Aava

20.08.2012

Alkuperä: Viro, Valga

26.1.2019 Aava sai kodin

Kuusivuotias Aava on tullut pentuna Virosta Valgan tarhalta Suomeen. Aava on joutunut vaihtamaan kotia valitettavan monta kertaa ja nyt Aavalle etsitään loppuelämän kotia, jossa siihen ollaan valmiita sitoutumaan. Energinen Aava etsii aktiivista ja koirakokemusta omaavaa kotia omakotitalosta.

12.11.2018

Aava on energinen ja vauhdikas koiraneito, joka kaipaa paljon liikuntaa sekä tekemistä päiviinsä.

Aava on todella ihmisrakas ja ottaa kaikki vieraat riemuiten vastaan. Aava on todella hellyydenkipeä ja viettää aikansa mieluiten ihan vieressä ja osallistuu kaikkeen tekemiseen.

Aavalla on tällä hetkellä seuranaan rauhallinen uroskoira, mutta kaikkia koiria Aava ei hyväksy, etenkään toisia narttuja. Aavalla on lenkillä myös taipumusta remmirähjäykseen toisten koirien tullessa vastaan. Aavalla on myös jonkin verran paimennusviettiä ja Aava saattaa ehlposti ruveta paimentamaan muita koiria, etenkin jos niitä on enemmän. Kissoihin Aava ei ole tottunut.

Aava on haukkuherkkä ja kärsii yksin ollessaan eroahdistuksesta. Aava etsiikin kotia omakotitalosta ja mieluiten kodista, jossa sen ei tarvitsisi viettää paljon aikaa yksinään. Tulevan kodin tulisi olla myös valmis työskentelemään Aavan eroahdistuksen kanssa.

20.01.2014

Aavan koti haluaa vielä yrittää tytön kanssa, joten tällä hetkellä Aava ei etsi enää kotia.

26.11.2013

Aava etsii uutta kotia, sillä tyttö ei enää tule toimeen perheen toisten koirien kanssa. Lisäksi Aava kärsii eroahdistuksesta, joten kerrostaloon tyttöä ei sijoiteta. Uudessa kodissa voi olla koirakaverikin joka olisi kuitenkin vahvaluonteinen, Aavaa kookkaampi uros, joka ei antaisi tytölle isottelun mahdollisuutta. Aavan kodin etsinnällä on kiire, sillä nykyinen hoitoperhe on lähdössä piakkoin matkoille, mihin Aavaa ei voi ottaa mukaan.

18.07.2013

Aava sai uuden kodin Keski-Suomesta.

14.06.2013

Aava etsii uutta kotia. Aavasta luovutaan tytön haukkuherkkyyden takia, joten kerrostalo ei ole Aavalle oikea asuinpaikka. Aava oli hoidossa tämän hetkisen omistajan ystävän luona joka kertoilee Aavan kuulumisista näin:
Aava on aivan ihana, kuvankaunis, hellyydenkipeä tyttö. Selvää eroahdistusta oli tullessa. Tullessaan oli levoton ja hermostunut. Läähätti jatkuvasti eikä osannut asettua. Nyt makoilee ulkonakin rauhassa ja tyytyväisenä eikä läähättele muuten kun kuumasta. Koirakaveri on siis selvästi helpottanut tilannetta.

Nauttii äärettömästi ulkoilusta! Olisi koko päivän varmaan pihalla, jos voisi, mutta ei yksin. Haluaa aina olla lähellä ja mukana.
Voimakasta paimennusviettiä Aavalla on myös. Muiden koirien leikkiessä, saattaa juosta ympärillä ja paimentaa koko leikin ajan. Aavasta pitääkin osata lukea milloin räksytys ja vöyhkääminen on paimentamista, milloin jännitystä/pelkoa. On erittäin arka uusien koirien kanssa, mutta pärjää ja tottuu, kun vaan saa rauhassa omaan tahtiin tutustua, eikä muut koirat tunge väkisin iholle.
Aava RAKASTAA lapsia! Kulkee niiden perässä pihalla ja meuhkaa niin paljon kun lapset vaan jaksaa. Meillä on 5- ja 6,5-vuotiaat lapset ja vanhemman kanssa menee tokokin aivan mahtavasti!
Sisäsiisteys on ollut meillä ongelmana, mutta se on ainoa ongelma, tekee yhdet kakat sisälle sillä aikaa kun ihmiset on poissa.
Aava on siis EHDOTTOMASTI omakotitalon tai maalaistalon koira eikä sovellu lainkaan ainoaksi koiraksi. On vahvasti paimenkoira, joten tarvitsee paljon tilaa, tekemistä, ja lauman ympärilleen. Kissoja meillä on myös kolme. Kovasti Aavalla olisi tarvetta ja halua jouksennella niidenkin perässä ja paimentaa, mutta on alkanut oppia, että ei saa jahdata, ellei kissa sitä itse ehdota. Nuorimman kissamme kanssa Aavalla meneekin aivan mahtavasti ja heillä on ulkona ihan huippuja hippaleikkejä ja kävelevät pitkin pihaa rintarinnan. Eli kissat eivät ole ongelma uudessakaan kodissa.

7.12.2012

Karo sai kodin Tampereelta.

Kuulumisia kodista:
9.12.2012 Heippa! Karosta tuli meille 7.12. kotiutuessaan Aava. Vaikka kotiutuminen tapahtuikin vasta hetki sitten, ajattelin jo laitella muutaman kuvan ja kertoa vähän kuulumisia. Aava otti meidät heti osaksi laumaansa, jos näin voidaan sanoa. Kotimatka sujui hienosti ja ensimmäisenä yönäkin nukuttiin ilman itkuja. Tyttö on todella touhukas ja iloinen persoona. Kotiutuminen on siis onnistunut hyvin.

15.11.2012

Narttupentu, 2,5 kk synt. 20.8.2012. Niin reipas ja terhakka tyttö Karo on jäänyt veljiensä jalkoihin Emo Leedin vieroitettua pennut ja siirryttyä omaan häkkiinsä. Veljet ovat alkaneet kiusata Karoa, vaikka tämä oli aiemmin pentueen dominoivin jäsen. Karo onkin nyt siirretty toiseen häkkiin yksikseen ja hän kovasti haluaisi jo päästä oman kodin lämpöön ennen talvipakkasia.


6.11.2012

Karo on pennuista suurin ja hyvin terhakka tapaus. Kaikki pennut ovat tottuneet tarhalla lapsiin ja tulevat hienosti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Pennut ovat sosiaalisia ja iloisia, aktiivisia ipanoita. Pennut elävät tarhalla ulkohäkissä, eivätkä ole sisäsiistejä – sisäsiisteyden opettelu on uudessa kodissa edessä, samoin perus käytöstavat, hihnakävely yms arkiset asiat.
Leedin pennut ovat nyt luovutusiässä ja voivat alkaa etsiä omia kotejaan suomesta, virolaisten kotejen varausten peruunnuttua. Leedin pennut ovat nyt noin 2,5kk ikäisiä ja ovat juuri saaneet rabiesrokotuksen. Rokotusten puolesta pennut ovat valmiita matkustamaan omiin koteihinsa joulukuun alusta alkaen. Pentueen emo Leedi on todella kaunis, siro, pitkäkarvainen ja hyväkäytöksinen koira. Leedi on todella rauhallinen ja tasapainoinen, pennuistaan loistavasti huolehtiva emo.
Pennut ovat kaikki hyvin pörröisiä ja heistä oletettavasti kasvaa emonsa kaltaisia pitkäkarviaisia kaunokaisia. Emo on n. 45cm korkea ja painaa n. 15kg. Pentueen isästä ei kuitenkaan ole tarkaa tietoa, joten pennut voivat kasvaa emoaan suuremmiksi