Dooris (nyk. Dodi)

8.4.2009 Dooris sai kodin Turusta Kessu -koiran kaverina

***

Kuulumisia kodista:

9.4.2009 Sain viime viikolla kuulla, että neljä koiraa oli otettu huostaan ja ne luovutettaisiin Rekku Rescuelle. Soittokierros tuotti tulosta hyvin nopeasti ja perjantaina yhtä nopeasti Rekku Rescuen suosiollisella vastaantulemisella syntyi päätös, että voin lähteä lauantaina Turusta Poriin hakemaan Dodia (1 v 8 kk).

Matkaan lähdettiin kultaisen noutajamme, Kessun ja tyttäreni Tuulan kanssa lauantai-iltapäivällä. Olin jo puoli vuotta henkisesti psyykannut itseäni, että hankin Kessulle kaverin eläinsuojelun kautta. Edesmennyt leonberginkoiramme, Emma ja nykyinen Kessumme ovat molemmat kennelistä, ihan pentuina meille tulleita. En tiennyt varsinaisesti mitä kaikkea voisin saada vastaani ja minkälaisia tunteita puolin ja toisin tulisimme kokemaan.

Päästyämme perille, eläinlääkärin odotushuoneessa odotti jo kaksi koiraa samasta perheestä. Molemmat koirat käyttäyivät hyvin eri tavalla, toinen selvästi hermostuneemmin ja toinen, kauhusta jäykkänä, ikäänkuin poissaolevassa tilassa. Sääliksi kävi ja itku pusersi kurkkua. Kun kaverukset oli tarkastettu, oli Dodin ja Dodin äidin vuoro. Kävelimme autolle ja Dodi makasi melkein äitinsä alla eläinsuojeluyhdistyksen auton takaosassa, pelokkaana, kuolaavana ja selvästi järkyttyneenä kaikesta ihmismäärästä. Ihana, pienen kettulikan näköinen nappinenä katsoi ihmeissään kun sai hihnan kaulaansa. Tassut takertuivat kouristuksen omaisesti vilttiin ja pyristely hihnan päässä oli silvitöntä.

Dodin äiti oli huomattavasti helpommin käsiteltävä, mutta Dodi ei ollut tottunut hihnaan eikä vieraisiin ihmisiin. Tarkastuksen jälkeen tyttären ja äidin tiet erosivat ja siinä vaiheessa tuli ensimmäinen sääli-itku ja jonkin ajan kuluttua kiukkuitku. Voi hyvä tavaton, kuinka surullista ja niin kovin vaikeasti ymmärrettävää, miten ihmiset kohtelevat lemmikeitään. Vasta paljon myöhemmin yritin ymmärtää, että myös nämä lemmikit olivat olleet jollekin rakkaita.

Eläinlääkärin tekemän tarkastuksen jälkeen lähdimme kohti Turkua. Dodi istui hievahtamatta tyttäreni reiden vieressä, kuolaten ja tapittaen tarkkaan eteensä. Dodi ei ummistanut hetkeksikään silmiään, ei juonut, ei syönyt, ei pissannut eikä kakannut koko iltana. Kotiin tultaessa kävimme pienen pienellä lenkillä ja Dodi tuntui olevan kiitettävän kiinnostunut ympäristöstä. Askeleet olivat hitaita ja kilometrin matkaan meni aikaa tunnin verran. Dodi ei ollut kuulemma saanut kovinkaan paljon ihmiskontakteja eikä ulkoilutusta. Ovista sisälle ja ulostuleminen tuntuivat olevan vaikeita. Ihan kuin näkymätön seinä olisi tullut kynnyksellä vastaan. Väsymyksestä ja kaikista ajatuksista huolimatta Dodin auttaminen normaaliin elämään mahdollisimman nopeasti oli päällimmäisenä ajatuksena. Siitäkin huolimatta, että Dodi oli kokenut jo yhden päivän aikana paljon erilaisia asioita ja oli ilmeisen jännittyneessä tilassa, päätin pestä turkin, joka haisi vahvasti tupakalta. Hetken päästä istuimme sylikkäin suihkun lattialla. Dodi takertui kouristuksenomaisesti sekä etu- että takajaloilla reisiini, mutta lämmin vesi, lastenlaulut hyräillen ja hitaat pesuliikkeet tekivät tehtävänsä ja Dodi alkoi selvästi rentoutumaan. Pesun jälkeen pyörittelin Dodia pyyhkeissä ja ilmiselvästi Dodi nautti tilanteesta. Olin ihan ihmeissäni, kun Dodi alkoi nuolla kättäni ja kietoi pienet tassunsa käteni ympärille. Tilanne oli sanoinkuvaamattoman hellyyttävä. Jo ensi hetkestä olin rakastunut pikku kettulikkaan ja tuntui, kuin olisimme tunteneet Dodin kanssa toisemme jo pidemmän aikaa.

Pesun, kuivauksen ja harjauksen jälkeen oli aika mennä nukkumaan ja pakkauduimme kaikki neljä isoon sänkyyn. Nappinenä painautui kainalooni ja nukahti luultavasti yhtä nopeasti kuin me kaikki muutkin. Yö meni hyvin ja aamulla kaksi karvapalloa päättivät nousta 6.30. Pissalle, ABC Auranlaaksoon hakemaan maksalaatikkoa ja kaikkia herkkuja, mitä käsiin sattui osumaan. Päätin helliä ja lelliä Dodia kaikin tavoin ja maksalaatikko upposi ennätysvauhtia pienen Dodin suuhun. Koska Dodi ei ilmeisesti ollut päässyt edellisessä kodissa kovin usein ulos, tarpeet tulivat heti syönnin jälkeen matolle. Omaa vikaani myös osaksi, että en heti syönnin jälkeen lähtenyt ulos. Opeteltavaa oli edessä siis puolin ja toisin. Ruokailun jälkeen turkki tuntui täysin kuivalta ja toistamiseen harjasin sitä 1,5 tuntia yhtäjaksoisesti. Aluskarvaa lähti muovipussillisen verran ja ilmiselvästi Dodi nautti kauneudenhoidosta.

Harjaamisen jälkeen kaiken epämääräisen karvan alta paljastui todellinen kaunotar. Iho ja karva oli kutakuinkin hyvässä kunnossa. Kynsien leikkausta olen vielä odottanut mutta ylihuomenna yritän toimenpidettä varovasti. Dodi on urhea pikku lapinkoira, jolla tuntuu olevan taistelijan tahto. Tuntuu uskomattomalta, että vielä lauantaina Dodi oli pelokas ja arka. Jo sunnuntaina Dodi otti rohkeasti kontaktia toisiin koiriin ja ihmisiin. Tästä on hyvä jatkaa ja uskon, että Dodista tulee yhtä reipas ja leikkisä koira kuin Kessustamme, joka on vain kaksi kuukautta nuorempi Dodia. Ensimmäistä kertaa eilen, tiistaina, karvapallot leikkivät keskenään. Tästä on hyvä jatkaa. T. Dodin onnellinen mami :)

***

Narttukoira, noin 1,5v.

3.4.2009 Dooris on 1,5-vuotias suomen lapinkoira. Dooriksen äiti Lotta meni yhdistykselle hoitokotiin.