Yamilah

Lisätty sivulle: 2015-11-22

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Yamilah
4.12.2015 Yamilah muutti omaan kotiin Espooseen toisen tyttökissan kaveriksi.

***

Leikattu naaraspentu, synt. 9/2015.

22.11.2015 Tuhannen turskateiksi Tintti-albumien innoittamana nimetyt pennut saapuivat Rekkujen kotihoitopaikkaan 18.10. Pennut ovat kotoisin Satakunnasta ja lähtöisin eri pentueista, mutta siitä huolimatta selvästi kasvaneet yhdessä. Dupond, Haddock, Miarka, Nushka, Tintin, Tuhatkauno ja Yamilah kohtelevat toisiaan kuin sisaruksia.

Suloinen Yamilah-tyttönen on rohkaistunut ihan valtavasti kuluneiden viikkojen aikana. Nykyään tytön löytää aina ensimmäisenä pentuhuoneen ovelta etsimässä mahdollisuutta luikahtaa tutkimusmatkalle. Erityisesti pienet lelut innostavat Yamilahin leikkimään ja ruoka maistuu neidille siinä määrin, että sille pitää oikein murista. Yamilah on sympaattinen ja herttainen kissanpentu, mukava yhdistelmä rauhallista rentoutta ja seikkailumieltä.

Yamilahin vasemman etutassun etuvarvas on hieman puutteellisesti kehittynyt ja siitä puuttuu kynsi. Eläinlääkärin mukaan tämä ei kuitenkaan vaikuta tytön elämään millään tavalla.

Yamilah sopisi oivasti toisen naaraskissan kaveriksi. Ihan pienten lasten perheeseen ei vielä hiukan arkaa pentua luovuteta.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.