10.04.2022 Brando sai kodin
25.03.2022
Energinen monirotuinen Brando etsii uutta kotia. Ovikellon soidessa Brando ilmoittaa haukunnalla olevansa paikalla, lopettaa haukun pyydettäessä ja ottaa vieraat vastaan ystävällisesti. Brando on luonteeltaan pentumaisen leikkisä ja innokas, vetoleikit köydellä on pojan mieleen. Hihnassa Brando vetää hieman, on kuitenkin aikuisen hallittavissa ja hiljentää vauhtia pyydettäessä. Vastaantulevat koirat eivät aiheuta Brandossa rähinää tai haukkumista, vetämisen poistamiseen tarvitaan kuitenkin vielä koulutusta. Brando tulee toimeen toisten koirien kanssa ja tulevassa kodissa voisi hyvinkin olla sosiaalinen, samaa kokoluokkaa oleva narttu odottamassa. Kissoihin Brando on sijaiskodissa myös ehtinyt tutustua ja tapaaminen sujui rauhallisen hyvin. Ulkoa kantautuviin koirien haukuntaan tai joihinkin outoihin ääniin Brando saattaa reagoida haukunnalla, joten kerrostalo ei ole pojalle se ihanteellisin vaihtoehto. Brando tykkää kovasti huomiosta, nauttii sohvalla vieressä makoilusta rapsutuksien kera. Viihtyy hyvin paljon ihmisten läheisyydessä ja mikäli paikalla on enemmän ihmisiä eikä kukaan kiinnitä huomiota poikaan, saattaa hakea huomiota vinkumalla. Tällöin voi tarjota puuhaksi puruluun tai muuta aktivoivaa tekemistä joiden pariin poika keskittyykin hienosti. Brando matkustaa autossa ongelmitta, kiinnostuneena katselee maisemia, ei ole pahoinvoiva tai pidä ylimääräistä meteliä. Lapsista pojalla ei ole kokemusta joten ei sijoiteta pienten lasten perheeseen, isompien kouluikäisten lasten kanssa yhteiselo voisi olla helpompaa. Brandolle haetaan liikunnallista aktiivista kotia rivi-tai omakotitalosta. Tulevan kodin tulee sitoutua koiran koulutukseen sekä huolehtimaan päivittäin koiran runsaasta liikunnan ja aktivoinnin määrästä. Brando on sisäsiisti ja sijaiskodissa Helsingissä jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Korkeutta Brandolla on n. 45cm ja painoa n. 16kg.