13.12.2019 Bruno sai kodin
24.11.2019 Bruno on nuori ja energinen cane corsomix poika joka etsii uutta kotia. Bruno ottaa vieraat vastaan ensin hieman epäröiden, saattaa myös haukkua mutta havaittuaan vieraat vaarattomaksi, on hetken päästä kiipeämässä syliin ja pusuttelisi mielellään koko naaman. Bruno tulee vielä toimeen toisten koirien kanssa mutta tulevaisuudessa elämä urosten kanssa voi olla hankalaa ja tästä syystä ei luovuteta uroksen kaveriksi. Kissojen eikä lasten kanssa toimeen tulemisesta ole tietoa, joten tästä syystä ei sijoiteta kissa-tai lapsiperheesen. Autossa matkustaa hienosti, alussa voi hieman vinkua mutta hetken päästä nukahtaa matkan ajaksi. Kynsien leikkaaminen on Brunon mielestä erittäin turha operaatio ja tähän käyttääkin hampaitaan näykkimällä ja yrittää rimpuilla tilanteesta irti. Tarvitsee paljon harjoittelua ja positiivista vahvistamista jotta hoitotoimenpide sujuisi vanhempana ongelmitta. Vahvaluonteinen poika joka tarvitsee määrätietoisen omistajan joka sitoutuu koiran kouluttamiseen sekä aktivointiin. Tulevalta omistajalta odotetaan kokemusta kyseisestä rodusta tai muista molossityyppisistä roduista. Ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Bruno painaa tällä hetkellä 14kg ja on sijaiskodissa Uudellamaalla jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Ei ole vielä täysin sisäsiisti.