Bella’s Priceless
Lisätty sivulle: 2007-01-01
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Narttupentu, noin 3kk
29.1.2007 Ensikuulumisia kotihoidosta: Meillä on mennyt todella hienosti pienen kanssa =) Ensimmäinen yö oli vähän hankala, mutta yllättävän hyvin sekin meni. Otin tytön viereeni nukkumaan, kun en voinut vastustaa sen ihanaa katsetta :D Ja sen itkemistä lattialla. Ruokahalu on Pirtsulla valtava, on heti alusta asti syönyt hyvällä ruokahalulla. Ulkona tyttö kulkee hienosti vapaana, ei lähde muutamaa metriä kauemmas. Hihnassakin ollaan kuljettu ihan hyvin. Vähän hankalaa vielä, kun tyttö ei oikein tiedä kummalla puolella kulkisi. Eilen pääsi tutustumaan kissoihinkin. Todella hienosti suhtautuu, tänään yritti jo saada kissaa leikkimäänkin =)
Aletaankohan me oppimaan sisäsiisteyttä vai mikä mahtaa olla, että tänään on vain yhdet pissat tullut lattialle koko päivänä, ylpeä olen Pisupyllystä :D Tyttö on aivan mahtava luonteeltaan, todella ihmisrakas. Toisia koiria pelkää vähän aluksi, mutta menee silti haistelemaan. Tänään kun oltiin koirapuistossa, pääsi tyttö leikkimään samankokoisen haukun kanssa. Rappukäytävässä emme ole portaita edes yrittäneet mennä, vaan suosiolla käytetty hissiä. Pirtsu menee hienosti hissiin, kun sille sanoo “hissiin”. Istuu hienosti ja odottaa, että ovi aukeaa =) Kokonaisuudessaan mahtava pakkaus<3 Kuulumisia laittelen taas =)
27.1.2007 Priceless tuli Suomeen kotihoitoon.
28.12.2006 Bellan pennut ovat 6 viikon ikäisiä saksanpaimenkoiramixpentuja. Prayer ja Promise ovat uroksia; Precious, Pride, Pearl ja Priceless ovat narttuja. Yksi pennuista on musta, muut viisi on ruskea-harmaita.
Kotihoitajan mukaan urokset ovat todella rauhallisia ja tytöt eläväisempiä. Leikkiä ja murinaa riittää pentueessa. Pennuilla ja varsinkin niiden emolla on ollut todella karu kohtalo. Emon omisti alkoholisti, joka laiminlöi koiraansa. Bella oli vasta 10-12 kuukauden ikäinen pentu itsekin, kun se tuli tiineeksi ensimmäisistä juoksuistaan. Kyläläisen epäilivät pentujen isäksi isoa pitkäkarvaista urosta, jota omistaja pitää vapaana. Pennut syntyivät 17-18.11.06 kuoppaan lattian alle.
Bellan omistaja yritti myydä 1-2 päivän ikäisiä pentuja kaupan edessä. Pentujen onneksi hyväsydäminen ihminen kuuli asiasta ja otti sekä emon että pennut hoiviinsa. Pentuja oli syntynyt 7, mutta yksi ei ehtinyt elää viikkoakaan, vaan kuoli kotihoidossa. Bella-emo oli todella huonossa kunnossa. Sillä oli matoja, kirppuja, se oli laiha jne. Alku näytti lupaavalta ja emo näytti alkavan voida paremmin. Rekku Rescue hoiti emolle ja pentueelle lääkkeitä, äidinmaidonkorviketta ja muuta tarpeellista. Sitten tuli kuitenkin takapakkia.
Bella lakkasi syömästä. Koska koira oli muutenkin vain pelkkä luuranko, siltä loppuivat pian voimat. Eläinlääkäriavusta huolimatta apu tuli Bella-koiran elämään liian myöhään. Bellan kohtu oli ilmeisesti mädäntynyt tai sitten koira oli saanut verenmyrkytyksen. Bella kuoli yhdessä hetkessä eläinlääkärin pöydälle 4.12. eikä emorukan pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Bella lepää nyt ison ja pehmeän peiton sisässä kauniiden ja isojen kivien vieressä.
Pennut joutuivat pulloruokinnalle 2-3-viikkoisina, mutta ovat selvinneet äkillisestä ruokavalion muutoksesta hyvin. Kasvaessaan pennut alkoiva juoda itse maitoa vadista, jonka jälkeen pentujen turkki olikin sitten maidon vallassa. Pentujen keinoemona toimi labradorinnoutaja Sissy, joka palasi kotiin sen jälkeen kun pikkuisten hampaat alkoivat käydä Sissyn hermoille. Sissy oli pentujen äitihahmo, mutta ei siis imettänyt. Pennut ovat käyneet monen virolaisen sydämeen ja niille on viety ruokaa ja leluja. Pentujen kotihoitaja tekee jokaiselle pennulle Campellin pentutestin, joka kertoo pennun luonteesta. Pentutesti kertoo, millainen omistaja pennulle on sopivin. Pennut annetaan vain koteihin, joissa sitoudutaan huolehtimaan koiran koulutuksesta esim. koirakoulussa. Kotihoitaja on esittänyt toivomuksen, että pennut varmasti kastroidaan / steriloidaan niiden tultua oikeaan ikään, jotta Bellan kaltainen murhenäytelmä ei varmasti toistuisi. Pentujen luovutusmaksu 150 e.






