Donna

Lisätty sivulle: 2008-07-20

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Donna
10.8.2008 Donna sai kodin Espoosta

***

Kuulumisia kodista:

15.4.2011 Moikka, Pahoitteluni, on pitänyt kiirettä, ja jäänyt Donnan terveiset lähettämättä :) Kotona on mennyt hienosti, muutettiin Espoosta Helsinkiin jo aikaa sitten. Sopeuduttu on hyvin ja täällä Vuosaaressa on vaikka kuinka tekemistä, kuten myös hienot ulkoilumaastotkin. Uusi paras kaveri on löytynyt tuttavan Suursnautseri Tarasta, joka opittiin tuntemaan jo ihan pennusta asti. Tytöt ovat jakaneet tilat niin mökkireissuilla, kuin kotosallakin, Taran käydessä kyläilemässä.

Vaikka Bertan kanssa (jonka vaiheikasta kodin löytymistä rekkujen sivuilta seurailtiin) ei ihan natsannutkaan, on Donna pääsääntöisesti hyvin sosiaalinen luonne. Kotona on nyt seurana kani nimeltä Pupu, joka pelastettiin Mustikkamaan kallioilta, sekä Misska-iguaani. Kani on rohkea ja Donna ei siitä ole erityisen kiinnostunut, vaan antaa toisen kulkea ihan sylissä asti (vaikkakin yhteiselo tapahtuu valvovan silmän alla, muutoin on ovi visusti välissä). Misska taasen elelee ihan omissa oloissaan terraariossa, mutta suuremmin ei sekään ole ihmetystä herättänyt, vapaanakaan ollessaan.

Uutela luo hienot puitteet ulkoiluun ja meren ollessa vieressä, on Donna oppinut viime kesänä uimaankin hienosti. Neitokainen kulkee remmissä pääsääntöisesti hienosti, mutta ajoittain saattavat hajut haitata muistia ja vetämistä esiintyä edelleen. Vapaana neito on saanut olla sienestysreissuilla ja metikössä, mutta kaupungissa kuljetaan remmissä, poislukien koirapuistot. Kävyt ovat osoittautuneet ihan “hittituotteeksi”, kun lunta on riittänyt. Innostus ollut jopa niin kova, että jos puun juurelta ei niitä ole löytynyt, on neito ne noutanut kuin noutopöydästä, suoraan puusta repimällä kinosten turvin. Donna toivottaa kumppaneineen kaikille hyvää kevättä, erityisesti Bertalle!!! Kohta lumet sulaneet ja alkaa kevät olla pitkällä, joten Uutelassa mennään ensin ulkoillen ja sitten sienestäen, kun omistajakin siellä taas paremmin tarkenee!

Terkuin, Donna ja Ari

10.12.2008 Berta ja Donna ovat kotiutuneet vallan mainiosti Espooseen. Paljon on tapahtunut ja pikkuhiljaa mennään eteenpäin. Alku oli hitusen hankala, mutta pahin on onneksi jo takana. Kahvinkeittimiä taitaa olla syötynä 3 ja sohvia 2. Saman kohtalon koki Heidin lähettämä pistokkeeseen laitettava juttu, se joka erittää jotakin rauhoittavaa ilmaan (tätäpä en muuten ole aikaisemmin sitten tunnustanut :).

No joka tapauksessa ovat hurjasti rauhoittuneet, ja enää ei tämän suhteen suurtakaan huolta ole olemassa. Tänä syksynä tuntuu jäniksiä piisaavan ihan loputtomiin asti ja koska tytöt ovat niin toisten koirien, jänisten, kuin kissojenkin suuria ystäviä, on ulkoilu liukkaalla hyvinkin mielenkiintoista touhua. Nuuksiossa käydessämme tuossa sienikauden ollessa käynnissä, meinasi Berta hevosen nähdessäänkin, että tuollahan olisi leikkikaveri. Tässä vaiheessa piti kyllä jo hitusen topputella, etteiihan kaikkien kanssa parane tehdä tuttavuutta.

Muutoin Berta on selvästi Donnaa rauhallisemmaksi osoittautunut yksilö. Berta tykkää loikoilla sohvalla pitkin pituuttaan ja nakerrella puruluita rauhassa, kun taas Donna samanaikaisesti on sitä mieltä, että mikä on Bertan, on myös minun, mutta tätä ei tietysti toteuteta toisten päin. Huipputyttöjä kaiken kaikkiaan.

***

Narttukoira, noin 1,5 v.

Reg. nro 10197 eli Donna on noin 1,5- vuotias narttu, joka odottaa kotia Tallinnan Loomade hoiupaikissa. Se on tullut tarhalle 26.6.08

20.7.2008 Donna on otettu pois omistajaltaan yhdessä Bertan kanssa. Omistajalla on ollut liikaa eläimiä joten tytöt toimitettiin tarhalle uutta kotia etsimään. Donna on ystävällinen, kaikkien ihmisten kanssa toimeen tuleva tyttö. Tarhalla käyneet lapsetkin ovat Donnaa lenkille vieneet, mutta neitokainen vetää hihnassa jonkin verran. Donna on tottunut elämään ja ulkoilemaan vapaana, joten tulevan omistajan on hyvä varautua hihnassa kauniisti kulkemisen opetukseen. Leikkiaitauksessa Donna juoksee ja leikkii mielellään.

Tyttökaksikosta Donna on ehkä hiukan dominoivampi osapuoli. Donna osaa istua käskystä ja entinen omistaja on pitänyt tytöstä melko hyvää huolta. Donna on 55-60cm korkea ja jakanut asuintilansa myös kissojen kanssa. Tulevassa kodissa voisi olla leikkisä uros kaverina. Donna on jo valmis matkaamaan kotiinsa

Uusi omistaja noutaa koiran Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Kulukorvaus koirasta on 100 euroa ja se sisältää rokotuksen, madotuksen, loishäädön, tunnistusmerkinnän sekä passin, josta toimenpiteet käyvät ilmi.