Black (nyk. Rafa)
Lisätty sivulle: 2007-01-02
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
11/2005 Hei ja haukahdukset Kemistä! Black (nyk. Rafa) on ollut uudessa kodissa reilut kaksi kuukautta ja valloittanut persoonallaan/ ulkoisella olemuksellaan niin tutut kuin tuntemattomatkin. Tämä rauhallinen ja kiltti koiruus on ihanteellinen ensikoira: kynnet saa leikata, korvat ja silmät putsata, tassut pestä ja turkkia trimmata ilman vastustusta. Ja mitä enemmän rapsuttaa ja kyhnyttää, sitä tyytyväisempi Rafa on. Kerrostalossa asuminen ja yksin oleminen isäntäväen työpäivien ajan on sujunut täysin ongelmitta… toisinaan rapun ääniä pitää kuitenkin haukahdella ja postimiehelle konahtaa etenkin öisin.
Kotia jo ennestään asuttaneet lemmikit, chinchillat Pertsa ja Zilu, olivat Rafasta kuitenkin sen verran mielenkiintoisia ja erikoisia tuttavuuksia, että pienten häkki piti siirtää koiruuden ulottumattomiin, makuuhuoneeseen. Sinne Rafa pääsee edelleenkin vain luvan kanssa ja isäntäväen valvovan silmän alla. Tämänkin herra on oppinut mainiosti, joskus tosin on ihan pakko varnia tarkkailemaan noita kummallisia pikkuotuksia, jotka tosin päivällä ovat varsin tylsää seuraa, kun ne vaan nukkuvat.
Rafa on erittäin miellyttämisenhaluinen: vaikka päällään seisoisi, reppana, jos osaisi ja me sitä pyytäisimme. Kotona tutut peruskäskyt istu, maahan”, paikka, tänne ja ei sujuvat jo hienosti; ulkona häiriötekijöiden lisääntyessä ei vielä niin hienosti, mutta sitäkin harjoitellaan. Lenkillä Rafa alkuinnostuksesta päästyään kävelee todella nätisti vetämättä ja pysyy taluttajan vaatimuksesta joko tien vasemmassa tai oikeassa reunassa. Koirapuistossa on kiva kirmailla, mutta usein siellä vietetty aika jää valitettavan lyhyeksi, koska omankokoisten ja isompien uroskoirien kanssa tulee aina rähinää – meillä pitänee tässä vielä mennä koirakouluun käytöstä harjoittelemaan. Agilityynkin Rafasta varmasti on, sen verran komeasti koira hyppii lenkillä oksien ja kotona pahvilaatikoiden ylitse. Vuh, vuh! Talven lumileikkejä odotellen, Rafa & isäntäväki
***
Uros, noin 4v.
Black on tullut Suomeen kotihoitoon Rekku Rescue ry:n sekä Petsin yhteistyön kautta. Lisätietoja koirista Petsin kuvagalleriasta. Black on hoidossa pääkaupunkiseudulla ja siihen voi mennä sovittaessa tutustumaan. Black on noin neljävuotias snautserisekoitus.
Blackin kuulumisia hoitopaikasta 5.9.2005: Black meillä: Black on innokas ja reipas pörröturkki, joka etsii itselleen lenkkeilevää ja turkinhoidosta kiinnostunutta kotia, jossa ei ole uroksia. Poika pitää kaikista ihmisistä ja on luonteeltaan iloinen ja avoin touhottaja, joka rakastaa juosta vapaana ja leikkiä niin keppi- kuin palloleikkejäkin. Black leikkii innoissaan narttujen, leikattujen ja leikkaamattomien pikku-urosten kanssa, mutta kokeillun tutun ja kiltin ison uroksen päälle kävi kuin yleinen syyttäjä. Tosin tilanne ei ollut mitenkään otollinen heidän tapaamiselleen: toinen haukkui tullessaan jo aidan takana ja Blackilla oli kaksi “omaa” narttua mukana. Tästä lähtien käyn yksin Blackin kanssa puistoissa. Sisällä on hiljainen ja rauhallinen, pärjää ilman ihmisiäkin eikä seuraa ihmistä aina samaan huoneeseen. Päästää vieraat sisälle, ei kerjää ruokaa eikä hypi vasten. Black on varmasti helppo koulutettava sillä on miellyttämisenhaluinen. Vetää hihnassa jonkin verran, mutta tätä treenataan jo nyt kovasti pois. -Minna






