Alisa

8/2005 Alisa sai kodin Tampereelta

***

Kuulumisi kodista:

2.12.2008 Ollaan asuttu Helsingissä pari vuotta ja Alisa on myös sopeutunut loistavasti. Lähellä on paljon maastoa, uimapaikkoja ja koirapuistoja. Alisalla on ollut terve ja hyväkuntoinen. Olimme mökkeilemässä Hangon saaristossa tässä noin kuukausi takaperin. Matka meni muuten hyvin, mutta veneemme moottori sammui paluumatkalla. Yritimme soutaa, mutta kova myrskytuuli esti etenemisen. Olimme Alisan kanssa aivan märkiä ja kylmissään, joten päätin haaksirikkoutua sen kanssa yhteen saareen. Mukana ollut veljeni päätti yritää soutaa perille ja sen etenemistä kun seurailin, hiipi ajatus, että täälläkö sitä koiran kanssa vielä yökin vietetään. Yritimme soittaa apua paikalle, jota ei ollut tulossa moneen tuntiin ja myrsky sekä tuleva pimeys olisivat vaikeuttaneet kovasti minun ja Alisan noutamista/pelastamista paleltumislta.

Saaressa oli mökki, joka oli tietty lukossa. Istuin mökin terassille katsomaan veljeni hidasta etenemistä. Annoin Alisan juosta lämpimikseen vapaana ja välillä se tuli makaamaan minun kylmien ja märkien jalkojeni päälle. Se, jos mikä lämmitti kehoa ja mieltä! On hienoa, että on iso, lämmin, turvallinen, seurallinen karvakaveri mukana autiolla saarella. =)

Kello kävi ja hampaat kalisi..pari tuntia että iso lamppu sammuu. Soiteltuani ympäriinsä, totesin, että nyt on hoidettava survivor-seikkailu koiran kanssa itse loppuun. Pakko liikkua itse ettei kohmetu sijoilleen. Löysin taskulampun, mutten tulitikkuja. Muutama keksikin oli mukana ja toistaseksi toimiva puhelin. Löysimme myös kukkienkasteluun sadevettä, josta joimme molemmat. Nousimme Alisan kanssa kiertelemään saarta ja löysimmekin yhden pienen kelpo majan. Siellä oli parisänky ja ensiapulaukku. Ajattelin, että onpa tosi ihanaa päästä peittojen alle ja kun koira kuivuu nopeesti, saan siitä lisää lämpöä. Lämmityshän sieltä puuttui.

Juuri kun olin riisumassa märkiä kumisaappaita, veljeni ilmoitti, että ohikulkeva kalastaja on hänet poiminut kyytiin ja tulevat noutamaan meidät. Niinpä hytisten päästiin isompaan paattiin ja mutkien kautta autolle ja siitä kotiin Helsinkiin. Täytyy kyllä sanoa, että Alisan stressinsietokyky kävi kyllä äärirajoilla, mutta se ei ruvennut ryttyilemään hädän keskellä. Se kiipesi laivaan vaikka se keikkui ja oli liukas ja meri myrskysi. Sen tassut sotkeentui kalanverkkoon ja takajalka tarttui kiekura-ankkuriin. Sillä oli väsy, vilu ja nälkä, mutta se käänsi tuulelle selän ja pisti korvat takaviistoon ja ootteli kotiinpääsyä. Kotona se pääsi lämpimään suihkuun ja sai syödäkseen kunnon liha-aterian. T. Sari

8.10.2005 Hain Alisan Helsingistä 1,5 kuukautta sitten. Ensimmäiset pari vuorokautta meni neuvotellessa, kumpi meistä nukkuu minun sängyssä. En antanut asiassa periksi =) hoksattiin, että ollaan jääräpäisiä sitten molemmat. Koira oli muutenkin aika vauhko ja sillä oli ihan liikaa virtaa minkäänlaiseen keskittymiseen. Pariin ensimmäiseen vuorokauteen siis emme nukkuneet juuri ollenkaan. Alisa haukkui kaikki naapurit yötä päivää. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että se oli kuitenkin sisäsiisti ja muuten kiltti. Ruokaakin se ahmi pari päivää tyyliin viisi kupillista per päivä, kun nyt menee 1-2 kupillista päivässä. Kyllä siinä mielessä kävi, että minkä villipedon oon kotiini raahannut. Toisaalta vähän jännittikin, kun koira oli kuitenkin sen verran iso, jos se vaikka suuttuisi tosissaan ja tarraisi kunnolla kiinni, mutta toisaalta pystyin pitämään pokkani sen kanssa.

Alisa oli kuitenkin toisaalta kovin miellyttämisenhaluinen ja lihapullastahan se suorastaan “söi kädestä”. Se halusi päästä karkuun hinnalla millä hyvänsä ja muutaman kerran pääsikin livahtamaan. Sillä oli aika kova vapaudenkaipuu ja kuvitteli saavansa ruokaa ohikulkijoilta, vaikkei sillä nälkä ollutkaan. Lihapullan kanssa se kuitenkin aika nopeesti saatiin kiinni. Ruokaa, liikuntaa polkupyörällä, koirapuistoa, harjaamista, perustottelavaisuutta ja suhtkoht tasainen elämänrytmi. Siinä avaimet siihen millainen koira Alisa on tänään, siis 1,5 kuukauden jälkeen. Alisan on rakenteeltaan voimakas, ketterä ja kauniin sopusuhtainen koira. Sen kyljessä oli pahannäköinen karvaton arpi. Nyt siihen on kuitenkin kasvanut jo uutta karvaa eikä sitä huomaa sivulliset ollenkaan, jos en siitä mainitse.

Polkupyörien ja autojen haukkuminen on loppumassa. Enää se ei hauku naapureita, eikä yöllä postinkantajaa. Murahtelee ja tuhahtelee kylläkin, mutta äänekäs se ei enää ole. Ei ulise eikä vingu jäädessään yksin kotiin vaan nukkuu silloin leuhkasti minun SÄNGYSSÄ. Tosin sitä ei voi siitä kieltääkään, kun en ole näkemässä, hmph! No ei se silloin tee tuhojakaan, joten suon tämän ylellisyyden. Narussa kulkeminen on muuttunut siten, että alussa se kiskoi ihan mielettömästi ja halusi kulkea tiellä niinku juopot siksakkia. Tänään se kävelee rinnalla ja samalla puolen tietä, myös vapaana =).

Pyörällä mennään myös puuskittain vapaana ja silloin se juoksee joko rinnalla tai takana. Se käyttäytyy koirapuistossa nyt kunnolla kaikkien koirien kanssa, myös narttujen. Tosin se ei leiki, jos puistossa on liikaa väkeä vaan ottaa kaiken hissukseen ja on lähinnä tarkkailijana mutta käy moikkaamassa kaikkia sisälläolijoita. Urosten kanssa se tykkää painia ja oravia täällä riittää jahdattavaksi. Alisa on myös siitä hyvä, että se ei ole ollenkaan pelokas koira. Hissi oli alussa hieman arveluttava paikka, mutta sinne mennään nyt tottuneesti. Naapuritalon rakennustyömaan räjäytykset ei tunnu missään joten oletan, ettei uudenvuoden yöstäkään tule katastrofia.

Olen ajatellut kokeilevani Alisan kanssa agilitya, kunhan tämä yhteys tästä vielä paranee koiran kanssa. Perustottelevaisuus alkaa olla kunnossa. Eikä lihapulliakaan tarvi kanniskella aina mukana. Kenttä vain ei ole tässä lähellä, joten harjoittelemme muilla tavoilla ja omilla esteillä. Alisa tykkää hommasta, kun sitä tehdään pikkuhiljaa ja aina sillain niinku ohimennen lenkillä. Itseasiassa se ei edes tiedä treenaavansa. Aamutohinan jälkeen se on rauhallinen koko päivän. Välillä vedetään narua kilpaa, kanniskellaan pojan (13 v) sukkia piiloon ja kieriskellään sohvapäydän alla. Se ei kerjää ruokapäydästä eikä enää muiltakaan ihmisiltä mitään ja kait se on huomannut, ettei tuolla ulkona ole roskapussejakaan mitä dyykkailla. Kuraveden juonti on jäänyt pois ja kaupan pihalla se jaksaa odottaa hiljaa. Joten eiköhän tämä ala olla jo ihan kelpo koira kaikin puolin. Meidän perheeseen Alisa on ollut napakymppivalinta. t. Sari

***

Narttukoira, noin 3v.

Alisa on noin kolmevuotias kiltti narttu, joka tuli Helsinkiin kotihoitoon 20.8., koska se olisi lopetettu tilanahtauden vuoksi Kohtlajärven löytöeläintarhalla. Alisa tuli Suomeen Rekku Rescue ry:n sekä Petsin yhteistyön kautta.

Alisa oli odottanut tarhalla uutta kotia turhaan jo useita kuukausia. Rekku Rescue halusi auttaa Alisaa, sillä se on todella sosiaalinen ja mukavanoloinen koira. Alisa sai 2 pentua kesäkuun lopulla, pennut ovat jo saaneet kodit. Alisa on hylätty perheestä ja elänyt pienen kylän kaduilla yhdessä Vietnam-uroksen kanssa, jonka kanssa tulivat todella hyvin toimeen. Kyläläiset ruokkivat koiraa, mutta eivät voineet pitää sitä, joten se päätyi löytöeläintarhalle.

Alisan säkäkorkeus on noin 45-50cm. Tyttö on rauhallinen ja tottelee hyvin ihmistä. Esimerkiksi laivamatkalla Suomeen tullessa se halusi koko ajan rapsutuksia ja hypähti hellyttävästi halaamaan hoitajiaan, sulkien tassut hoitajan kaulan ympärille. Todella sosiaalinen ja luottavainen karvakorva siis.