Ada

2014 (arvioitu)

Alkuperä: Viro

09.09.2021  Ada sai kodin

30.07.2021

Iloinen ja energinen labradormix Ada etsii uutta kotia. Vieraat Ada ottaa vastaan iloisesti, innoissaan hypähtää vasten ja odottelee saavansa rapsutuksia tulijalta. Hihnakäytökseen Ada tarvitsee vielä koulutusta. Toisen koiran nähdessään, käy makuulle maahan ja haukkuu toiselle koiralle ohitustilanteessa, ei kuitenkaan jää räyhäämään vaan ohituksen jälkeen tilanne on Adan puolesta ohi. Herkuille perso joten on hyvin motivoitavissa niiden avulla koulutustilanteissa. Ada ei ole ollut juurikaan toisten koirien kanssa tekemisissä, omaa hieman epävarmuutta miten käyttäytyä. Kissojen kanssa ei ole tottunut asumaan. Ada on asunut aiemmin omakotitalossa ja nyt muutto kerrostaloon on aiheuttanut Adalle hieman stressiä, liian vilkas asuinympäristö ei tytölle sovi. Adalle etsitäänkin liikunnallista kotia rivi-tai omakotitalosta rauhalliselta asuinalueelta. Yksinolo on sujunut ilman isompia ongelmia, keittiön tasot Ada kyllä tutkii olisiko tarjolle jäänyt mitään syömäkelpoista. Ada on tottunut kouluikäisiin lapsiin. Ada on sisäsiisti ja odottelee kotiaan Tuusulassa jonne tyttöä pääsee sovitusti tapaamaan. Painoa tytöllä on n.22kg.