Allure

Lisätty sivulle: 2006-12-20

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Allure
5/2006 Allure sai kodin Keski-Suomesta

***

Kuulumisia kodista:

26.5.2006 Allure voi aivan mainiosti. Pääsee paljon ulkoilemaan metsään, on ulkotarha käytössä ja kaverina mäyräkoiratyttö ja iso lapsiperhe, joka tottunut ajokoiriin. Perheessä ollut aiemmin kolme ajokoiraa. Asuu Keski-Suomessa maaseudulla, pääsee metsälle syksyllä. Turkki kiiltää ja lihaa on vihdoin sopivasti luiden ympärillä. Mutta paljon on ehtinyt tapahtua tätä ennen.

Alluhan oli useassa kotihoitopaikassa huonon tuurin vuoksi ja lisäksi yhdessä kodissa Ahvenanmaalla. Ahvenanmaalla kaikki meni metsään koirasta riippumattomista syistä – perheen isäntä sairastui, samoin perheen toinen koira, epilepsia, joten maalaistalossa ei riittänyt mitenkään aikaa sopeuttaa Allua, kun kaikki kaatui niskaan. Se tuotiin uudestaan kotihoitoon, Keski- Suomeen, josta se lähti toukokuussa uuteen kotiin. Allu on perin sitkeää tekoa ja käytös vain parantui koko ajan, vaikka paikanvaihtoja oli, eli siksi kodinvaihtoa päätettiin kokeilla ja onneksi jatkettiin, sillä Allulle löytyi mitä parhain koti lopulta! (kuvissa Allu-sankari leikkii mäyräkoirasiskon kanssa)

***

Narttukoira, noin 1-2v. hoidossa Helsingissä

15.2.2006 Kuulumisia kotihoitopaikasta: Allure tuntee nimensä eli Allu. Tyttö on kehittynyt aivan huimasti: se on aivan eri koira kuin se, joka tuli yli kuukausi siiten uuteen kotihoitopaikkaan. Paljon on vielä tehtävää koulutuksen ja sopeutumisen kanssa, mutta paljon on jo tehtykin. Tyttö ei enää hypi pitkin kattokruunuja ja huonekaluja, vaan osaa purkaa stressiään ja toimintatarmoaan luiden ja kongien syömiseen.

Se osaa kulkea melko nätisti ovista ulos ja sisään eli osaa ns. huomiomerkin ja pyytää lupaa katseella ovista kulkemiseen. Aiemmin ovista syöksyttiin kuin raketti. Sama autossa matkustamisen kanssa, eli se matkustaa autossa mielellään, eikä ampaise ulos ja autoon kuin tuulispää, vaan muistaa odottaa ja katseella lupaa jo melko nätisti. Ihmisen poistuessa esim. kauppaan ja jättäessä Allun autoon, tyttö nukkuu tai katselee maisemia ja tapahtumia kiltisti ja hiljaa.

Allu sai lahjoituksena hienot valjaat ja joustinpalan, joiden kanssa neiti osaa kulkea ulkona jo melko nätisti, ei juurikaan vedä, ellei nyt näe jotain hyvin mielenkiintoista tai jollei olla jossain aivan uudessa paikassa. Mutta toki tähänkin tarvitaan vielä paljon lisätyötä. Tietysti uudet tilanteet saattavat taas stressata neitiä lisää. Allulla on turvapaikkana peitetty häkki, josta se osaa hakea sitä omaa rauhaa ja nukkuu siellä erittäin mielellään. Koiran parhaita puolia on ehdottomasti sen ystävällisyys, se tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Se on ollut yhdessä isojen koiralaumojenkin kanssa niin koirapuistossa kuin sisätiloissakin. Se on avoin kaikkia ihmisä, niin lapsia kuin aikuisiakin kohtaan, eli ei ole ollut vihamielinen kenellekään. Lasten kanssa toki täytyy olla varovainen, ettei Allu yritä leikittää ja hyppiä lasten päälle liian rajusti vielä.

Toki tekemistä vielä on: se yrittää välillä vieläkin ns. kirputtaa eli leikityttää ihmistä, mutta siihenkin on keinot keksitty, kuinka kanavoida sitä muuhun toimintaan. Eroahdistusta tytöllä toki on, joten yksinolo pelottaa. Joitakin koiria Allun ylituttavallisuus ja kongien ja luiden omiminen saattaa ärsyttää, mutta tästäkin taipumuksesta on opittu paljon. Yksinjäädessään se tuppaa tarttua hampaillaan sellaisiin kohteisiin joihin ei saisi, toki myös ihmisen läsnäollessa tätä saattaa esiintyä, mutta päästää esineen suustaan nätisti pyynnöstä. Allu osaa nykyään lisäksi myös luoksetulo-pyynnön. Kissojen kanssa Allu ei oikein osaa olla, sillä se jahtaisi niitä erittäin mielellään, ilmeisesti leikkimielessä, mutta aivan liian rajusti, eli siitä ei hyvää seuraisi ilman pitkää sopeuttamista.

17.1.2006 Alluren kuulumiset kotihoitopaikasta: Alluren elämä ei ole ollut helppoa. Se on joutunut vaihtamaan kotihoitopaikkaa aivan liian usein. Tätä ei ole kukaan tarkoituksella tehnyt, näin on vain käynyt. Nyt se on hoidossa Espoossa kerrostalossa, ollut viikon. Alluren ikäarvio on noin 1-2-vuotta. Se on hyvin energinen neiti, kuten ajokoirasekoitukselta voi olettaakin. Mutta se on myös hyvin stressaantunut yksilö, ja stressin poistamisen kanssa pitää tehdä todella paljon töitä, mitä tällä haavaa tehdäänkin. Mutta paraneminen voi helposti viedä puolikin vuotta.

Allurella on kaverina hoitopaikassa noin 8-v rescue-uroskoira, jonka kanssa se tulee hyvin juttuun, osaa koirakielen hyvin, alistuu nätisti, joskin käy toisen koiran hermoille yrittämällä leikittää sitä liian paljon. Alluren stressitasoa yritetään koko ajan purkaa, sillä se on välillä hyvin vauhko, hyppii suorastaan kattokruunuihin, ikkunoihin, ympäri ämpäri asuntoa. Toisaalta se ei ole tippaakaan aggressiivinen ei ihmisille, koirille eikä ainakaan aiemmassa hoitopaikassaan myöskään kissoille. Se on suorastaan pusukoira, tahtoo läheisyyttä, tulee mielellään syliin.

Alluren suuren stressimäärän vuoksi sen luovutetaan vain kokeneelle koiraihmiselle, mielellään omakotitaloon tai maalle. Tytön kanssa täytyy varautua siihen, että siitä ei ole sohvakoiraksi, vaan se on energinen, toimintaa kaipaava koira, mutta joka kaipaa myös ihmisen, joka osaa rauhoittaa sen kun se käy ylikierroksilla.