Allu
Lisätty sivulle: 2013-10-21
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
n. 1,5-vuotta, kotihoidossa Järvenpäässä
25.10.13 Ensinäkemältä Allu vaikutti melkoiselta häseltäjältä. Heti ensimmäisestä pususta lähtien selväksi kävi, että poju on kiltti ja hyvin sosiaalinen kaveri. Alkuun Allulla riitti energiaa niin paljon, ettei peruskäskyjen testailu oikein tahtonut onnistua. Nyt kun ollaan pari päivää energiaa purettu ja toisiimme tutustuttu, on todettu että Allu osaa istua, antaa tassua, mennä maahan ja hetken odottaakin. Allu osaa myös kertoa tarpeestaan päästä ulos ja uudesta tilanteesta ja paikasta huolimatta, ei mitään vahinkoja ole sattunut. Fiksu kaveri siis.
Allu kiintyy selkeästi ihmisiin ja seurailee varjona sekä sisällä & ulkona. Jos askel pihalla harhautuu vähän kauemmaksi, tulee Allu nopeasti luokse, joskin jatkaa vauhdilla ohi. Opeteltavaa vielä siis on. Hihnakäytös ei Allulla tunnu olevan hallinnassa ollenkaan. Poju on vahva kaveri ja vetää varmasti kumoon, jos hihnan toisessa päässä ei ole varuillaan. Tai vaihtoehtoisesti täällä kotihoitopaikassa ei ole keksitty oikeaa käskyä, joka tehoaisi Alluun. Painoa Allulla on 27kg, joten senkin puolesta voimaa löytyy. Allu ei kuitenkaan tunnu toivottomalta tämän suhteen ja herkuilla seuraa ihmistä suht helposti. Miellyttämishalua löytyy.
Täältä kotihoitopaikasta löytyy kissa, hevosia ja toinen narttukoira. Allu haluaisi leikkiä kovasti kaikkien kanssa ja on kovin utelias tutustumaan kaikkiin. Eläinlääkärissä uroksille hieman ulvahdeltiin, mutta syynä saattoi olla myös jännittävä tilanne. Lapsiin suhtautumista emme ole päässeet testaamaan, mutta veikkaan että Allu olisi ehkä liiankin innokas mukaan leikkeihin.
Vaikka Allu tuntui alkuun varmalta ja rohkealta, jännittää poju jotain uusia asioita ja panikoituu “oudoissa” paikoissa. Tähän mennessä sydämentykytyksiä ovat aiheuttaneet autotalli, heinälato ja eläinlääkärin vastaanotto. Eläinlääkärissä Allua jännitti kovasti stetoskooppi ja mikrosirulukija. Jännistä tilanteista huolimatta Allu ei kuitenkaan ole osoittanut aggressivisuutta ihmisiä kohtaan, vaan lähinnä pyrki pakoon vaikeista paikoista. Tälläisiä tilanteisiin Allu kaipaa varmasti vielä jatkossa ihmisen tukea.
Parissa päivässä poju on hurmannut täällä kotihoitopaikassa kaikki keneen herra on päässyt tutustumaan. Energiaa löytyy varmasti jatkossakin, mutta Allu varmasti mielellään purkaa energiaansa erilaisiin harrastuksiin ja lähtee innolla mukaan minne tahansa. Energisestä luonteestaan huolimatta, osaa Allu rauhoittua ja tätä kirjoittaessani, makaa poika pöydän alla, pää lepuuttamassa jaloissani. Herttainen halinalle, joka kaipaa rajoja ja rakkautta. Paras asumismuoto Allulle on omakotitalo.
23.10.2013 Allu matkaa yhdistyksen hoitokotiin, lisätietoa tulossa.
21.10.2013 Allu etsii kiireellä omaa kotia tai hoitopaikkaa Salosta käsin. Allu on energinen, nuori koirapoika, jonka rotuperimästä löytyy saatujemme tietojen mukaan mm. tanskandogia ja labradorinnoutajaa. Allu asuu tällä hetkellä kerrostalossa, jossa se tekee yksinollessaan pieniä tuhoja, kuten järjestelee lehtiä uuteen uskoon. Huonekaluja tai suurempia asioita Allu ei kuitenkaan ole tuhonnut. Ei urokselliseen kotiin. Allun kodin tulisi tarjota Allulle virikkeitä ja pojasta olisi harrastamaan, jotain mieluista lajia, toki murrosikä voi aluksi hieman hidastaa harrastuksessa etenemistä. Mikäli sinulla on mahdollisuus tarjota Allulle koti/mahdollisuus kodinetsintään, ota yhteyttä pikaisesti varaajaan. Koirakokemusta energisemmistä kavereista tulee löytyä. Kooltaan Allu on keskikokoinen.
Kulukorvaus rokotetusta, mikrosirutetusta ja leikatusta koirasta on 250 euroa.






