Armaas
Lisätty sivulle: 2013-06-25
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Leikattu uros, n. 5-vuotta, kotihoidossa Espoossa
30.9.2013 Armas on nyt ahkera oppilas koirakoulussa ja oppii ohittamaan muita koiria päivä päivältä paremmin. Lihapullanpalaset palkintona ohitus on sujunut muutaman kerran ilman haukun haukkua, mutta opeteltavaa toki riittää jatkossakin! Yksinolo sujuu loistavasti, kuten ennenkin. Armas osaa olla yksin kuusikin tuntia täysin ongelmitta, ja odottaa kiltisti tarvittaessa autossa parikymmentä minuuttia loikoillen – ei stressaa tällaisia tilanteita. Hoitopaikasta kerrotaan myös, että lastensynttäritkin sujuivat ihan ongelmitta, vaikka hulinaa riitti!
16.9.2013 Armasta koulutetaan parhaillaan kohtaamaan muita koiria rauhallisemmin lenkillä, mutta etsinnässä pikimmiten joko uusi kotihoitopaikka seudulta, jossa ei paljon koiria, tai sitten se uusi ihana ja vastuuntuntoinen koti, jolla kokemusta tämän ongelman käsittelystä. Koira asustelee nyt siis Espoossa erittäin koiratiheällä alueella, joka selvästi stressaa. Rauhallisempi ympäristö olisi varmasti avuksi myös uusien tapojen opettelussa remmikävelyillä – nykyisellä seudulla kun tulee uusia koiria vastaan joka päivä.
Kuulumisia kotihoidosta:
12.8.2013 Lisätty Armaakselle uusi kuva, jossa turkin väri on ihan muuttunut pesun, harjausten ja kalaöljyn syönnin myötä. Katso myös uusi video Armaaksen koirapuistoilusta!
28.7.2013 Armas on rakastettava ja utelias koira, joka tutustuu mielellään uusiin ihmisiin, muttei välttämättä tule toimeen useimpien koirien kanssa.
Video, joka kuvattu varhaisen aamukävelyn alussa:
Armaksen hyvät puolet: – loistavia koiran ominaisuuksia kerta kaikkiaan:
– tulee toimeen yhtä hyvin niin naisten, miesten kuin lasten kanssa ja elelee sovussa myös kissan kanssa (sisällä siis kaverit)
– ei vedä lenkillä paitsi joskus hajujen perässä (lenkitetty yleensä noin 5 krt päivässä, yhteensä n. 2 tuntia), ei välitä autoista tai pyöräilijöistä
– osaa istua ja odottaa, joskus ulkonakin, mutta joskus menee kaikki käskyt “kuuroille korville”, jos ei opetustilanne
– ei hypi sängyille lepäämään (nostimme sen kerran sieltä alas)
– ei hauku ovikelloa tai jos ulkoa kuuluu ääniä, ei hätkähdä imuria, television ääniä tms
– matkustaa hyvin autossa ja voi hyvin odottaakin siellä rauhassa, ympäristöä tarkkaillen (kokeiltu noin 5 min)
– ei ahmi ruokaansa tai kerjää pöydän ääressä
– osaa olla yksin kotona varsin hyvin, tosin kokeiltu vain lyhyitä aikoja kuten tunti tai puolitoista – seurattu webbikameralla ja todettu ettei hauku, mutta vikisee vähän rauhattomasti ja kiertelee ennenkuin asettuu levolle
– terve ja voimakas (arasti ensin niskaa ja epäilimme punkkireaktiota – käytettiin eläinlääkärillä, joka totesikin syyksi reilusti tukkeutuneen talirauhasen, giganttisen “koirafinnin” – uusiessa sen voi puristaa tyhjäksi kotona)
– syö kiltisti lääkkeitä (annettu muutoksesta johtuvaan löydään vatsaan lisäravinnetabletteja, eikä sylje pois)
– ei syö luvatta mitään ulkona, eikä sisällä järsi muuta kuin omia luitaan
Armaksen huonot puolet: harmillisia, mutta oikeissa käsissä poiskoulutettavia:
– jos näkee lenkillä oravan/rusakon/kissan, hypähtää perään eli vaistoa kyllä löytyy – on voimakas (ei välitä linnuista)
– on alkanut räyhäämään vastaantuleville koirille kävelyllä – joskus jää vaanimaan, joskus nousee takajaloilleen valjaita vasten ja haukkuu, joskus murisee ja vetää, joskus hyökkää perään jo melkein onnistuneen ohituksen jälkeen, eikä ennalta voi sanoa mikä vaikuttaa reaktion vahvuuteen (tietyt rodut, vastaantulevan koiran sukupuoli yms vaikuttaa olevan yhdentekevää)
Armas tarvitsee kodin, joka osaa käsitellä remmiräyhääjää, ja opettaa sitä rakentavalla tavalla paremmille tavoille. Yksi vaihtoehto lienee, että Armas saisi asua seudulla, jossa liikuntaa saa riittävästi ilman että tapaa niin monia vastaantulevia koirakoita remmilenkillä. Armas rakastaa kyllä tehtäviä, joten oikean henkilön käsissä oppinee kohtaamaan koiria rennommin. Rakastaa nenätyöskentelyä, joten jälkeä harrastaville tässä olisi myös mainio kaveri. Toisen koiran seuraksi Armasta ei kannata varmaan kokeeksi ottaa, mutta kissojen kanssa tulee tosiaan toimeen. Armasta voi tulla katsomaan sovitusti Espoon Kaitaalle.
8.7.2013 Armaas saapui Suomeen kotihoitoon.
25.6.2013 Armaas on koira, joka esitellään: ihan kiva, tavallinen koira, joita meillä Tallinnassa riittää. Armaas katselee rauhallisesti häkissään, ei tee itsestään mitään numeroa ja sopivassa välissä päätän viedä pojan lenkille. Poika on kaikkea muuta kuin tavallinen. Tarhaolosuhteissa se on erittäin hyväkäytöksinen, sen kanssa on mukava lenkkeillä, koska se ei vedä, eikä räyhää kenellekään. Isoja rekkoja kavahtaa ja ottaa ihmisestä turvaa asettuen taluttajan taakse. Se juoksee myös täysin ihmisen vierellä. Armaas on erittäin hyvä ystävä sille, joka pojan bongaa – sen tavanomaisesta ulkonäöstä huolimatta. Toki Armaas antaa katsoa hampaat, korvat ja tassut mukisematta ja tykkää erityisesti harjaamisesta ja rapsutuksista. Armas painaa n. 25 kg.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä kastroituna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.
Armaas koirapuistoilemassa elokuussa 2013:






