Ade

Lisätty sivulle: 2013-09-23

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Ade
8.10.2013 Ade sai kodin Laukaalta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

4.11.2013 Kuvaterveisiä Adelta!

***

Leikattu narttukoira, kotihoidossa Iso-Evolla.

Kuulumisia kotihoidosta:

30.9.2013 Ade on hyvin esimerkillinen koira, jonka kanssa arki sujuu helposti, sillä Adelle on opettettu kaikki arkitottelevaisuuden keskeiset asiat, kuten ruuan odottaminen maaten, kunnes sanotaan “vapaa”, ulos odottaminen istuen, vieraiden rauhallinen kohtaaminen ja paljon muuta. Ade osaa olla yksin kotona, ja puuhastelee sille jätettyjen piilojen ja herkkulelujen kanssa tai nukkuu rauhassa. Kun tulee takaisin, ei Ade häslää ollenkaan, vaan tulee venytellen vastaan. Aden kanssa pääsee tavallaan ilmaiseksi yli sen rasittavan vaiheen, jossa täytyy kaikki alusta alkaen koiralle opettaa.

Kissalliseen kotiin Ade ei toisaalta sovi, sillä sillä ei ole mitään kokemusta kissoista, ja jo niiden haju on hyvin mielenkiintoinen,tai jos Ade pääsee kissan näkemään, sen mielestä ainoa tapa kohdella sitä on ajaa se mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas. Ihan pienten lasten perheeseen Adea ei myöskään kannata harkita, sillä vaikka Ade on kaikille ihmisille todella ystävällinen, voi pienten lasten leikit innostaa Adea liikaa, ja myös aikaa Ade tarvitsee paljon, joten paras vaihtoehto olisi perhe, jossa on jo vanhemmat lapset tai ei lapsia ollenkaan.

23.9.2013 Ade on suomalainen kodinvaihtajakoira, joka etsii itselleen harrastavaista ja paimen- sekä vartijakoirarodut tuntevaa kotia. Ade on 2-vuotias, steriloitu saksanpaimenkoira-slovakiankuvasz-narttu, jonka kanssa on aloitettu hyvällä menestyksellä tokoa ja pelastuskoiratoimintaa.

Ade olisi parhaimmillaan ainoana koirana, sillä se vartioi muilta koirilta jonkin verran omia lelujaan ja on leikeissään aika raisu, joten tappeluita saattaa tulla. Paremmin Ade kuitenkin hyväksyy urokset kuin nartut lähelleen. Ihmisiltä Ade ei vartioi ruokiaan tai lelujaan, ja Ade onkin oikein innostunut keppi- ja palloleikeistä kenen tahansa kanssa. Ade osaa jo hyvän määrän peruskäskyjä, ja luoksetulokin on oikein esimerkillisesti hallussa. Remmissä Ade vähän vetää, ja oravia ja jäniksiä olisi kiva lähteä jahtaamaan, mutta helposti tyttö kuitenkin unohtaa ärsykkeet, ja vastaan tulevista ihmisistä, pyöristä tai autoista Ade ei välitä ollenkaan. Koiratkin saavat mennä ohi, kunhan ei satu vastaan kovasti räkyttävää koiraa, silloin Ade sanoo sanansa takaisin, mutta jatkaa matkaa kehotuksesta, varsinkin jos tarjolla on vaikka tennispallo, tekee Ade mitä tahansa en saadakseen.

Ade haukahtelee ovikellon äänille ja vieraillekin pitää muutaman kerran haukkua, mutta Ade menee rohkeasti, ystävällisesti ja rauhallisesti tutustumaan kaikkiin, eikä häslää ollenkaan.

Adelle olisi siis haussa koti, jossa oltaisiin kiinnostuneita jatkamaan Aden kanssa harrastuksia, tässä tytössä on selkeästi paljon potentiaalia. Koti voisi myös mielummin sijaita vähän rauhallisemmalla alueella, ja ehkä jossain, missä olisi mahdollista pitää tyttöä myös vapaana, sillä Adessa on paljon energiaa, ja vapaana puuhastellessaan tai pallonheittoleikeissä ylimääräinen energia parhaiten kuluu.Kerrostalossa Aden vahtihaukkumien voi aiheuttaa häiriöitä.

Adea saa tulla katsomaan kotihoitopaikkaan sovitusti.

Kulukorvaus Adesta on 250 €.