Zora
Lisätty sivulle: 2006-12-30
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
8/2006 Hei, ohessa on kuva Zorasta. Olen odottanut, että ystävystyisivät toisen kissamme Hetan kanssa, jotta olisi voitu lähettää yhteiskuva, mutta vielä eivät ole ihan kavereita. Lähestymistä on tosin tapahtunut alun ahkeran murisemisen ja sähisemisen jälkeen (jota etenkin Heta harrasti). Zora valitsi ensimmäiseksi yösijakseen kylpyhuoneen pesukoneen päällisen ja sen jälkeen nukkui muutaman yön avoimessa vaatehuoneessa. Nykyään Zora nukkuu useimmiten sohvalla tai minun päälläni. Ruoka maittaa Zoralle erittäin hyvin samoin kuin silitys. Joskus saattaa tosin yhtäkkiä näykkäistä sormesta vaikka olisi itse kerjännyt silitystä. Onneksi ei kuitenkaan kovaa.) Laitan lisää kuvia, kun/jos ovat Hetan kanssa ystävystyneet. Terveisin Taina P. Lahti
***
Leikattu uros, noin 5v., isokokoinen :)
Ensi kuulumiset kotihoidosta: Vaikuttaa rauhalliselta kissalta. On syönyt vihdoinkin. Tehnyt tuttavuutta perheen yhteen koiraan varovasti. Puraissut perheen pienintä (3,5 v) sormesta ;). Puskee kättä ja tykkää, että silitetään.
Kuulumiset kotihoidosta: 7.4.2006: Zora on todella sopeutuvainen, tutustunut perheen muihin kissoihin ja koiriin hyvin tuloksin. Perheen pienin lapsi (3,5 v) ja Zora hyvissä väleissä. Tervehtii itselleen uudetkin ihmiset reippain mielin. Pelokkaimmat jutut tähän mennessä ovat harja ja imuri. Mielestäni sopeutuu perheeseen jossa jo on eläimiä tai ainoaksi eläimeksi. Tosi ihana ja kiltti kissa!
Kuulumiset kotihoidosta: 27.4.2006 Zora tykkää juosta pallon perässä ja leikkii heijastuksilla. Lempipaikkana vaatekaapissa hylly josta jo voiton vei ja tyhjensin Zoralle “tyhjänpäiväisistä lakanoista” hyllyn ;). Samoin tykkää nukkua sohvalla. Meitä 3 ihmistä taloudessa ja 3 hengen sohva ja sohva on kyllä suurimmaksi osaksi eläimillä täytettynä.
Kuulumiset kotihoidosta: 4.6.2006: Yleensä tyynylläni nukkuu Lulu, kiinanharjakoirani mutta yksi aamu heräsin ja Zora-herra nukkui siinä. Zora on ollut alusta lähtien rohkea kissa. Aivan kuin olisi asunut meillä aina. Kissojen kiipeilypuu on meillä ikkunan edessä missä voivat “kuka ensin ehtii” katsella ikkunasta ulos milloin lentää lintu, milloin kävelee ihminen aidan ohi. Zora odottaa omaa rakastavaa kotia joko ainoaksi eläimeksi tai muiden kaveriksi.






