Belton (nyk. Lauri)

Lisätty sivulle: 2011-01-07

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Belton (nyk. Lauri)
27.3.2011 Belton sai kodin Sipoosta

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

9.8.2011 Hei! Lauri (ent. Belton) on nyt asunut meillä 5kk ja ihanampaa koiraa saa hakea! Lauri tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, jopa kissojen jahtaaminen loppui jonkun viikon jälkeen. Hän rakastaa läheisyyttä ja rapsutuksia, uimista ja namupaloja.Poika on rauhoittunut paljonkin, eikä hauku ja ulvo ihan kaikesta. Pikkasen voi ilmoitella kun lähtee pois tai tulee takaisin, mutta ei ole hysteerinen. Lauri on onnistumut rauhoittamaan meidän 11kk vanhaa narttua, mutta ovat ne myös opettaneet toisilleen huonojakin tapoja. Selvisi myös netistä että Lauri on syntynyt Englannissa, muuttanut sieltä Ruotsiin, sieltä Belgiaan ja lopuksi Suomeen. Hän on kansainvälinen muotovalio, kisannut luolakoirana ja on palkittu jalostusuros. Paljon on poika ehtinyt kokea, mutta on onneksi nyt löytänyt sen kodin jossa saa viettää eläkepäivät rauhassa. Joka tapauksessa toivomme saavamme nauttia vielä pitkään hänen seurastaan! Terv. Michaela

***

Uroskoira, noin 10v.

14.1.2011 Vähän kuvausta Beltonista, jota olen edelleen kutsunut Lauriksi, vaikkei tämä oikein tunnista kumpaakaan nimeä, pikkuhiljaa hyvää tulee sanoisin kuitenkin. Joka tapauksessa Lauri on mielestäni mukavampi kutsumanimi kuin tupakkamerkki.

Lauri on aktiivinen pappa. Pojasta ei ollenkaan uskoisi että ikää on kertynyt, vaan Lauri tykkää tutkia ja tutustua asuinympäristöön ja ihmisiin. Parasta kuitenkin on olla lähellä toista, saada rapsutusta ja lämpöä. Toinen lempijuttu Laurille on korkeat paikat, pöydät, tuolit, sylit. Innostuksissaan Lauri saattaa hyppiä myös vastaan mutta suurempi ongelma se ei ole. Lauri on nyt oppinut viime päivinä tosi hyvin istumaan käskystä, mitäpä ei vanha herra namupalan edestä tekisi!

Yksin ollessaan Lauri melskaa ja metelöi, joskus enemmän ja joskus vähemmän, yksikseen olossa on siis vielä opettelua. Protestipäissään Lauri saattaa myös tehdä jätöksensä sisälle. Laurin ulottuvilla olevat asiat tuppaavat yksin ollessa leviämään pitkin lattioita kun tämä hyppii hätäpäissään melkeinpä pitkin seiniä. Yksin nukkuminen hermostuttaa myös kovasti, parasta olisi jos Lauri pääsisi jonkun viereen nukkumaan. Panta ei myöskään ole se kaikkein mukavin juttu koska se saa kaulan entisestään kutiamaan, mutta ulkona käynti on aina yhtä ihanaa, varsinkin kun pääsee tutkimaan muiden koirien jälkiä

Belton tuli yhdistykselle kotia etsimään kasvattajan elämäntilanteen muututtua. Kasvattaja joutuu etsimään osalle koirista uuden kodin muuton vuoksi, ja hän otti yhdistykseen yhteyttä saadakseen apua osalle koiria, joille ei ole välttämättä kovin helppo löytää kotia nopeasti.

7.1.2011 Belton on 10 vuotias leikkisä ja reipas parsonrusseliterrieri. Erittäin ihmisrakas, mutta kerros-tai rivitaloon ei pojasta, ainakaan tällä hetkellä ole. Kärsii hurjasti eroahdistuksesta. Suihkuun menokin on äijälle liikaa ja alkaa armoton ulinakonsertti. Vähäistä sisälle merkkailua on esiintynyt, mutta hoitopaikassaan ollut vasta kolme vuorokautta. Belton on elänyt ulkokoirana. Koiralla ei saa teettää pentuja, joten kastrointi suotava. Belton on kotihoidossa Turussa.