Vintage

Lisätty sivulle: 2007-01-10

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Vintage
2.8.2007 VINTAGE MUUTTI OMAAN KOTIIN RIIHIMÄELLE KOIRAN JA KISSAN KAVERIKSI

****

LEIKATTU UROS, noin 1v (heinäkuussa 2007) / kotihoidossa Helsingissä

Vintage on vielä hieman arka kissanuorukainen joka tarvitsee rakastavan kodin ja aikaa jotta oppii luottamaan ihmiseen. Vintage on löydetty pahamaineiselta alueelta jossa nuoriso ja huumeidenkäyttäjät kiusaavat ja kiduttavat kissoja.

UUSIMMAT KUULUMISET KOTIHOIDOSTA 1.5.
Vintagesta on kasvanut komea kollinuorukainen eikä todella mikään tyhmäkään.
Alkuperäiset kaverit, joiden kanssa Vintage hoitoon tuli, ovat jo löytäneet omat kotinsa ja nyt Vintsulla on uusimpana seuralaisena pikkuinen Siiri, jonka kanssa se tulee toimeen loistavasti kuten kaikkien muidenkin kissojen kanssa, tietysti selvästi pomoasemassa.
Kevät on saanut Vintsun vaistot heräämään mitä tulee metsästykseen. Se tarkkailee ikkunasta pikkulintujen touhuja mielenkiinnolla ja pyydystää sisään lentäneet ötökät.
Ihminen on muuttunut Vintagelle ruokkijasta aika hyväksi kaveriksi. Aamuisin se kehrää ja kiehnää oikein kunnolla, joskus tervehdimme laittamalla nenät vastakkain ja masun puoleltakin saa jo rapsutella. Syövältä ihmiseltä Vintsu käy tiedustelemassa, josko lautasella olisi jotain kissallekin maistuvaa…

******

KUULUMISIA KOTIHOIDOSTA 29.1.2007:

Hoikat kisut Rondo, Vintage ja Kimmeli ovat kaikkiruokaisia, osaavat käydä vessassaan, tulevat leikkimään ja seurailevat ihmisten touhuja pienen välimatkan päästä. Niille on jo tullut melko selväksi, että ihminen on hyvä saalistaja, joka antaa ruokaa eikä sitä ole syytä pelätä – paitsi kun kuulee sen sanovat tiukasti – alas pöydältä! Silloin on varmasti viisainta hypätä alas ja häipyä.

Vintage on ottanut viikossa paikkansa olohuoneen nojatuolilta, jossa se makoilee vähän roistomaisen tietävä ilme naamallaan. Myös telkkua tämä tuleva sohvaperuna seuraa, ja käy välillä kokeilemassa tassullakin. Vintsu tulee aina salamana perään, kun kuulee jossain narua heilautettavan. Kun raksupussi rapisee, Vintsu on valmis tulemaan napsimaan herkkuja kädestä. Myös raapimapuun käyttötarkoitus on jo selvinnyt. Kisukavereitaan se hoitelee nuolemalla.

******

Kuulumisia kotihoidosta 19.2.07

Vintage on yhä reipastunut ja osoittautunut erittäin tiedonhaluiseksi. Se on mieluiten siellä, missä tapahtuu. Se seuraa tarkkaavaisesti ihmisten touhuja ja tulee katsomaan läheltä. Kasvavana teininä se viihtyy varsinkin kokkauksen tuoksuissa. Jos mitään erityistä ei ole parhaillaan menossa, Vintsu istuu mielellään ikkunan ääressä ja tarkkailee lintuja. Sylikissa se ei – ainakaan vielä – ole. Kaikkeen leikittämiseen Vintsu tulee heti innolla mukaan. Kun tulee vieraita ihmisiä, Vintsu luikahtaa toiseen huoneeseen muttei malta olla tulematta nuuhkaisemaan.

Silittelystä ja rapsuttelusta Vintsu osaa nauttia toistaiseksi vain osana iltapäivän lepoaikaa, kun se retkottaa kiipeilypuun ylätasolla. Tosin se saattaa katsoa silittäjää sellainen ilme naamallaan, että ok, ihan siedettävää. Aamuisin se osaa jo tulla pyytelemään ruokaa kehräten ja jaloissa pyörien.

Kimmelille Vintsu on hyvä kaveri ja on rohkeampana ottanut johtajan roolin kuitenkaan pomottamatta. Vintage sopeutuisi varmasti muiden kissojen joukkoon. Ainoana kissana se oli meillä muutamia päiviä ja sille silloin kelpasi leikkeihin hyvin myös ihmisen seura.

******
KULUKORVAUS leikatusta aikuisesta kissasta on 100€ ja leikkaamattomasta pennusta 90€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty fel- ja fiv -testit sekä sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.