Emma

07.08.2014

Alkuperä: Suomi

13.09.2020 Emma sai kodin

10.08.2020 Monirotuinen Emma etsii omaa kotia. Emma on erittäin ihmisystävällinen, tulee oikein
innoissaan tapaamaan vieraita häntää heiluttaen. Kovasti nauttii huomiosta ja mielellään kellahtaa selälleen odottelemaan maharapsutuksia. Toisista koirista tyttö ei tykkää joten sijoitetaan ainoaksi eläimeksi. Hihnassa kävelee nätisti, toisten koirien kohtaamiset sujuvat pääsääntöisesti hyvin, joillekin rähjää hihnassa. Tarvitsee harjoitusta hihnakäytökseen jotta ohitukset sujuisivat ongelmitta ja lenkkeily olisi mielekästä alusta loppuun. Yksinolo ei ole tuottanut tytölle ongelmia joten pärjäilee muutaman tunnin hienosti tuhoja tekemättä. Autossa matkustaminen sujuu hyvin kunnes näkökenttään ilmaantuu koiria, niille on silloin pakko haukkua. Mikäli koiran ehtii huomata ennen Emmaa voi käskytyksellä saada tytön rähinän jäämään pariin haukahdukseen. Emma on tavannut kouluikäisiä lapsia ja tapaaminen sujui hyvin. Lasten tulisi kuitenkin olla koiriin tottuneita ja osata antaa myös koiralle oma tila sekä rauha, pienten lasten perheeseen Emmaa ei luovuteta. Emmalle haetaan kotia rauhalliselta asuinalueelta ja tulevalta omistajalta odotetaan koirakokemusta sekä sitoutumista koulutukseen. Emma on sisäsiisti ja sijaiskodissa Itä-Suomessa jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Emmalla on säkäkorkeutta n. 55cm ja painoa 25kg.