Doni

18.10.2019

Alkuperä: Suomi

19.05.2020 Doni sai kodin

06.05.2020 Nuori ja leikkisä pitbull poika Doni etsii uutta kotia. Doni tulee innokkaasti tutustumaan vieraisiin, pusuja satelee ja kovasti pyrkii ihan syliin asti. Pentumaisesti höseltää menemään mutta tottelee myös hienosti käskyjä istu ja odota. Hihnassa kävelee nätisti, ottaa jo hyvin kontaktia taluttajaan ja mikäli intoutuu repimään hihnaansa, lopettaa komennettaessa ja jatkaa reipasta kävelyä. Autossa matkustaminen sujuu, makoilee omassa tilassaan tai katselee ikkunasta maisemia. Donin tulevalta kodilta odotetaan kokemusta kyseisestä rodusta, sitoutumista koulutukseen sekä koiran aktivointiin. Ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Vaikka Doni tällä hetkellä tuleekin toimeen toisten koirien kanssa, mahdollisten ongelmien välttämiseksi myöhemmällä iällä, sijoitetaan poika vain ainoaksi eläimeksi. Doni ei ole vielä täysin sisäsiisti ja tähän tulevan kodin tulee olla varautunut. Doni on sijaiskodissa pääkaupunkiseudulla ja poikaan pääsee sovitusti tapaamaan.