Dina

1.1.2018 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi, Nurmijärvi (sijaiskodissa)

Dina etsii aktiivista kotia.

12.12.2019 Dinasta ei oteta tällä hetkellä enempää kyselyjä vastaan

3.12.2019 Dina on kiltti ja energinen amerikanbulldoggimix, joka etsii aktiivista ja liikunnallista kotia. Dina on todella innokas osallistumaan kaikkeen tekemiseen  ja on hyvin mielellään ihmisten seurassa. Innokkuus saattaa välillä ilmetä hyppimisenä vasten tai syliin kiipeämisenä. Dina osaa joitain peruskäskyjä, mutta vaatii yhä peruskoulutusta. Yksinolo sujuu ihan mallikkaasti ja myös autolla matkustaminen. Lenkille lähteminen saa Dinan innostumaan ja varsinkin alkuun Dina tuppaa vetämään remmissä. Dina on päässyt myös juoksulenkeille mukaan ja juoksulenkit ovatkin Dinan mieleen. Dinaa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi eikä ihan pienten lasten perheeseen vauhdikkuutensa vuoksi. Dinan suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 450 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja nelosrokotteen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja vähintään kertaalleen madotettu. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

Tiedustelut

Minna / 050 307 1742

Soittoajat: ma-su klo 15-20

minnarekkurescue.com

Kyselyt puhelimitse AINOASTAAN edellämainittuina ajankohtina! Toivon ensimmäistä yhteydenottoa puhelimitse.

Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.

Huomioithan kuvausta lukiessasi, että eläimen käytös yleensä muuttuu ainakin jonkin verran sen kotiuduttua! Varaudu etukäteen mahdollisiin ongelmiin, koska koirat ovat yleensä kouluttamattomia ja koulutus/sopeutuminen vie oman aikansa. Eläintä ei tule ottaa koskaan säälistä.