Zelda
Lisätty sivulle: 2014-08-17
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
7.9.2014 Tara ja Zelda muuttivat meille maanantaina 1.9. Tytöt ovat kotiutuneet hienosti! Jo ensimmäisenä iltana parin tunnin kyyhötyksen jälkeen lähdettiin tutkimaan uutta kotia ensin seinänvieruksia pitkin kulkien, mutta jo seuraavana päivänä pahin ujostelu oli ohi ja jo keskilattialla juostiin, telmittiin ja leikittiin. Ruoka maistuu ja hiekkalaatikolla ollaan käyty asiallisesti.
Tara on Zeldaa rohkeampi. Tulee helpommin lähelle ja puskemaan. Zelda on kuitenkin paljon läheisyydenkipeämpi. Syliin tultua hänelle tulee onnellinen ilme ja nauttii silityksistä ja rapsutuksista niin kauan, että silittäjän käsi alkaa jo väsymään.
Ihanat tytöt ja keskenään mitä parhaimpia ystävyksiä. Terveisiä sisaruksille ja äiti Milalle!
***
Leikattu naaraspentu. Luovutus aikaisintaan 29.8.2014. Kotihoidossa Helsingissä.
17.8.2014 Zelda on kovin vilkas ja leikkisä. Tykkää leikkiä muiden pentujen ja ihmisen kanssa. Sylissä ei oikein malta olla eli miukuu ja rimpuilee. Välillä jaksaa rauhottua, mutta silloin pitää nähdä muut pennut ja niiden touhut. Tykkää kyllä silittelystä ja kellahtaa lattialla kyljelleen, kovasti kehräten, kun silittelee. Tykkää kovasti pallo- ja hiirileluista, mutta myös paprikan palasen (joka vahingossa oli tippunut lattialle) kanssa on jaksanut leikkiä pitkään ja moneen otteeseen.
Rico, Tico, Tara, Zelda ja Ruu sekä emo Mila ovat alkujaan Porin tienoilta ja tulivat Helsinkiin kotihoitoon pentujen ollessa 4-5viikon ikäisiä. Kaikki pennut ovat luonteeltaan todella kilttejä, vilkkaita ja leikkisiä. Eivät pure tai raavi. Korkeintaan sähisevät, jos pelästyvät jotain. Välillä myös murisevat toisilleen, puolustaessaan esim. herkkupalaa. Pennut leikkivät keskenään, mutta myös itsekseen. Ovat tottuneet vieraisiin aikuisiin ja lapsiin. Pennut on matolääkitty ja kynsiä on leikattu useaan kertaan eli ovat tottuneet myös epämielyttävämpiin hoitotoimenpiteisiin. Pennut ovat sisäsiistejä ja muutenkin siistejä kissoja.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






