Chappi

Lisätty sivulle: 2014-11-18

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Chappi
14.12.2014 Chappi sai kodin Porista.

***

Leikattu uroskoira, noin 5v.

18.11.2014 Chappi on löytynyt Valgan kaduilta harhailemasta ja toimitettu sitten paikalliselle koiratarhalle. Kukaan ei kuitenkaan ole poikaa hakenut kotiin. Chappi on ystävällinen ja rauhallinen poika, hiljakseen istui aitauksessaan ja katseli tarhan touhuja. Chappin turkki on tällä hetkellä todella likainen ja huonossa kunnossa, tulevassa kodissa tulee olla valmis turkinhoitoon. Chappin kanssa käytiin kävelylenkillä ja poika käyttäytyi oikein nätisti hihnassa. Lenkillä oli mukana vilkas narttupentu joka kovasti härnäsi herraa, mutta Chappi ei välittänyt vaan köpötteli eteenpäin. Tulee toimeen ainakin narttujen kanssa, mutta varmasti nauttisi olostaan ihan ainoana silmäteränä. Chappi on tarhalla ollessaan viettänyt aikaansa sisätiloissakin ja on käyttäytynyt erittäin mallikkaasti.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta uroksesta on 250 euroa.