Doona

Lisätty sivulle: 2010-03-29

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Doona
24.4.2010 Doona sai kodin Suomesta

***

Narttukoira, noin 1,5 v.

29.3.2010 Doona on hurmaava koiraneitonen, joka kiinnittää huomion hauskalla ulkonäöllään. Aikaisemmin Doonan nähneenä olen ajatellut sen olevan pentu, mutta keskustelu tarhan työntekijän kanssa kertookin muuta. Joulun alla oli tarhalle tullut tieto, että Doonan edellinen omistaja oli muuttanut pois talosta ja tyttönen oli jäänyt yksin asusttamaan autiota taloa. Vanhan omistajan suostumuksella pääsi nälkiintynyt tyttönen tarhalle uutta kotia etsimään.

Doona suhtautuu kaikkiin ihmisiin ystävällisesti ja avoimesti. Se lähestyy kyllä hiukan varoen, mutta silti luottavaisin mielin. Hihnassa Doona kulkee vaihtelevasti. Hajut kiinnostavat ja maailmaa pitää tutkailla, sitten taas muistetaan hihnaa pitelevä ihminen. Namipussin bongattuaan oli Doona sitä mieltä että oikein vieressä on hyvä kulkea ;)

Toisiin koiriin Doona suhtautuu hyvin. Toki häkin ohitse kulkeville koirille piti aluksi äristä, mutta haistelu etäisyydelle kun Doonan kanssa pääsee, tuntuu tyttö hyväksyvän kaikki. Neitonen asutti häkkiään pitkään kotia etsivän Gena-nartun kanssa. Doona vaikuttaa melkoisen perushelpolta pakkaukselta, mutta tulevan kodin on silti syytä varautua tekemään tyttösen kanssa myös töitä. Doona on n. 50-55cm korkea.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa koiran Tallinnasta yhdistyksen avulla. Omistajalla on myös mahdollisuus lähteä noutamaan Doona suoraan tarhalta yhdistyksen edustajan kanssa. Kulukorvaus koirasta on 150 euroa.