August (nyk. Aaku)
Lisätty sivulle: 2011-02-25
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
28.3.2011 Lauantaina 26.3. August saapui Helsingin länsisatamaan kello 21:00 illalla. Ennen Augustin saapumista lauantai ehti olla draamaa täynnä. Onneksi Aaku (joka kutsumanimeksi päätyi) oli tästä kaikesta autuaan tietämätön.
Aaku on mulle ensimmäinen rescuekoira. Koiria on kyllä ollut elämässä ihan pienestä pitäen, mutta kaikki ovat tulleet elämään pentuina. Voitte siis kuvitella, että vaikka olin (omasta mielestäni) kaiken miettinyt ja käynyt läpi perinpohjin, oli jännitys lauantaina käsin kosketeltavissa. Kaikki meni hienosti siihen saakka, kunnes lauantaina päivällä sain tiedon, että autokyyti satamasta meille kotiin peruuntui. Paniikki iski ja kyllä sai järkeä kaivella jostain pään perukoilta kaksin käsin. En tiennyt millainen koira mua satamassa tulee vastaan; onko se peloissaan, maha sekaisin, pelkääkö niin, että käyttäytyy vihamielisesti.
Lauantai-iltana julkisilla koiran kuskaaminen ei tullut kysymykseenkään, eikä taksin tilaaminenkaan kauheasti miellyttänyt, vaikka mahdollisuus olikin. Käytyäni koko lähipiirin ja vähän piirin ulkopuoltakin läpi, laitoin RR:n foorumille epätoivoisen (ehkä lievästi dramaattisenkin..:D) viestin, jossa kysyin josko kukaan mitenkään kykenisi auttamaan. Eikä mennyt kauaakaan, kun ihana allupena tarjoutui kuskiksi! Helpotus oli suuren suuri. Suuret kiitokset vielä allupenalle! Oli ihan mieletön helpotus, että sain koiran tuotua kotiin jonkun kanssa, joka ymmärtää koiria ja niiden käyttäytymistä.
Millainen koira sieltä sitten eteen hyppäsi? Pieni ja ruskea, häntää heiluttava eikä millään tavalla stressaantuneen oloinen. Nälkä tuntui olevan kova, ja vieressä seisovien ihmisten rapiseva namipussi kiinnosti. :D Olin itse niin pihalla jännityksesta ja odotuksesta, että en olisi ihmetellyt, vaikka kotona olisin huomannut ottaneeni mukaan väärän koiran. :D Matka kotiin meni HIENOSTI. Aaku istui mun vieressä, katseli ulos ikkunasta ja kärkkyi nameja. Perillä allupena auttoi mua vielä tutustuttamaan Aakun kotona odottavaan Muscaan, 1½-vuotiaaseen bortsun ja issikan risteytysnarttuun. Musca oli tapansa mukaan ihan piripäänä, Aakun keskittyminen meni rakon ja suolen tyhjentämiseen :D Kaiken kaikkiaan tutustuminen meni ongelmitta.
Sisällä Aaku marssi määrätietoisesti keittiöön ja antoi ymmärtää, että nyt olisi ruokaa saatava ja mielellään NYT eikä HETI! Kana+riisi+raejuusto katosi parempiin suihin alta aikayksikön, mikä oli tietysti hyvä merkki. Piippailua kuului koko illan ja yön, ulos olisi ollut paljon asiaa. Ei niinkään hädän takia (maha ei missään vaiheessa ole ollut sekaisin), luulen, että ihan vain epävarmuuden takia. Rapusta kuuluvat äänet (varsinkin öisin) jännittää ja niitä on pitänyt vähän haukkua. Uskoisin, että se tapa jää kyllä pois, kunhan Aaku kotiutuu täysin. Kerjääminen on Aakun taitolaji. :D Olipa mulla kädessä sitten voileipä, appelsiini tai kahvikuppi, niin Aaku on ehdottomasti sitä mieltä, että hänellä on oikeus saada vähintään puolet. :D Tosin tämäkin tapa on jo nyt vähentynyt, kun jättää kokonaan huomioimatta.
Musca on ollut yllättävän lungi uuden perheenjäsenen suhteen. Ensimmäisenä yönä piti kyllä kerätä kaikki luut sänkyyn ja antaa ymmärtää, että “Nää on muuten sit MUN, ettäs tiedät!”. Tällä hetkellä molemmat koirat nukkuvat tyytyväisinä vierekkäin, joten eiköhän niistä ylimmät ystävykset vielä tule.
Moni on kysynyt multa, enkö aio vaihtaa Augustin nimeä. Ei, en aio. Nimi on varmasti tarhalla keksitty, mutta sillä nimellä mä olen koiraa koko ajan ajatellut. Aaku tulee käyttöön, koska on helpompi, mutta “virallisena” nimenä pysyköön August. :) Tuntuisi oudolta alkaa kutsua taas uudella nimellä, kun nimen ympärille on jo rakentunut tietty identiteetti (mun mielessä siis, tuskin Aakun niinkään).
Kaikki on mennyt niin hyvin, että en voi uskoa todeksi. Toki mulla oli ennakkoaavistus, että Aaku mahdollisesti saattaa olla niitä “helppoja” rescuekoiria, mutta en ikinä olisi voinut kuvitella, että kaikki oikeasti menee näin hienosti. Toivottavasti meillä on vielä monta hyvää vuotta edessä! :)
***
Uroskoira, noin 2-3v.
25.2.2011 August on pienen kokoinen 35-40 cm, n.2-3-vuotias uroskoira Raplan tarhalla.Paino 10 kg. August on hyvä luonteinen poika. August tulee toimeen toisten koirien ja kissojen kanssa. August tulee myös lasten kanssa toimeen.
August luovutetaan uuteen kotiin kastroituna,tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa Augustin Tallinnasta. August tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus Augustista on 200 euroa.






