09.02.2020 Bea sai kodin
***
Kuulumisia kodista
12.3.2020
Ensimmäinen viikko muuttui kuukaudeksi. Meillä on alkanut yhteiselo Bean kanssa mallikkaasti ja olemme
erityisesti harjoitelleet lenkillä käyttäytymistä, eikä rähinöitä ole ollut kuin vain yksittäisiä tapauksia. Ensimmäisellä viikolla lenkeillä Beaa vähän jännitti ja tehtiin lyhyempiä matkoja, mutta vastapainoksi aktivoitiin kotona enemmän. Nykyään Bea kulkee nätisti rinnalla ja nauttii kun pääsee koirapuistoon juoksemaan, kunhan muita ei ole paikalla. Kerrostalossa asuminenkaan ei ole tuottanut ongelmia ja napurit on ottanut hyvin uuden asukkaan vastaan. Bea onkin hieman tehnyt tuttavuutta toisen koiran kanssa ja tunnistaa jo kauempaa uuden kaverin. Bea on kyllä aivan ihana koiruli, joka on etenkin kokatessa vahtimassa, että mitä me tehdään. Eikä meidän tarvitse olla kun vaan hetki pois kotoa tai kun aamulla herätään, että saadaan Bealta kunnon
tervehtimisrituaali. Aamuisin Bea on sitä mieltä, että miedän kaikkien pitäisi herätä jo klo. 6.00 kun Roope lähtee silloin töihin ja tulee sängyn viereen nuolemaan kättä tai naamaa.
26.01.2020 Nuori ja energinen amstaffimix Bea etsii uutta kotia. Alussa Bea lähestyy varoen mutta uteliaasti vieraita haistelemaan, saattaa jopa haukahtaa mutta hetken päästä häntä heiluu ja pusuja satelee. Tyttö ei tule toimeen toisten koirien kanssa, joten sijoitetaan ainoaksi eläimeksi. Tarvitsee vielä käytökseen peruskoulutusta, hihnassa kävelee innokkaasti välillä poukkoillen mutta on hyvin hallittavissa. Toisten koirien kohtaaminen aiheuttaa hieman ongelmia jotka on päättäväisellä koulutuksella korjattavissa. Antaa hienosti tehdä erilaisia hoitotoimenpiteitä, korvat ja kynsienleikkuu onnistuu ongelmitta. Yhdistyksellä ei ole tietoa miten Bea suhtautuu lapsiin joten tästä syystä tyttöä ei sijoiteta lapsiperheeseen. Bean tulevalta kodilta odotetaan kokemusta kyseisestä rodusta tai muista vastaavista roduista, eikä tyttöä sijoiteta ensimmäiseksi koiraksi. Tulevan kodin tulee myös sitoutua koiran koulutukseen sekä aktivointiin ja taata koiralle riittävä liikuntamäärä. Bea on sisäsiisti ja sijaiskodissa pääkaupunkiseudulla johon tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Korkeutta tytöllä on 55cm.