Bruno

2014 (arvioitu)

Alkuperä: Viro, Virumaa

Sijainti: Viro

Ihmisystävällinen Bruno odottaa uutta kotia Virumaan tarhalla.

27.4.2019 Brunosta ei oteta tällä hetkellä lisää kyselyitä.

26.3.2019 Bruno on ihmisrakas ja rauhallinen koirapoika, joka on odottanut kotia Virumaan tarhalta tammikuusta lähtien. Bruno odottaa rauhassa omassa aitauksessaan ja katselee tarhan hälinää sekä kuuntelee muiden koiran haukkumista, niihin kuitenkaan sen kummemin reagoimatta. Nameja Bruno tulee oikein mielellään hakemaan kädestä ja nauttii saadessaan hiukan huomiota ja rapsutuksia. Remmin kilinän kuullessan Bruno silminnähden innostuu ja tulee vauhdilla aitauksensa portille odottamaan, josko olisi hänen vuoro päästä lenkille. Kävelylle lähdetäänkin vauhdikkaasti, mutta pian tahti kuitenkin rauhoittuu ja Bruno kävelee nätisti remmissä turhia tempomatta. Välillä pitää ottaa muutama lumikylpy matkalla ja tulla katsomaan, josko taskusta löytyisi vielä lisää nameja. Brunon historia ja taustat eivät ole tarkemmin tiedossa.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 400 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotteen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.

Tiedustelut

Salla / 040 762 1555

Soittoajat: ma-su 10-20

sallarekkurescue.com

Kyselyt puhelimitse AINOASTAAN edellämainittuina ajankohtina! Toivon ensimmäistä yhteydenottoa puhelimitse.

Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme.

Huomioithan kuvausta lukiessasi, että teksti on kirjoitettu usein koiran ollessa tarhalla. Eläimen käytös yleensä muuttuu ainakin jonkin verran sen kotiuduttua! Varaudu etukäteen mahdollisiin ongelmiin, koska koirat ovat yleensä kouluttamattomia ja koulutus/sopeutuminen vie oman aikansa. Eläintä ei tule ottaa koskaan säälistä.