Dario

Lisätty sivulle: 2007-03-08

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Dario
4/2007 Dario muutti omaan kotiin Fiskarsiin

***

Kuulumisia kodista:

4/2007 Tervehdys. Täällä on eka päivä mennyt mukavasti. Yö oli vähän levoton, kuten Tommi ennustikin. Dario vaelteli sinne tänne ajoittain, mutta oli myös aloillaan. Luut kyllä oli laitettava ulos. Siinä narskeessa ei nukkunut kukaan. Lenkillä olen käynyt yhtä aikaa koko porukan kanssa, koska ollaan menty metsään, missä Sipi ja Alli saavat olla vapaina. Dario on narussa.

Olen tehnyt yhdessäkävelyä, että me kaikki tutustuisimme toisiimme. Nyt vain ollaan mahdollisimman mutkattomasti, että Darion paineet vähän helpottaisivat. Lisäksi opin siitä näin enemmän siitä, kuinka se käyttäytyy. Muuten se on todella kiltti ja mukava koira. Kuuntelee ja seuraa tarkasti kaikkea ympärillään, ulkoa kuuluvia asioita turhankin tarkkaan! Nyt lähdetään ulos. Lisätietoja tulevaisuudessa. Merja

***

Urospentu, noin 6kk

9.4.2007 Kuulumiset kotihoitopaikasta: Dario-pentu saapui luoksemme kotihoitoon pääsiäisperjantaina eli neljä päivää sitten. Poika joutui vaihtamaan kotia, koska edellisessä paikassa ei pärjätty sen asian kanssa, että poika pelkää vieraita ihmisiä. Nyt olemme antaneet sille aikaa ja määrätietoisella, positiivisella vahvistamisella edeten näytämme sille, ettei ihmisissä ole mitään pelättävää.

Alku on sujunut todella lupaavasti, ja vieraat pääsevät nyt jo kotiin vinkkiemme kautta ilman, että koira räjähtää ja näykkii sormia. Lenkillä ohitamme huomiomerkin ja palkkionamien avulla ihmiset tosi nätisti, kunhan on tilaa ja rauhallista ja muunlaisiin paikkoihin emme vielä menekään. Vielä ei Darion kanssa voi mennä mihinkään liian vilkkaille paikoille vaan tällainen rauhallinen omakotitaloalue toimii hyvin. Dariota ei siis anneta kerrostaloon eikä vilkaalle asutusalueelle eikä lapsiperheeseen. Muiden koirien ja kissojen kanssa Dario tulee juttuun, mitä nyt kissoja yritetään vielä toistaiseksi hieman leikinomaisesti jahdata, mutta siitäkin Dario on oppimassa jo hiljalleen pois.

Dario on hauska eloisa pentu, pentumaisen häslä vielä, mutta koko ajan oppii uutta: pöydän kulmalle ei ehkä kannatakaan hypätä, eikä ihmisiä vasten eikä hihnan pureskelustakaan saa huomiota osakseen :) Dario tarvitsee ihmisen, joka taitaa koirien kieltä ja positiivisen vahvistamisen niksejä, on päättäväinen, helläsydäminen, määrätietoinen ja valmis jatkamaan sosiaalistamistyötä. Näin Dariosta saa aivan upean toverin rinnalleen. Dario leimautui minuun saman tien, eli se uskollinen omalle laumalleen.

Autossa matkustaminen on hui, muita autoja pelätään ja kaikkia ohittavia ihmisiä auton ikkunasta. Autoon laitetussa peitetyssä häkissä poika matkustaa muitta mutkitta kongia ja/tai luita natustamalla, joita se ylipäätänsä rakastaa. Lisää kuulumisia taas jonkin ajan päästä.

24.3.2007 Dario tuli Suomeen.

8.3.2007 Dario, reg nro 5001, on noin 5 kuukauden ikäinen urospentu Tallinnan Loomade Hoiupaikissa. Dario oli vanhan ihmisen koira, mutta vanhus ei jaksanutkaan huolehtia koirasta vaan toi pojan tarhalle 22.2.2007. Alkuun Dario oli hyvin onneton, shokissa ja pelkäsi. Ihmisen pyrkiessä sen häkkiin, se peloissaan vilautteli hampaitaan. Dariolle annettiin aikaa, ja poika rauhoittuikin vähitellen ja alkoi luottamaan ihmiseen.

Dario on nyt noin 40 cm, pehmeä ja karvainen, mahdollisesti noutajan ja villakoiran sekoitus. Dario haistelee toisia koiria innoissaan. ‘poika varmasti sopisi yhteen vanhemman, viisaamman ja lempeän nartun kanssa. Lapsiperheeseen Dariota ei luovuteta sen arkuuden vuoksi. Rauhallisessa kodissa Dariosta varmasti kuoriutuisi lempeä ja hellyyttävä koirapoika.

Uusi omistaja hakee Darion Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Kulukorvaus koirasta on 100 €. Koira on valmis matkaamaan uuteen kotiinsa 15.3.2007 alkaen.