyy, mutta sanoisin että sopivasti. Kipossa hänellä on nappuloita ympäri vuorokauden ihan niin paljon kuin jaksaa syödä ja lisäksi hän saa “tuhdimman” ruoan kerran päivässä. Olemme nyt antaneet hänelle naudanmahaa/ koiranmakkaraa sekoitettuna riisin ja jauhelihaan/ muihin
lihatuotteisiin. Nyt eräs tuttavamme suositteli meille rehuautoa, josta hän itse
tilaa koirilleen ruoat ja me aioimme tilata tulevaisuudessa myös lohta ja kalkkunaa. Eli poika saa oikein gourmet-aterioita tulevaisuudessa :D Mielessä on kytenyt jo vähän aikaa ajatus agilitysta, mutta emme ainakaan vielä ole ilmoittautuneet mihinkään kurssille, tarkoitus olisi mennä ensin perustottelevaisuuskurssille, ja mahdollisesti jatkaa siitä eteenpäin mikäli
mielenkiintoa riittää ja työt sallivat. Olemme myös menossa eläinlääkärille tämän kuun loppupuolella tarkistuttamaan pojan yleisen terveyden (yritän muistaa
kirjoittaa sitten, että mitä ammatti-ihminen sanoo meidän kultapojasta :D).

Tämmöistä tänne Poriin, pelkkää hyvää vain :)

Auringonpaistetta kaikille rekuille ja omistajille; Kojo, Emmi ja Antti <3

28.11.2007 Eragon siis matkusti uuteen kotiin Poriin 09.11.2007, tosin pienten vaikeuksien jälkeen. Lähdimme aamulla 08.11.2007 kolmen hengen voimin noin klo 03.30 Porista ajelemaan Helsinkiin (Onneksi niin aikaisin!). Laivan oli määrä lähteä klo 08.00 ja Mari olisi meitä odottamassa terminaalissa. Kaikki näytti lupaavalta ja jännitys mahanpohjassa oli kova:). Kuitenkin Helsingin moottoritiellä, noin 20km ennen kehä kolmosta automme hajosi. Saimme sen liu’utettua rekkaparkille moottoritien varteen. Kello oli noin 06.30. Siinä vaiheessa olimme vielä melko turvallisin mielin ja varmoja laivaan pääsystä. Aikaa kului ja meidän kuskimme soitti vanhemmilleen, jotka asuvat Klaukkalassa, että josko saisimme heiltä kyydin Länsiterminaaliin mahdollisimman pian. Sieltä luvattiin lähteä ja olimme helpottuneita. Kuitenkin seitsemän aikaan iski uudestaan paniikki, kun kyytiä ei kuulunut. Loppujen lopuksi kyytimme tuli vasta noin klo 07.30 ja soitin äkkiä Marille, että meillä oli vielä pieni mahdollisuus ehtiä, vaikka tilanne näyttikin toivottomalta. Pienestä ruuhkasta huolimatta pääsimme terminaalille juuri ennen klo 08.00 ja juoksimme sisään. Loppujen lopuksi ehdimme kuin ihmeen kaupalla, viimeisinä matkustajina, laivaan ja matka kohti Viroa alkoi. Viron päässä kaikki sujui hyvin, menimme Marin kanssa taksilla Loomade Hoiupaikiin, ja halusimme todella nähdä tulevan perheenjäsenemme. Eragon näytti juuri sellaiselta kuin osasimme odottaa! Se istui rauhallisena häkkinsä ovella odottamassa muiden koirien hyppiessä ja räyhätessä. Vasta kun pääsimme lähemmäs, se alkoi kiemurrella ja vinkua tajutessaan pääsevänsä ulos lenkille. Namit tekivät kauppansa kun olimme aitauksessa ja me olimme rakastuneita <3 Tarhalla Kojo veti hihnassa melkoisesti, mutta nykyään lenkkeily sujuu täysin ongelmitta. Tarhalla mietimme Eragonille nimeä. Vaihtoehtoja oli kotona ollut useita, mutta mikään ei tuntunut sopivan kun koiran näki luonnossa.. Hetken aikaa mietittyämme kaverimme totesi, että sehän näyttää muuten ihan kojootilta. Miltei yhtä aikaa sanoimmekin mieheni kanssa, että “Kojo” ja se oli siinä. Nimi sopiikin hänelle paremmin kuin hyvin (matkalla kuulimme useampaan kertaan jonkun mainitsevan “kojootti” tai “dingo”…). Kojo tottelee nimeään nyt todella hyvin, sekä ulkona, että sisällä. Muutenkin ulkoilu sujuu todella hyvin, toisen koiran tullessa vastaan siirrymme toiselle puolelle tietä ja ohitustilanne on ohi melko nopeasti, ilman mitään suurempaa hämminkiä. Kojo ei muutenkaan enää toisista koirista niin välitä, lähinnä hän on kiinnostunut. Koiran tullessa vastaan Kojon korvat nousevat pystyyn, häntä alkaa heilua ja koko koira jännittyy. Erityisesti pienemmät rodut ovat “ihan jees” mutta isomman rodun edustajan tullessa vastaan on poika selvästi varuillaan. Hän onkin mahdollisesti saanut nenilleen joltain isommalta koiralta. Erityisen tyytyväisiä me olemme pojan haukkumattomuuteen. Haukkumista ei ole oikeastaan lainkaan. Poika haukahtaa kerran tai kaksi päivässä kotona, ensimmäisen kerran kun posti kolahtaa ja joskus kun mieheni tulee kotiin. Toisille koirille ei edes murista, paitsi jos toinen aloittaa. Mikäli toisen aloittesta ei kuulu mitään, myös meidän puolella tietä ollaan todella hiljaa.

Eroahdistusta ei ole ollut missään vaiheessa. Hän on yleensä päivittäin kotona
yksin ainakin tunnin tai pari, eikä mitään kuulu. Kun tullaan kotiin, poika on
selvästi ollut nukkumassa, koska haukottelee ja venyttelee eteisessä. Pientä
hyppimistä ja tepastelua esiintyy sekä tullessamme kotiin että silloin kun ollaan lenkille lähdössä, mutta tästäkin ollaan opettelemassa pois. Tarhalta lähtiessämme ilmaantui uusi ongelma. Emme meinanneet saada taksia mistään. Meitä oli Kojo ja kolme henkilöä ja Marilla oli Nirk. Mikään taksi ei suostunut ottamaan kahta koiraa ja neljää henkilöä. Kyydit kuitenkin ilmaantuivat, minä ja
mieheni menimme paikallisen rankkurin kyydillä, Kojo pakettiauton takaosassa
hihnalla kiinni. Meillä oli taas pieni kiire laivaan ja kaupungissa oli kova ruuhka. Kuskimme ei ilmeisesti ymmärtänyt juurikaan suomea ja vaikutti muutenkin melko tympääntyneeltä. Pieni murahdus, jonka voi tulkita kiitokseksi tuli kun lykkäsimme miehelle tukun seteleitä käteen. Terminaalin edessä olimme taas noin 10 min. ennen laivan lähtöä ja pääsimmekin suoraan laivaan. Laivassa menimme hyttiin ja Kojo vaikutti ensin melko hermostuneelta, kävi vähän väliä juomassa ja pyöri ympäriinsä. Olin sen kanssa kahdestaan hytissä poikien ollessa ostoksilla ja makasimme molemmat hytin alimmaisella sängyllä. Kojo pikkuhiljaa rauhoittui jutellessani sille kaikesta, vaikka olikin selvästi hieman järkyttynyt kaikesta tapahtuneesta. Matka meni hyvin ja Helsinkiin päästyämme päätimme mennä meidän kuskimme vanhempien luo yöksi, jotta pääsisimme jatkamaan matkaa junalla seuraavana päivänä.

Ensimmäinen yö meni hyvin. Vähän rauhattomasti poika nukkui, mutta muuten ei ollut mitään ongelmia. Neljän aikaan seuraavana iltapäivänä olimme matkalla Pasilan rautatieasemalle, jotta pääsisimme junalla Poriin. Kaikki oli valmista ja odottelimme lippujen varausta sisällä rautatieasemalla. Junan lähtöön oli aikaa noin puoli tuntia ja kaikki vaikutti taas hyvältä(Olisi jo pitänyt arvata, ettei kaikki taaskaan mene niin kuin suunnitellaan), Kojo käyttäytyi rauhallisesti suuren ihmismäärän keskellä ja meillä oli hyvin aikaa. Sitten kävi ilmi, ettei enää ollut vapaita paikkoja junissa Poriin, ennen kuin puoli 8 aikaan illalla. Meillä olisi ollut siis miltei neljä tuntia odotusaikaa Helsingissä. Tämä ei käynyt päinsä. Olimme kaikki neljä väsyneitä ja halusimme kotiin. Ainoaksi vaihtoehdoksi muodostui linja-auto, joka lähtisi tietenkin Helsingin keskustasta noin tunnin päästä, eikä Pasilasta, jossa me sillä hetkellä olimme.. Suuntasimme lähimmälle laiturille, josta paikallisjuna Helsinkiin lähtisi ja ajattelimme vain hypätä junaan ja mennä Helsinkiin. Kojo kuitenkin junan tullessa löi jarrut lukkoon ja mieheni jäi sen kanssa kahdestaan täpötäydelle laiturille, kun minä ja kuskimme astuimme junaan. Luojan kiitos hänellä oli kuitenkin puhelin taskussa ja me soitimme heti hänelle. Neljän minuutin päästä oli tulossa toinen juna ja siihen hän pääsi Kojon kanssa, vaikka Kojo ei aivan samaa mieltä ollutkaan. Lopulta olimme kaikki neljä Helsingissä, kävelemässä linja-autoasemalle.

Linja-autoasemalla oli melkoisen täyttä ja monet ihmiset katsoivatkin hieman
varuillaan isohkoa koiraa, joka oli selvästi tulossa samaan linja-autoon heidän
kanssaan. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään ja me mietimme strategiaa koiran
saamiseksi autoon ennen ketään sille allergista (Linja-autoissa on sellainen
käytäntö, että mikäli samaan linja-autoon tulee sekä allerginen henkilö että eläin, on linja-autoon ensimmäisenä astuvalla etu-oikeus matkustaa linja-autossa). Me emme kaikkien vastoinkäymisten jälkeen aikoneet luovuttaa matkaamme kohti kotia kenenkään allergian takia ja niinpä mieheni meni Kojon kanssa (ehkä hieman epäkohteliaasti jonon ohi) miltei ensimmäisenä linja-autoon sisälle. Menimme linja-auton takaosaan ja Kojo makasi linja-auton lattialla koko matkan. Neljä kertaa tuli pojalta oksennus, mutta muuten matka sujui ilman mitään (paitsi että linja-auto oli noin 40minuuttia myöhässä ruuhkien vuoksi, mutta siinä vaiheessa se ei merkinnyt meille yhtikäs mitään.). Viimeistään sillloin totesimme, että kuinka loistava matkustaja poika onkaan! Kahden päivän aikana kokenut kaikki koiranelämän kauhut.. Ensin vieminen pois turvallisesta tarhaympäristöstä, vieraiden ihmisten luo yöksi, matkustamista henkilöautossa, pimeässä pakettiauton takaosassa pelkällä hihnalla kiinnitettynä, laivassa pikkuruisessa hytissä, junassa, linja-autossa, pasilan juna-asema perjantai- iltapäivänä kello 16.00 (tarkoittaa suunnattomia määriä ihmisiä), portaita, hissejä ja ties mitä.

Kotiin päästyämme oli kaikilla helpotus suuri. Budjettimme matkalle oli ylittynyt noin 4-kertaisesti, mutta Kojo on ollut kyllä jokaisen sentin arvoinen! En olisi voinut toivoa kiltempää koiraa. Se on uskomattoman hellyydenkipeä ja tottelevainen. Se tulee sohvalle viereen istumaan ja vaatii rapsutuksia. Kaikki ovat luulleet, että tuomamme koira on hermoheikko ja täysi sekopää, mutta Kojon tavattuaan he ovat olleet ihmeissään. “Kuinka voi koira olla noin kiltti??”.. Kynsien leikkuu onnistuu paremmin kuin yhdeltäkään tapaamaltani koiralta. Kojo heittäytyy selälleen ja antaa minun tehdä mitä vain. Korvat tuntuvat olevan ainoa, joka on hänen omaa yksityistä aluettaan, mutta niidenkin tutkiminen onnistuu kahden ihmisen voimin. Harjaaminen onnistuu miten päin vain ja vaikka pesulle ei mielellään mennäkään, ei sekään ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kojo on äärettömän ihmisrakas ja tuntuu kysyvän lupaa jokaiseen toimeen. Sisäsiisteys on yksi mistä yllätyimme suunnattomasti. Hän ei pissannut edes laivan kannelle, vaikka yritettiin häntä siihen kannustaa, vaan vasta kun päästiin maihin ja nurmikolle. Mitään merkkaamista tms ei ole ollut. Kengät ja kaikki tavarat saavat olla rauhassa pureskelulta. Myös meidän kaksi pupuamme ja kolme hiirtä eivät enää jaksa kiinnostaa täysipäiväisesti. Niitäkin on seurattu lattialla istuen, häntä heiluen ja inisten. Kojo on kaikenkaikkiaan upea koira ja olemme todella onnellisia saadessamme hänet perheenjäseneksi!

Kuvia laitan kunhan vain saan otettua kunnollisia otoksia!

Marraskuisin terveisin Emmi, Antti Ja Kojo <3

***

9.11.2007 Eragon sai kodin Porista.

***

13.10.2007 Eragon on todella kaunis vaaleanruskea poika. Ikää Eragonilla on n. 3 vuotta. Eragon on löytynyt hylättynä ja nälkiintyneenä Kloogalta syyskuun alussa. Eragon osaisi itse kertoa paremmin oman tarinansa, mutta kuka tahansa näkee, ettei Eragonin elämä ole ollut ruusuilla tanssimista. Eragonin kylkiluut paistavat ja on hyvin todennäköistä, että Eragonia on lyöty. Kun nostin Eragonin edessä kättäni heittääkseni sille namipalan, poika pakeni kauemmas ja lyyhistyi mahdollisimman pieneksi. Menneisyydestään huolimatta Eragon ei etsi kotia paikasta, jossa pääasiallinen motiivi on hankkia koira säälistä.
Eragon on koira, jolla on vahva halu luottaa ihmiseen. Kun ei tee äkkinäisiä liikkeitä, Eragon tulee luokse kuin mikä tahansa koira. Nähdessään nakinpalan kädessäni poika unohti muun maailman. Eragon ottaa ihmiseen todella hyvin kontaktia ja vaatimuksena pojan tulevalle kodille onkin, että tätä hienoa taitoa tullaan käyttämään hyväksi kouluttamalla Eragonia positiivisin menetelmin. Eragonin kanssa voi puuhata monia asioita. Sitä, kuinka rohkeaksi Eragon tulevaisuudessa muuttuu, ei voi kukaan ennustaa. Eragon tarvitsee rajoja ja rakkautta.

Eragon rähjää muille koirille. Jos omistaja on osaava tai oppimishaluinen niin ohitustilanteet eivät muutu ongelmaksi. Eragon sopisi hyvin perheen ainoaksi koiraksi. Koska Eragon säikähtää nopeita liikkeitä, Eragonia ei luovuteta lapsiperheeseen. Eragon on todellinen muru.

Eragon (rek nro 7190) odottaa kotia Tallinnan Loomade Hoiupaik-tarhalla, josta tuleva omistaja koiran hakee yhdistyksen avulla.