Damon

Lisätty sivulle: 2009-01-01

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Damon
28.1.2009 Damon muutti Turkuun Nana -koiran kaveriksi

***

Urospentu, 4 kk

7.4.2009 Lisätty kuvia

25.1.2009 Kuulumisia kotihoidosta: Täällä eka vuorokausi on sujunut mallikkaasti. Pientä jääräpäisyyttä on ollut ruoan takia pöydälle pomppimisen suhteen sekä sängyllä kiipeämisestä, muutoin poika on käyttäytynyt hyvin ja todella rauhallisesti pentukoiraksi. Damon on tehnyt tarpeensa ulos, lähtenyt kävelemään jo korttelin ympäri sekä malttanut odottaa nätisti yksin kotona jo hetken. Damon ottaa hyvin kontaktia ja tuntuu viihtyvän hyvin sylissä. Damonista ei kuitenkaan ole pelkäksi sylikoiraksi, vaan koira vaatii myös tekemistä ja uuden kodin on tähän myös hyvä varautua.

Rotuperimän vuoksi Damon luovutetaan ainoastaan sellaiseen kotiin, jossa on jo kokemusta koirista. Uudella kodilla on myös oltava aikaa paneutua nuoren ja energisen uroksen koulutukseen, jotta Damonista kasvaa kunnon koirakansalainen.

22.1.2009 Damon sisaruksineen tuli Suomeen kotihoitoon. Damon on hoitokodissa Helsingissä, ja siihen voi sopimuksen mukaan mennä tutustumaan. Damon on 4 kuukauden ikäinen pentu Valgan Varjupaikissa. Debbie ja Diva ovat samasta pentueesta.

29.12.2008 Valgan tarhalla on kolme pentua, joiden emä on puhdasrotuinen dobermanni, mutta pentujen isästä ei ole tietoa. Luultavasti isässä on ainakin saksanpaimenkoiraa. Damon on pennuista isoin, ja ainoa uros. Pennut ovat onneksi sisätiloissa ja häkistään ne innoissaan odottivat, että pääsisivät kanssamme ulos. Pennut ovat vilkkaita ja rohkeita!

Tuleva omistaja noutaa koiran Tallinnasta. Kulukorvaus koirasta on 150€, ja se sisältää rokotuksen, madotuksen, ulkoloishäädön sekä tunnistusmerkinnän. Koiran mukana tulee myös passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.