Dixi

18.12.2012

Alkuperä: Suomi

12.07.2021 Dixi sai kodin

01.06.2021

Rekisteröity tiibetinspanieli Dixi etsii uutta kotia. Dixi ottaa vieraat vastaan haukkuen ja öristen mutta saatuaan tutkia tulijan omaan tahtiin, jatkaa sitten omia touhujaan. Dixi on hieman hitaasti lämpiävä, herra mielellään tarkkailee sivusta toisten tohinoita ja tulee sitten paikalle jos tarvitsee silityksen jos toisenkin. Dixin kohdalla ajan antaminen toimii parhaiten ja luottaessaan ihmiseensä on hyvin käsiteltävissä. Yksin jäädessään haukkuu, tähän on hieman helpottanut koirakaverin läsnäolo mutta tarvitsee kyllä harjoittelua tilanteisiin. Tulee toimeen toisten koirien kanssa, ei juurikaan hae niiden seuraan mutta pärjää kyllä lauman mukana.  Ei kuitenkaan sijoiteta toisen uroksen kanssa samaan talouteen mahdollisten ongelmien välttämiseksi. Kissan kanssa yhteiselo sujuu ongelmitta. Automatkustus ei Dixin mielestä ole maailman parasta puuhaa, pitää pientä ääntä kuljetuskopassaan matkan ajan, ei kuitenkaan ole pahoinvoiva. Kävelee reippaasti lenkeillä, tutkii hajuja ja välillä itsepäisesti seisahtaa tuijottaen suuntaa mihin haluaisi itse matkaansa jatkaa, mutta suostuu pyynnön jälkeen jatkamaan samaan suuntaan taluttajan kanssa. Hieman valikoiva ruokailun suhteen, saattaa katsoa arvostelevasti ruokkijaa ja odottaa jotain lisäystä annokseensa. Dixille etsitään rauhallista aikuiskotia omakotitalosta ja kokemus kyseisestä rodusta on toivottavaa. Dixiä ei luovuteta lapsiperheeseen. Dixi on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pukkilassa jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Painoa herralla on 5kg ja korkeutta 25cm.