Wandor
Lisätty sivulle: 2012-06-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
LEIKATTU UROSPENTU, 15 vkoa, kotihoidossa Helsingissä
12.8.2012 Wandorilla on lapion kokoiset tassut ja häntää ainakin kahden kissanpennun edestä, joten tästä tyypistä voi aikanaan kasvaa aika kookas tyyppi. Wandorista on kuoriutunut oikea herkistelijä, ja se tulee mielellään syliin jakamaan pusuja ja vastaanottamaan rapsutuksia. Hoitopaikan aikuiseen kissaan Wandor on tutustunut veljiinsä verrattuna maltilliseen tahtiin, ja se onkin ainakin rämäpääveljiänsä mietteliäämpi poika – ei missään nimessä arka, mutta harkitsevainen.
24.7.2012 Suloiset Wappupallot ovat nyt kaikinpuolin valmiita lähtemään omiin koteihinsa. Tämä on toinen Rekku Rescuen kautta kotia etsivä kissapentue, joka on varhaissteriloitu. Tulevan kodin on helppo ottaa pentu vastaan, kun leikkauttamisesta ei tarvitse enää huolehtia. Pennut eivät myöskään ole ehtineet oppia mitään kiimaan mahdollisesti liittyviä harmillisia tapoja, kuten merkkailua tms. Enää Wasti, Wafi ja Wandor ovat vailla sitä omaa, rakastavaa kotia. Ihanat hurina- ja pusupojat ovat hurmanneet jokaisen tapaamansa ihmisen. Se oma ihminen on vielä näillä kolmella kollilla hakusessa. Tule sinäkin hurmattavaksi! ;)
21.72012 Pojat on eilen kastroitu, ja tänään jo leikitään ja painitaan ihan täysillä! Wandor osaa myös oikein hyvin söpöstelyn jalon taidon, joka tuntuu olevan kaikilla kissanpennuilla sisäänrakennettu ominaisuus. Suloinen Wandor on jo ensi viikolla valmis lähtemään omaan kotiin. :D
18.7.2012 Lisätty ryhmäkuva päiväunilta. Tämä on sitä aitoa W-tyyliä! :D (Mukana kuvassa hoitotädin oma mussukka Pocahontas Poppanen.)
17.7.2012 Viikon kuluttua suloiset Wappupallot ovat valmiita lähtemään omiin koteihinsa. Wanna ja Warin on jo varattu. Missä luuraa Wandorin ikioma koti? :D
13.7.2012 Ihanaiset Wappupallot saapuivat Sandylandiaan hoitoon viikko sitten, kun ensimmäisen hoitotädin kesäloma alkoi. Pojat ovat reippaita ja pirteitä pikkuvipeltäjiä. Ensi viikolla koko pesue pääsee steriloitavaksi. Se oma rakastava koti olisi seuraavana listalla! Wannalle on jo koti tiedossa, mutta sen neljä velipoikaa ovat omaa kotia vailla. Mielellään pojat lähtisivät kotiin velipojan kanssa yhdessä tai toivoisivat, että tulevassa kodissa olisi jo kissaseuraa odottamassa.
Olisiko sinulla avoinna kultaisen kollipennun paikka? <3
4.7.2012 Lisätty kuvia :)
29.6.2012 Viimeisillään tiineenä pyydystetty villiemo synnytti hoitokodissa vappuaattona viisi potraa pentua: Wanna, Wasti, Warin, Wandor ja Wafi. Pentujen kasvua on voinut seurata yhdistyksen keskustelupalstalla sekä nettikameran kautta, ja nyt onkin jo kodinetsinnän aika.
Pennut ovat vilkkaita ja ihmissrakkaita kehruukoneita jotka etsivät ensisijaisesti koteja pareittain tai toisen kissan kaverina. Wanna, Wasti, Warin ja Wafi ovat varsinaisia pusuttelijoita ja kiehnääjiä, jotka mielellään tulevat syliin päiväunille, kun taas Wandor on vähän oman tiensä kulkija, joka tulee hakemaan silityksiä kun siltä tuntuu.
Vappuviisikko luovutetaan uusiin koteihinsa kastroituina.
KULUKORVAUS LEIKATUSTA kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






