Aamos

7/2004 Aamos sai kodin Siilinjärveltä

***

Kuulumisia kodista:

Aamoksen kans menee edelleen erinomaisesti, on aivan kuin olisi meillä pennusta asti ollut. Aluksi hosui ulko-ovea tassullaan ja itki vähän kun jätettiin yksin kotiin, nyt enää jää katsomaan mahdollisimman surullisen näköisenä ja yrittää vedota katseellaan ja ängetä “huomaamattomasti” mukaan. ulko-ovi sai kauniin raidoituksen, no, vanhahan se onkin, oikeestaan nyt on kauniimpikin). Eli mitään tuhojaan ei tee, vaik joutuu silloin tällöin oleen yksin työpäivän.

Makoilee vaan sohvilla ja sängyllä. Mä komensin sen alus aina alas ja se hyppäsikin heti kun näki mut, mut sit Aamos oli välil kipee, jotenkin nuolee ja surullisen oloinen, käytettiin ell, ja aristi vähän selkää, ilm. vain jotenkin lenkillä “niksahtanut”, sai kipulääkekuurin ja parani, täs vähän aikaa sit ontu ykskaks takajalkaa, olenki nyt antanu mobiccia 15 mg kuurina sille. Oisko kumminkin nivelrikkoo, vaik ell mielest ei lonkkavikaa ollut. Mutta hullu koira ku juoksee niin et tanner vaan tömisee ja kurvissa ei hiljentele… Eli en siis enää raaski komentaa pois sohvilt, mut sängyltä raaaskin.

Mieletön karvanlähtö on vähentynyt(tai mun mielest lähti paljon, mut kai normaalisti, mut briardien omistajana en ole tottunut koirankarvaan), eli mä siis harjaan muutaman vedon lähes päivittäin ja imuroin sitä, peräti taitaa pitää siitä!

Mun koirahan siitä sit tuli, eli ku mä liikun, niin monesti Aamo vaihtaa huonetta mun peräs. Pihassa mun kans irti ja lasten kanssa olleessa kuistilla narun päässä ja kun lapset menee talon toisel puolen niin aamos on heti pystys, muuten makoilee huovan pällä… Puistos Aamos on meil aina mukana, tosin vajaa 4.v tyttäreni jaksaa moralisoida minua joka kerta ettei puistoon saa tuoda koiria, koska on koirankieltotaulu!(Isänsä vissiin valistanu). Mut äiti puolustautuu ettei aamos pissi puistoon, saa se olla!

Sil on jännä tapa kaivaa itelleen kuoppa, kaivaa vuoronperään molemmilla etutassuilla ja lapset katsoo kateellisena kun se saa hetkes niin ison kuopan!

Tavat on kuten vanhukselle sallin, tai siis en voi olla sille aina vihainen, paitsi joskus, ja se ryökäle ku ei osaa edes katua, eli kun komentaa keittiöstä, niin kohta on jo hipsinyt takaisin eli alussa napsi lasten käsist voileivät, keksit yms. jos sattui sopivasti kohdalle. Nyt omat osaa jo varoa, eivätkä heiluttele varomattomasti joten jos on vieraita lapsia niin aamos osaa olla tosi nopea…

eli siis lyhyesti, koira on aivan ihana, mummit ja ukitkin on myytyjä sen eessä, mitään ongelmia ei oo, pitää koputtaa puuta noitten jalkojen kanssa. Laitan kuulumisia ja kuvia myöhemmin, kuvat tosin ei tee sille oikeutta!

Ja vaikka se on semmmonen mussukka, niin osasipa kerran peräti murahtaa, kun poikani työnsi sitä takapuolest talon läpi kodinhoitohuoneeseen, aiheesta pitääkin. Oli kuulemma ollut leikissä tunkeilija… Mut muuten saa vaik “kävellä päälle pimeässä”, niin koira ei älähäkään. Hyvin on siis nuoruudessaan pidetty ja kasvatettu (pidän irti lenkillä, ainoastaan ne kissat…), tuntuu siis uskomattomalta että kuka on voinut hylätä noin uskomattoman ihanan koiran! T. Aamos Pappipoika(ei siis tullutkaan Aatua) ja Sari

1/2006 Aamos papparainen voi edelleen hyvin. Tosin jalat on aamuisin jäykät ja aamuisin hotkaisee särkylääkkeen aamuruoan mukana. Mutta onhan herralla ikääkin 10 – 12 vuotta. Ruokahalu on edelleen pohjaton. Sormet menee mukana jos erehtyy tarjoamaan kädestä, harvoin onnistuu nätisti ottaminen. Lasten käsistä varastelu on jäänyt pois.

Kävelylenkit ovat luonnollisesti lyhentyneet, mutta aina yhtä innokkaasti lähtee mukaan. Lenkeillä Aamos onkin yleensä irti, joten saa kävellä omaa tahtiaan. Remmissä innostuu rähjäämään muille koirille mutta irtiollessa ei, eli ilm. on puolustavinaan minua. Kissoihinkin vanha herra on tottunut, alussa mentiin ja kovaa. Ensin kissa, aamos ja minä perässä kovasti karjuen. Mummilan useisiin koiriin tottunut kissa totutti. Aluksi tuntui ettei tule mitään, Aamos vaan kulki nenä pystyssä ja etsi kissaa. Ulkona ahisti kissan nurkkaan ja siellä tuijottivat toisiaan nenät vastakkain. Pelastin kissan syliini, mutta kissapa ei lähtenytkään karkuun, joten se siitä ajojahdista. Joskus Aamo vielä silloin tällöin yrittäis ajojahtia, mutta joutuu tekemään äkkijarrutuksen kun kissa ei hievahdakaan.

Mutta ne rotat… Kun haistaa rotan lenkillä ollessa, niin ei mene kauaa kuin nappaa rotan, heittää ilmaan ja narrks… Yäk!!! Sen jälkeen onkin lumipesun vuoro ja pariin päivään ei tarvitsekaan sitten kuonoa lähietäisyydelle tuoda. Puistattaa… Mut kun saa hajun, niin ei kuule eikä näe mitään…

Arkipäivät ovat kuluneet rauhallisesti yksinäisyydessä, kunnes sai marraskuun puolivälissä – 05 koirakaveri Kretun…(eli myös tätä samaa kautta) ja jälleen Aamos yllätti, tai tarkemmin ajateltuna, niin herran luonteenomaista, otti tulokkaan avosylin vastaan!. Eli Retuhan on 9 kk:tta vanha “vauva”, tosin ovat saman kokoisia, 65 cm säkä molemmilla. Ulkona näkivät mummolan pihassa ekakerran ja ensin tultiin kotiin minä ja Aamos ja muu poppoo perässä Retun kanssa. Ja siinä kaikki. Syövät samassa huoneessa alusta alkaen. Ei mitään ongelmaa ensihetkestä alkaen.

Ulkona Aamos näyttää kuka määrää, mutta sisällä antaa Retun olla liiankin kanssa kimpussaan. Aamoksella on erittäin pitkä pinna, mutta sitten kun ärähtää, niin pennun rellukka uskoo. Aamoksesta huomaa pientä mustasukkaisuutta siitä että heti kun Retu tulee mun luokse, niin Aamos tulee myös. Ja “kongo”, Aamoksen lempilelu, sitä ei antanut Retun ottaa aluksi.

Aamoskin on piristynyt ihan selvästi, ennen oli enemmän omissa oloissaan, nyt on enemmän lähellä, ei malta mennä nukkumaan toiseen huoneeseen. Aamoksen johtajuutta on vielä tuettu, Aamos saa aina ensin ruoan ja menee ovesta ensin yms. mutta voihan se olla että jonain päivänä asetelma muuttuu. Retulla tuntuu luonnetta olevan, meidän ihmisten kanssa rajoja opeteltiin kovastikin pari ensimmäistä viikkoa, vilautteli kaunista valkoista hammasrivistöään, mutta nyt pitää jo piilossa… T. Sari

***

Uros noin 10v.

Aamos on suuri, kiltti ja rauhallinen uros. Se joutui tarhalle kolmatta kertaa.