26.04.2023 Cocon selän kuvauksessa löytyi runsaasti spondyloosia ja eläinlääkärin suosituksesta Coco nukahti ikiuneen
10.04.2023
Vauhdikas, rekisteröity dobermann narttu Coco etsii uutta kotia. Coco ottaa vieraat vastaan haukkuen, tontille ei pääse livahtamaan tytön huomaamatta. Tutustuttuaan on hetken päästä hakemassa rapsutuksia tai kerjäämässä herkkuja, on luonteeltaan oikein ystävällinen tyttö. Coco tulee vaihtelevasti toimeen toisten koirien kanssa ja parhaiten pärjäisi samaa koko luokkaa olevan uroksen kaverina. Sijaiskodissa on nuorempi, sosiaalinen narttu jonka kiltteyttä Coco helposti käyttää hyväkseen pomottamalla, pientä eripuraa on kahdesti tullut ainoastaan ruokailutilanteissa tai herkuista. Muuten tytöt tulevat hyvin toimeen. Coco hakee ihmiseltään paljon huomiota ja hellyyttä joka myös saattaa aiheuttaa joissakin tilanteissa murinaa toista koiraa kohtaan.
Hihnakäytökseen tarvitsee koulutusta, rähjää toisille koirille hihnassa ja vetää myös melko paljon. Osaa joitakin peruskäskyjä, eri asia on malttaako kuunnella, kärsivällisyys ei ole Cocolle kovinkaan tuttu asia, kaikki pitäisi saada nyt ja heti ja paikoilla pysyminen on tytön mielestä ajan hukkaa. Käyttää nenäänsä aika hienosti ja tähän toimintaan jaksaa keskittyäkin.
Hoitotoimenpiteet Cocolle sujuu ongelmitta. Korvien putsaus onnistuu hienosti, kynsien leikkaamisen ajan makoilee selällään jalat kattoa kohden odottaen kiltisti kunnes tehtävä on suoritettu. Leikkaushaavan hoitokin sujui samalla kaavalla.
Autossa matkustaa nätisti, ei ole pahoinvoiva eikä pidä alkuinnostuksen jälkeen meteliä.
Tulee toimeen kouluikäisten lasten kanssa, tykkää lapsista hyvin paljon mutta varmuuden vuoksi ei sijoiteta ihan pienten lasten perheeseen. Coco ei aina ymmärrä omaa kokoaan joten voi tahtomattaan satuttaa pienempiä. Ei sijoiteta myöskään kissalliseen kotiin.
Yksinolot ilman ihmistä ovat sujuneet hyvin, täysin yksin Coco ei ole ollut vaan seurana on aina ollut sijaiskodin narttu. Haukkuherkkyyttä löytyy, saattaa haukkua joillekin äänille, televisiossa näkyville eläimille ja ikkunassa tarkkailee oman pihan sekä naapurin tapahtumia kommentoiden. Cocolle etsitään koira-ja koulutuskokemusta omaavaa kotia ainoastaan omakotitalosta ja tulevan omistajan tulee sitoutua huolehtimaan koiran päivittäisestä runsaasta liikunnan, koulutuksen ja aktivoinnin määrästä. Ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Coco on sijaiskodissa Nurmijärvellä jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Painoa tytöllä on n. 32kg.