25.01.2020 Debbie sai kodin
29.10.2019 Debbie on erittäin ystävällinen saksanpaimenkoira tyttö joka etsii uutta kotia. Uusia ihmisiä tavatessaan katselee hetken tarkkaavaisesti ja tulee varovasti tutustumaan. Hetken päästä jo pää työntyy kainaloon rapsutuksia odottaen. Lenkille lähtee innokkaasti ja alussa meno onkin vauhdikasta, rauhoittuu kuitenkin matkan edetessä ja kääntyy kävellessä vilkuilemaan mikä taluttajan vauhdissa oikein kestää. Joidenkin autojen perään intoutuisi menemään mutta on kuitenkin hallittavissa. Debbie tulee toimeen uroskoirien kanssa, narttujen kanssa elo on hankalampaa joten Debbietä ei sijoiteta toisen nartun kaveriksi. Kissojen kanssa tyttö ei myöskään tule toimeen. Mikäli tulevassa kodissa on koirakaveri odottamassa, tulee uroksen olla samaa kokoluokkaa jotta pystyy painimaan sekä leikkimään tytön kanssa jäämättä jalkoihin. Lapsista ei ole kokemusta joten tästä syystä ei luovuteta pienten lasten perheeseen. Osaa joitakin peruskäskyjä mutta kaipaa vielä paljon koulutusta sekä aktivointia. Oikein iloinen ja oppimishaluinen nuori tyttö. Debbien tulevalta kodilta odotetaan kokemusta saksanpaimenkoirista tai muista palveluskoiraroduista. Debbie on sijaiskodissa Uudellamaalla johon tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan.