06.01.2023 Allu sai oman kodin
07.12.2022
Rekisteröity kiinanharjakoira Allu etsii uutta kotia. Allu saapui yhdistyksen hoiviin yhdessä isänsä Romeon kanssa omistajan elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Allu on kuten isänsä, hitaasti lämpiävä uusia ihmisiä kohtaan. On myös hyvin valikoiva ihmisten suhteen, joillekin murisee hurjasti ja saattaa näykkiä, toiselle heiluttaa häntää ja hakeutuu rapsutettavaksi. On arka ja epävarma uusissa tilanteissa, käyttää silloin helposti hampaitaan jos kokee liikaa painetta. Allun on annettava itse tehdä tuttavuutta, omaan tahtiinsa. Tulee toimeen toisten koirien ja kissan kanssa. Alussa lähinnä sieti toisia ympärillään mutta nyt on rohkaistunut hakemaan saman kokoisia narttuja leikkiin. Tulevassa kodissa voisi hyvin olla samaa kokoluokkaa oleva narttu odottamassa jonka kanssa leikkiä ja jolta voisi saada esimerkkiä uusien tilanteiden kohtaamiseen. Autossa matkustaa hyvin tottumattomuudesta huolimatta, ei ole pahoinvoiva. Jotkin hoitotoimenpiteet vielä aiheuttavat pojalle jännitystä, kuten kynsienleikkaus ja tätä harjoitellaan rauhallisesti sijaiskodissa positiivisesti rohkaisemalla.
Hihnassa kävelee reippaasti muiden mukana, isommille koirille haukahtelee ohitustilanteissa. Allulle etsitään koira-ja rotukokemusta omaavaa kotia rivi-tai omakotitalosta. Tulevalta kodilta odotetaan myös kokemusta aroista ja epävarmoista koirista, ymmärrystä että luottamuksen rakentamiseen voi mennä hetki. Ei sijoiteta epävarmuutensa takia lapsiperheeseen eikä ensimmäiseksi koiraksi. Allu on sijaiskodissa Vihdissä jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan.