9.11.2020 Benjaminista tuli enkeli terveydellisten syiden takia.
5.5.2016 Benjamin sai kodin Hattulasta
***
20.4.2016 Benjamin etsii uutta kotia. Benjamin on tottelevainen ja tulee toimeen toisten koirien kanssa, vaikka suuret koirat kyllä saattavat pelottaa. Benjamin on tottunut lapsiin, mutta uudelta kodilta toivottaisiin eniten säännöllistä elämänrytmiä, aikaa koiralle ja mahdolliset lapset voisivat olla joko kouluikäisiä, tai vanhempia. Benjamin haukkuu ovikelloa ja vieraita, ja kiihtyy, jos on paljon menemistä ja tulemista ovesta, eikä malta rauhoittua. Benjaminin kanssa on käyty agilityssä ja poikaa on helppo motivoida. Benjamin onkin enemmän paimenkoiratyyppinen koira, mikä tulee myös ilmi varsinkin kiihtyneenä, tai esimerkiksi hevosia tavattaessa, kun Benjamin alkaa näykkiä jalkoja, jahdata liikkuvia asioita ja koittamaan paimentaa parhaansa mukaan. Benjamin osaa kaikki koiranelämän perustaidot, sisäsiisteyden, yksinolemisen ja matkustamisen. Myös vedessä kahlailu ja pallon noutaminen kuuluu Benjaminin suosimiin puuhiin. Pallon kanssa tosin Benjamin voi kiihtyä liikaa, eikä tahdo päästä palloinnostaan irti, mutta jos Benjaminin huomio tarvitsee kiinnittää, on pallo aivan varma vaihtoehto.