Brike
Lisätty sivulle: 2017-06-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Urospentu, 5kk, kastroidaan
01.07.2017 Brike on ollut nyt noin viikon verran kotihoidossa ja poika on kotiutunut hyvin uuteen paikkaan. Brikeä on alettu kutsumaan kotihoitopaikassa Onniksi.
Ulkoillessa autot ja vastaantulevat ihmiset hiukan jännittävät, mutta sekin on alkanut jo helpottamaan. Kissojen kanssa Onni tulee hyvin juttuun. Onni osaa jo pääsääntöisesti tehdä hädät ulos, mitä nyt välillä voi vahinko sattua. Onni pääseekin monta kertaa päivässä ulkoilemaan aidatulle takapihalle lenkkien lisäksi.
Onni on nyt alkushokista päästyään iloinen ja rauhallinen tapaus. Välillä riehaantuu, mutta pääosin rauhallinen sohvaperuna.Onni ei hauku ovikelloa ja jää nätisti lyhyeksi (15min kokeiltu) aikaa yksin kotiin. Onnia ei häiritse vaikka rappukäytävästä tai yläkerrasta kuuluu meteliä tai koiran haukuntaa.
29.6.2017 Brike ja 5 muuta pentua tulivat yhdistykselle kotiaetsimään yksityisen perheen kautta, sillä heillä ei ollut mahdollisuuksia huolehtia pennuista. RekkuRescue tuo hyvin harvoin pentuja Viron puolelta Suomeen, sillä ne saavat yleensä hyvin koteja myös paikallisesti, mutta tässä tapauksessa päätimme auttaa.
Brike on hiukan arka pentu ja tarvitsee vielä paljon positiivista vahvistamista ja rohkaisua uusien asioiden kanssa. Brike etsiikin kotia, jolla on kokemusta aroista koirista. Briken uudella kodilla tulee olla sekä osaamista peruskoulutuksesta, että positivisesta vahvistamisesta ja sosialistamisesta. Brike ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Uudessa kodissa voisi olla koira- tai kissakaveri.
KULUKORVAUS 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja nelosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






