Cella

2015 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

10.12.2021  Cella sai kodin

03.12.2021

Cella odottelee edelleen omaa kotiaan. Tyttö vaihtoi sijaispaikkaa ja tällä hetkellä asustelee kerrostalossa jossa on sujunut erittäin hyvin. Pärjää yksinään ilman ongelmia eikä ole haukkunut ihmisen lähdettyä eikä normaaleille kerrostaloäänille. Kameran avulla on myös seurattu että Cella hakeutuu yksin jäädessään omalle paikalle nukkumaan ja heräilee paikaltaan hoitajan palattua kotiin. Tarvitsee päivittäin vähintäänkin yhden pitemmän lenkin jolloin nauttii tyytyväisenä olostaan paikallaan makoillen.  Sijoitetaan ainoaksi eläimeksi.

31.10.2021

Cellan varaus peruuntui ja tyttö etsii edelleen uutta kotia. Cella tulee hyvin toimeen sijaiskodin omien koirien ja kissan kanssa jonka kokee omana laumanaan mutta uudet tulokkaat saavat Cellalta kylmän vastaanoton. Hihnassa Cella kulkee edelleen reippaasti, vastaantulevat koirat ohitetaan ilman rähinöintiä. Automatkustaminen sujuu jo ilman haukahduksia, katselee maisemia omalta paikaltaan nätisti. Hoitotoimenpiteet antaa tehdä nätisti, kynsiä leikatessa saattaa hieman yrittää kiemurrella tilanteesta pois, antaa lopulta periksi ja kynnet saa leikattua hienosti. Yksinolo sujuu edelleen tuhoja tekemättä.

22.09.2021

Hellyyttävä karjalankarhukoiramix Cella etsii uutta kotia. Tyttö on vieraita kohtaan ystävällinen, hieman välinpitämätön mutta ottaa tarjotut herkut vastaan mielellään. Cella on erittäin rauhallinen tyttö, lenkille toki lähtee hyvin reippaasti. Kävelee hihnassa hienosti, joitakin autoja pysähtyy katselemaan tarkkaavaisesti ja jatkaa sitten pyydettäessä matkaa. Cellalta löytyy hieman riistaviettiä, hajut ja äänet pusikoissa herättävät mielenkiinnon ja ne on pakko tarkastaa. Cella ei juurikaan välitä toisten koirien seurasta, on tullut toimeen sijaiskodissa olevien koirien kanssa mutta mielellään haluaisi olla se ainoa. Karttaa toisten läheisyyttä, vanhemman rauhallisen uroksen kanssa ulkoilee mutta ei juurikaan halua kiinnittää toiseen huomiota. Autossa matkustaminen hieman stressaa tyttöä, saattaa haukahdella matkan aikana, ei kuitenkaan häiritsevän paljon. Kissaan on tutustunut sijaiskodissa, on innokkaasti tekemässä tuttavuutta eikä ole osoittanut aggressiivista käytöstä kissaa kohtaan. Ei sijoiteta lapsiperheeseen. Yksinollessaan ei ole tehnyt mitään tuhoja, haukahdellut on joillekin äänille. Cellalle etsitään rauhallista aikuiskotia mielellään omakotitalosta maaseudulta tai hyvin rauhalliselta asuinalueelta. Cella on sisäsiisti ja sijaiskodissa Keravalla jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Korkeutta tytöllä on n.56 cm ja painoa 31kg.