Donna
Lisätty sivulle: 2014-04-22
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
2.7.2014 Donnan kanssa on mennyt erinomaisesti:) Ollaan käyty melkein joka päivä koirapuistossa, sillä Donna tulee tosi hyvin muiden koirien kanssa toimeen ja onkin saanut paljon uusia koira kavereita. Pallon kanssa leikkiminen on Donnan lempipuuhaa :).
Donna on nauttinut myös hyvin paljon pitkistä metsä lenkeistä, siellä kun on paljon tilaa juosta ja on paljon uusia asioita. Donna on käynyt myös järvessä kahlaamassa, uimaan ei ole vielä uskaltautunut.
Ollaan harjoiteltu myös paljon peruskomentoja namien avulla, kuten istu, tassu, maahan, paikka, odota ja vapaa. Donna osaa ne yllättävän hyvin ja on oppinut todella nopeasti :)! Myös pieniä esteitä ollaan hypytetty ja Donna tykkäsi kovasti :)
Donna on saanut muutaman kilon lisää lihasmassaa ja myös vähän rasvaakin lisää tänne tulon jälkeen :). Yritetään vielä saada rasvaa vähän lisää Donnalle lihasmassan lisäksi. Ollaan annettu Donnalle reilusti yli päivän suositus määrän, mutta silti ei olla saatu massua kasvatettua, onneksi Roosa suositteli haiman syöttämistä jos mahaa haluaa kasvattaa ja eläinkaupassa käydään kysymässä parempaa ruokavaliota kuin perus markettien valikoimat, sitä kokeillaan nyt :) Ei tietenkään liikaa lihoteta :)!
2.6.2014 Meillä on mennyt tosi hyvin täällä:) Ekana 2 päivänä Donnalla oli jonkin verran stressiä, kävi koko ajan juomassa ja pissalla, mutta ensimmäisen kahden päivän jälkeen ei ole ollut huomattavia stressin oireita:) Donna on aivan ihana ja pirteä nuori tyttö. Donna osaa pyytää ulos jos on pissa tai kakka hätä:). Donnalla on riittänyt energiaa pitkiin lenkkeihin ja leikkeihin.
Donna ja meidän toinen koira on tullut yllättävän hyvin toimeen, he ovat leikkineet jopa joka päivä ainakin vähän, mutta välillä meidän vanha koira on vähän ärähtänyt Donnalle kun ei ole enään jaksanut leikkiä, onneksi Donna osaa ymmärtää vanhempaa koiraa.
Hauskaa oli seurata kun Donna harjoitteli syömään puruluuta:)
***
Narttukoira, noin 8-9 kk
28.4.2014 Donna on ystävällinen ja reipas nuori koiranalku. Neito on ilmeisesti bordercollien ja dalmatialaisen sekoitus. Tämä tyttö on aina iloinen ja kaikille ystävällinen, niin muille koirille kuin vieraille ihmisillekin. Donna pitää lenkkeilystä, rapsutuksista sekä erityisen paljon leikkimisestä.
Donna etsii aktiivista kotia, jossa ollaan innokkaita harrastamaan koiran kanssa. Donnan luonne vastaa melko hyvin dalmatialaisen rotumääritelmää, joten sohvaperunaksi tästä koirasta ei ole.
Donnan kuulossa saattaa olla hieman vikaa, joten tulevan kodin tulee ottaa tämä huomioon.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






