Elsa

Lisätty sivulle: 2016-08-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Elsa
6.10.2016 Elsa sai kodin

***

Steriloitu narttukoira, 3,5v

28.8.2016 Elsa on jo oppinut olemaan yksinollessaan hiljaa ja tottelevaisuuskin on harjoittelulla parantunut. Elsa uskoo jo, ettei saa kerjätä, ja menee pois omiin oloihinsa käskystä. Myös ulkoa kuuluvat äänet Elsa jättää rauhaan kun tytölle huomauttaa ettei tarvitse vahtia. Elsa tykkää kaikista ihmisistä ja olisi jatkuvasti vieraiden rapsuteltavana. Koirien ohittaminen lenkillä on vielä välillä haastavaa, varsinkin haukkuvat koirat pitää haukkua huolellisesti takaisin, mutta kotihoitajan oman koiran kanssa Elsa tulee toimeen mainiosti.

21.8.2016 Elsa on reippaasti kotihoidossa matkustanut autossa, bussilla ja junalla, ja kulkeminen julkisissa onnistuukin Elsan kanssa hyvin. Elsa osaa ohittaa nätisti koiria, jos tilanteet kerkeää ennakoimaan, mutta äkillisissä tilanteissa voi Elsa vielä menettää malttinsa. Paras vaihtoehto Elsalle olisi rivitalo tai omakotitalo, sillä Elsa haukkuu yksin ollessaan äänille, mutta ei kuitenkaan kärsi eroahdistuksesta, vaan syö ajankuluksi jätettyjä herkkuleluja ja nukkuu myös rauhassa, kunnes taas jokin vahtimista vaativa ääni kuuluu ympäristöstä.

11.8.2016 Elsa on ystävällinen tyttö, joka etsii rauhallista ja pitkäjänteistä kotia, jossa voisi olla myös tasapainoinen, rajujakin paini- ja haukkuleikkejä kestävä koirakaveri. Elsa voi ensin arastella toisia koiria, joten tutustumiseen on varauduttava käyttämään aikaa. Varsinkin remmissä voi tulla rähähdyksiä, mutta ennakoimalla ja herkkujen kanssa ohjaamalla Elsa osaa kyllä ohittaa nätistikin. Elsaa ei suositella lapsiperheeseen, mutta kissan kanssa Elsa on tottunut jakamaan petinsäkin. Elsan roduista tiedetään vain, että siinä on 1/4 rottweileria.

Elsalla on herkkä vatsa, ja varsinkin gluteeni ja porsas saavat oireita aikaan. Elsa on n. 50 cm korkea ja 15 kg painava. Elsa on kotihoidossa Espoossa ja tyttöön saa mennä sovitusti tutustumaan.

KULUKORVAUS leikatusta koirasta on 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi) ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.